Kun SM-liigakauden 2000-2001 runkosarja päättyi, oli 13 joukkueen kokoonpanolistoissa yhteensä 50 ulkomaalaispelaajaa, yksi vähemmän kuin kauden alussa. Nyt, uuden kauden alussa heitä on viisi vähemmän eli 46. Merkittävimmin määrää pudottaa se, että Pelicans ja Lukko ovat lähdössä kauteen kokonaan suomalaisin voimin. Huomattavaa on se, että 46:sta ulkomaalaisesta 22 aloittaa kauden ilman aiempaa SM-liigakokemusta. Ainahan on mahdollista, että tutumpikaan nimi ei omalle tasolleen nouse, mutta suurimpia jännityksen aiheita seurapomoille lienevät kuitenkin uudet ulkomaalaiset, joiden todellisesta pelitasosta SM-liigan pistejahdissa ei minkäänlaisia näyttöjä ole.
Kertauksen vuoksi katsotaanpa, miten seurat pärjäsivät viime kaudella ulkomaalaishankintojensa suhteen:
Blues: Aloitti viime kauden viidellä ulkolaisella, joista kolme (Vykoukal, Draper, Banham) kantoi seuran värejä kauden loppuun asti. Uudet liigamiehet (Burger, Sedlak) saivat lähteä jo ennen joulua. Seurajohto pysyi aktiivisena ja löysi tilalle korvaajat (Davidsson, Toporowsky) täyttämään ulkomaalaiskiintiönsä. Kaudenaikainen vaihtuvuus siis kaksi pelaajaa. Tämän kauden viisikossa mukana kolme (Zib, Turek, Zelenka) uutta liigakasvoa.
HIFK: IFK:n kauden aloittaneesta viisikosta neljä sai jatkaa kauden loppuun asti. Raymond Giroux siirrettiin syrjään Jan Calounin tulon myötä. Ja koko kiekkokansahan tietää Calounin viime kauden tylyn kohtalon. Tämän kauden IFK-viisikossa on kaksi SM-liigassa ennennäkemätöntä ulkomaalaista (Kantor, Podkonicky).
HPK: HPK lähti kauteen kahdella ulkomaalaisella, joista Pavel Rosa pelasi samassa seurassa koko kauden, mutta Ondrej Steinerille osoitettiin syksyllä ovea. Seurajohto reagoi joukkueen otteisiin kauden aikana palkkaamalla mukaan kolme uutta miestä (Ratushny, Werenka, Vlasak). Kauden lopussa mukana siis neljä vierastyöläistä. Tämänhetkisessä viisikossa hyökkääjäkolmikko on jo liigajäiltä tuttua, mutta tsekkimaalivahti ja -puolustaja ovat tuoretta kalustoa.
Ilves: Ilves lähti edelliskauteen täydellä vierastyöläissetillä ja näistä koko puolustajakolmikko (Kuchyna, Majesky, Smith) havaittiin mieleiseksi. Vain puolittain ulkomaalainen Oliver Setzinger roikkui mukana koko kauden sen, minkä ikä ja kyvyt antoivat myöten. Hyökkääjä Marian Kacirille osoitettiin ovea eikä tuuraajaa hänelle hankittu. Ilveksen ulkomaalaiskolmikossa ei tuoreita liigakasvoja ole.
Jokerit: Jokereissa pelasi viime kauden aikana kaikkiaan yhdeksän ulkomaalaista. Kauteenlähtöviisikosta vain kaksi (Benda, Cipruss) majoittui Hartwall Areenan pukukoppiin koko kaudeksi. Darcy Werenkalle, Thomas Johanssonille ja Eric Perrinille etsittiin uutta seuraa jo varhaisessa vaiheessa kautta. Kokeilemassa kävi kaksi miestä (Rastislav Pavlikovsky, Aaron Boh) ja kaksi (Giroux, Lee Sorochan) sai jatkaa kauden loppuun asti. Tämän kauden Jokereissa kolme miestä viidestä on uusia SM-liigalaisia.
