Vuosi -93 on edelleen hämeenlinnalaisen jääkiekkoilun suuri vuosi. Kuten jokaiselle kerhohenkiselle ihmiselle, myös Lehkoselle muistuu tuosta vuodesta ensimmäisenä mieleen Marko Palon huikea jatkoaikamaali JyP HT:n verkkoon - osuma, jota kelaillaan Hämeenlinnassa yhä tänäkin päivänä.
- Ensimmäisenä tulee mieleen se ratkaiseva maali Jyppiä vastaan. Muistan sen tunnelman todella hyvin, sillä Rinkelinmäki todella räjähti silloin. Se on päällimmäinen muisto, Lehkonen fiilistelee.
Tuo kevät oli kaiken kaikkiaan todella poikkeuksellinen. Joukkoon mahtui päävalmentaja Hannu Jortikan sopimus Sveitsiin sekä Lehkosen oma loukkaantuminen kriittisillä hetkillä.
- Koko tie finaaleihin oli todella tiukka. Jortikkahan oli meillä valmentajana ja sai potkut ennen Lukko-sarjaa. Voitettiin se 3-0-otteluvoitoin ja sen jälkeen tuli Jyppi ja Marko Palon ratkaiseva jatkoaikamaali. Finaaleissahan Tepsi oli tosi kova nippu - siellä oli nimittäin senttereinä Koivu, Titov, Jalonen. Melkein kaikki olivat A-maajoukkuesenttereitä. Aivan kauhea nippu ja hävittiin sitten 3-1, hopeamaalivahti muistelee.
- Mä sain Piikkilän Maken laukauksen alkuverryttelyssä solisluuhun ja se murtui. Pelasin ne finaalit puudutuspiikin avulla enkä pystynyt nostamaan kättä ollenkaan. Muistan, että siinä oli sitten pieni sota, kun meidän valmentajat haukkuivat Piikkilän ihan pystyyn, mutta näitähän sattuu ja mäkin olin vähän huolimaton. Ensimmäisessä pelissä en pystynyt oikein ollenkaan pelaamaan. Myöhemmin vähän totuin siihen, mutta eka peli meni vähän hukkaan.
Finaalipaikka oli tuolloin jotain odottamatonta ja ainutlaatuista Hämeenlinnassa. Lehkonen myöntää, että joukkueen maha oli liian täynnä pelkästä pääsystä kahden parhaan joukkoon, eikä se pystynyt haastamaan ylivoimaista TPS:aa.
- Se pelikin tuli aika nopeasti. Oltiin juuri voitettu Jyppi ja siinä oli vain yksi päivä vapaata. Ei oltu sitten ollenkaan valmiita siihen peliin, kun ajattelimme vielä sitä ikimuistoista jatkoaikamaalia. Finaalipaikkakin oli jo ennennäkemätön ja se oli meidän maalimme. Tänä vuonna pelkkä finaalipaikka ei todellakaan ole maali, Lehkonen teroittaa.
Ensimmäinen ottelu oli Kerholle katastrofi ja joukkue lähti kotimatkalle 9-3-tappio niskassaan. HPK kuitenkin voitti toisen osaottelun dramaattisten vaiheiden jälkeen ja oli jo edellä kolmannessakin pelissä. Tahto ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kova.
- Mahdollisuudet oli kyllä, kun johdettiin kolmatta peliä Turussa maalilla, mutta vastustaja käänsi pelin. Ei oltu tarpeeksi halukkaita voittamaan silloin. Olimme liian tyytyväisiä pelkkään finaalipaikkaan emmekä olleet niin kypsiä kuin vaikkapa tänä vuonna, Lehkonen arvioi.
Paljon tuttua
HPK:n tähän asti ainoassa loppuotteluihin yltäneessä SM-liigajoukkueessa on Lehkosen mielestä paljon samaa kuin tämän kauden joukkueessa. Niminä Lehkonen mainitsee nuorten MM-kisoista asti loistavaa jääkiekkoa pelanneet alivoimaspesialistit.
- Meillä oli paljon kokeneita pelaajia ja paljon nuoria tulevaisuuden pelaajia. [Jarkko] Varvio ja [Juha] Ylönen olivat silloin vähän kuin nykyisen joukkueen Sailio ja Wirtanen.