Jyp: Jypin mahdollinen menestys viime vuosina on kulminoitunut erityisesti sen ulkomaalaispelaajiin ja etenkin ruotsalaisiin. Viime kauden kaksi ruotsalaista (Calle Steen ja David Ytfeldt) saivat lähtöpassit kesken kauden. Kolme miestä (Ton, Kropac, McKenzie) saivat pelata seurassa koko kauden. Kauden kuudenneksi ulkomaalaiseksi hankittiin Bluesista Zdenek Sedlak. Nyt seuran ulkomaalaisviisikosta vain Petr Ton on jo liigajäiltä tuttu.
Kärpät: Kärpät löysi viime kaudelle ensiyrittämällä neljä runkosarjan loppuun saakka tahkonnutta ulkomaalaista (Lievers, Shirreffs, Potaitshuk, Fandul). Täydennysmieheksi tuotiin kesken kauden Saipasta Oleg Romanov. Nyt kauteen lähdetään kolmella ulkomaalaisella, joista Jevgeny Davidov on uusi tulokas SM-liigajäille.
Lukko: Lukko lähti viime kauteen viidellä ulkomaalaisella, joista yksi oli vain muutaman ottelun pelannut juniori-ikäinen Janis Sprukts. Bruce Racine ja Zdenek Nedved selviytyivät joukkueen luottomiehenä tehtävistään kelvollisesti, mutta Jimmy Provencherille osoitettiin ovea. Allan Measuresin hieno ura päättyi ikävästi niskavammaan. Täksi kaudeksi Lukko on hankkinut ulkomaalaisten sijasta toistaiseksi ainoastaan lupaavia kotimaisia divarin helmiä. Ilmeisesti yksi sentteri on vielä tulossa, luultavasti maksujen säästämiseksi alle puolen vuoden työluvalle.
Pelicans: Pelicans lähti viime kauteen kahdella vahvistuksella (Vopat, Kratoska), joista kumpainenkin pysyi ruodussa hamaan tappiin asti. Jo kauden alkuvaiheessa duo täydennettiin trioksi hankkimalla mukaan Garry Toor. Nyt joukkue on siis täysin kotimainen.
Saipa: Saipaa edustivat koko viime kauden luottomiehet Juri Kuznetsov ja Vladimir Machulda. Kauden Saipassa aloittaneiden Ludek Krayzelin ja Oleg Romanovin pelitaso ei lopulta seurajohdolle kelvannut. Kausi päätettiin kolmella vierastyöläisellä, kun jo alkukaudesta mukaan saatiin Martin Richter. Nyt lappeenrantalaisilla on täysi viisikko ulkomaalaisia. Uusia SM-liigamiehiä on kolme (Duba, Huokko, Rebolj).
Tappara: Tapparassa kautensa aloittaneet All stars-sentteri Aleksandr Barkov ja Alain Cote saivat myös päättää kautensa hopeaseurassa. Kesken kauden mukaan tuotettiin myös Sean O´Brien, joka lopulta osoittautui vilttimieheksi. Nyt iki-Tappara Barkovin lisäksi mukana on liigaveteraani Thomas Draper ja nuori liigatulokas Christian Sjögren.
TPS: TPS:n paidassa koko kauden työskentelivät Suomen mestaruuden eteen Mikael Holmqvist ja Henrik Tallinder. Kolmas ruotsalainen, Jonas Elofsson, heivattiin epäpätevänä ulos 10 ottelun jälkeen. Tämän kauden Tepsissä Holmqvistin ohella ulkomaalaisväriä edustaa liigatulokas Rob Shearer.
Ässät: Ässissä pelasi viime kaudella seitsemän ulkomaalaista. Vain Tomas Kucharcik ja Curtis Sheptak saivat pelata samassa seurassa koko kauden. Ruotsalaiset Karlsson ja Kristoffersson poistuivat ruodusta jo varhain eikä maalivahti Jim Hrivnakia paljon pidempään katseltu. Uusina miehinä mukaan tulivat Eric Perrin ja Roman Horak. Nyt Ässien täydessä ulkomaalaisviisikossa vailla liigakokemusta ovat vain joukon muuten iäkkäimmät ja kokeneimmat miehet, Stanislav Jasecko ja Sandy Moger.
Yhteenvetona siis: SM-liigassa kauden 2000-2001 aloittaneista 50 ulkomaalaisesta peräti 12 ei kauttaan samassa liigassa päättänyt. 5 miestä siirtyi kesken kauden johonkin toiseen SM-liigaseuraan. Kaudenaloituskokoonpanojen ulkopuolelta SM-liigajäille hankittiin 12 ulkomaalaista. Näistä kahdeksan tuli jäädäkseen ja neljä osoittautui epäonnistuneiksi kokeiluiksi.
Miksi sitten näitä numeroita pudottelen? No, todistaakseni, että mitalijoukkueita veikkaillessa yksikään joukkue ei ole helmi-maaliskuussa sama, miltä se nyt näyttää. Paitsi se, että meidän pitäisi ennustaa, miten vanhat tutut starat tyyliin Jarmo Myllys tai Vladimir Vujtek tehtävissään onnistuu ja keistä pelaajista on lyömään itsensä läpi tällä kaudella, meidän pitäisi myös osata lukea seurajohdon ajatuksia. Toiset seurat tiedetään kulttuuriltaan aktiivisemmiksi muuttamaan pelaajakokoonpanoaan kuin toiset ja jotkut toimitusjohtajat ovat tunnettuja tarkasta pelaajavainustaan. Varmaa on kuitenkin se, että jokainen joukkue tulee vielä elämään. Pukukoppien istumajärjestystä ei kannata laatia vielä koko kautta varten. Huhtikuun vaiheilla käynnistynyt siirtoruletti ei pysähdy ennen tammikuun 31. päivää 2002. Tuolloinkin rulettipyörä pysähtyy vain reilun kahden kuukauden tauolle.
Palkkaavatko liigaseurat parturit liinatukilleen?
Nouseva trendi liigassa on, että ulkomaalaisvahvistus hankitaan ilmiselvästi mieluummin toisesta SM-liigajoukkueesta kuin muualta maailmalta. Jokainen SM-liigassa menestyjäksi aikova ulkomaalainen joutuu toki joskus pelaamaan ensimmäisen liigakautensa, mutta liigapomot haluavat silti välttää riskejä ja ottaa jo tutun pelaajan. Helppoa ei ole epäillä esimerkiksi jo näyttönsä maailmalla antaneiden Sandy Mogerin tai Jan Huokon mahdollisuuksia onnistua, mutta koskaan pelaajan sopeutuminen liigan pelityyliin tai suomalaiseen kaupunkiin ei ole itsestäänselvää. Maineikaskin pelaaja voi epäonnistua liigassa, siitä kertoo jo tuo yllä ynnäämäni lähtöpassit saaneiden lukumäärä.
Merkittävää on myös se, mistä maasta ulkomaalaisia hankitaan. Vaikka Tsekki on tämän hetken kiekkoilun ykkösmaa, on sen pelaajilla ainakin Suomessa usein hankalan pelaajan maine. Mutta nämä mullittelijat ja itsepäiset takatukkataiturit ovat silti seurapomojen suosiossa. Liigassa aloittaa kaikkiaan 20 tshekkiä ja neljä slovakkia. Selkeästi pohjoisamerikkalaisia suosivat lähinnä Jokerit ja Ässät. Huomattavaa on, että kun vielä muutama vuosi sitten suosiossa olivat myös ruotsalaispelaajat, ei nyt ole liigassa kuin neljä länsinaapurin kiekkoilijaa. Näin ollen Ruotsissa kiinnostus SM-liigaa kohtaan ei varmaan ole samaa luokkaa kuin suomalaisten kiinnostus Elitserieniä ja sen 19 suomalaista kohtaan. Myös venäläisiä esiintyy liigajäillä ainoastaan neljä.