- Aina näistä joukkueista tulee nuoria ja hyviä pelaajia. Mä uskon, että esimerkiksi Wirtanen ja Sailio tekevät vielä kovan uran. MM-pronssijoukkueessahan he olivat aivan maailmanluokan pelaajia. Luonteeltaan todella kovia jätkiä ja sehän jääkiekossa on tärkeintä. Oli paljon sellaisia tulevia tähtiä siinä joukkueessa. Laukkasen Lelukin oli silloin nuori pelaaja vielä.
Muitakin yhtäläisyyksiä löytyy aina joukkuehengestä toimivaan pelitapaan. Unohtamatta tietenkin Lehkosen itsensä loistavaa kautta, johon Miika Wiikmanin ilmiömäisyyttä HIFK:ta vastaan voidaan verrata.
- Hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta oli silloinkin ja tosi hyvä joukkuehenki. Jortikan tuoma puolustava pelitapa oli myös erinomainen ja täytyy myöntää, että minäkin onnistuin tosi hyvin niissä peleissä. Samanlaisia elementtejä oli paljon kuin tänäkin vuonna.
Yksi asia kuitenkin jäi tuolloin uupumaan. Jokin, jota tällä kaudella edustavat Janis Sprukts, Jukka Voutilainen sekä Ville Leino.
- Siitä joukkueesta puuttuivat sellaiset tähdet, jotka olisivat ratkaisseet finaalit meille. Tepsillä oli kuitenkin Kari Jalonen, Titov, Keskisen Esa ja Saku Koivu. Oli Summasia ja Vilanderia eli aivan älytön joukkue. Jortikka sanoikin, kun runkosarjassa pelattiin niitä vastaan, että niiden ykköskenttä on yhtä kallis kuin meidän joukkue, Lehkonen naureskelee muistoilleen.
Toisena erona on maalivahtien määrä. Lehkonen itse oli suvereeni ykkönen Petri Vilénin edellä, eikä peluuttamisesta ollut syytä käydä edes keskustelua. Selitys nykypäivän muutokselle on kuitenkin luonnollinen.
- Ei näillä tämän päivän pelimäärillä enää riitä, että on vain yksi hyvä maalivahti. Nykyään pelataan niin paljon, että toisen maalivahdin on saatava myös treenata ja huilata rauhassa. Ja tietenkin pieni kilpailutilanne tekee ihan hyvää. Kaarelan Jari on tehnyt todella hyvää työtä meidän veskariparin kanssa, Lehkonen kehuu.
Pronssikerho jää historiaan
Lehkonen on ehtinyt nähdä finaalipeliensä jälkeen yhden jos toisenkin - ja useamman kuin kolmannenkin - pronssimitalin saapuvan Hämeenlinnaan. Mies on selvästi todella innoissaan "pronssikerhon" jäätyä kauas taakse.
- Olen odottanut tätä kuin kuuta nousevaa tämän pronssijakson aikana. Tavallaan on ollut aika kova lasti meille, kun kaikkien keskustelujen alussa mainitaan, että me olemme pronssijoukkue. Saatiin sekin nyt tavallaan karistettua pois, eikä tarvitse niitä enää selitellä. Kyllä tämä oli iso painolasti pois koko HPK:n organisaatiolta ja faneilta. Mutta tähän emme kyllä vielä tyydy.
Kerholla on suuri mahdollisuutensa kirjoittaa kokonaan uusi sivu hämeenlinnalaista kiekkohistoriaa. Mieluisaa kelattavaa ei videokaseteille ole liiemmin tallentunut Marko Palon jatkoaikamaalin jälkeen. Lehkonen vakuuttaa myös, että Jukka Voutilaisen 0-1-voittomaali Helsingissä ei ole tämän vuoden kohokohta kerholaisittain.
- Olisihan se mukava että HPK:llakin olisi vihdoin jotain uutta muisteltavaa sen Palon maalin rinnalle. Se hopea on kuitenkin siinä palkintojenjakovaiheessa aika himmeä mitali, eikä sen voittaminen kovin hienolta tunnu, kun on juuri taistelu hävitty. Mestarit on aina mestareita.
Vuoden 1993 TPS oli täysin ylivoimainen voitettava mille tahansa suomalaiselle kiekkojoukkueelle. Tällä kertaa HPK:n vastus ei ole ylivertainen, vaan realistisesti voitettavissa oleva joukkue.
- Nyt on tasavertainen joukkue vastassa ja omalla tasollamme pystymme voittamaan, kun kotietukin on apunamme. Kaikki on vihdoin mahdollista. Olisihan se mukavaa tarjota faneille muutakin kuin ne pronssijuhlat. Kyllä hekin sen olisivat ansainneet, Lehkonen päättää.