Toki ainoat kesken kauden tehtävät hankinnat joukkueisiin eivät ole ulkomaisia. Loukkaantumissuman yllättäessä korvaajat haetaan enimmäkseen seuran omista a-junioreista, mutta mitä ankarammaksi keskitalven pakkaset kiristyvät ja pudotuspelit lähestyvät, tehdään viimeisiä silauksia kokoonpanoihin myös kotimaan pelaajamarkkinoilta.
Vähemmän ulkomaalaisia - vähemmän voittavia seuroja?
Ulkomaalaispelaajien osuus liigakiekkoilijoista on siis noin 18 prosentin luokkaa. Heidän tekemänsä tehopisteet ovat kuitenkin monelle joukkueelle elintärkeitä. Myös se, että ulkomaalaisista neljä tekee työtään tolppien välissä kertoo siitä, että scouttaus on joukkueen rakentamisessa Suomessakin huipputärkeää.
Jokavuotisissa SM-liigan kehittämiskeskusteluissa vakiopuheenaihe on liigan ulkomaalaiskiintiön supistaminen. Muun muassa suomalaisen jääkiekkoilun ikioma vastarannan kiiski, TPS:n kehitysjohtaja Hannu Jortikka jaksaa purnata ulkomaalaiskiintiön laskemisen puolesta. Jortikka kritisoi myös tutun kovin äänenpainoin myös pienempien paikkakuntien seuroille jaettavia "keinotekoisia" avustuksia ja tukia. Jortikan on helppo puhua. Hänen seuransa talousalueella kasvaa jääkiekkojunioreita enemmän kuin esimerkiksi Lahden, Jyväskylän, Rauman tai Lappeenrannan seudulla. Jortikan seuran halli vetää katsojia 11820, Jyväskylän hallin kapasiteetti on 4812 katsojaa ja Rauman hallin 5867 katsojaa. Myös maksavia katsojia Turussa on enemmän, joten Jortikan seuran kirstuun kilahtaa jokaisesta kotiottelusta kaksi, jopa kolme kertaa enemmän kuin Jypin tai Lukon kirstuihin näiden kotiotteluista.
Jortikan seuran pelaajabudjetti on tälle kaudelle 9,6 miljoonaa. Jypin vastaava on 5 miljoonaa ja Saipalla 6 miljoonaa. On vaikea kuvitella, millä konsteilla Jyp tai Saipa pystyy houkuttelemaan riveihinsä kotimaisia tähtipelaajia tyyliin Mika Alatalo, Pasi Petriläinen tai Miika Elomo, kun kilpailevan seuran palkkakukkaro on kaksi kertaa pikkuseuran lompsaa laajempi. Ei pystytä kilpailemaan. Siksi pikkuseurojen ainoa toivo on osua napakymppiin ulkomaalaisvahvistustensa valinnoissa. Laadukkaat tshekit voidaan löytää edullisemmin kuin arvonsa tuntevat kotimaiset NHL-paluumuuttajat, jotka eivät suostukaan edes sylkäisemään sisämaahan päin. Jortikka puhuu mielellään myös keskinkertaisesta ulkomaalaispelaajasta. Jortikan seuralla voi olla varaa näitä keskinkertaisuuksia hankkiakin, mutta pikkuseuroilla ei. Jyp, Saipa tai Ässät eivät etsi ulkomaalaisia kolmosketjun ajantappajiksi. Ulkomaalaisten on taottava tulosta.
Jos ulkomaalaiskiintiötä lasketaan, ovat liigaseurojen tasoerot vaarassa kasvaa entisestään. Kotimaiset tähdet haistavat rikkaiden seurojen tarjoaman rahan ja köyhemmät seurat kuikuilevat Mestis-miesten suuntaan. Voi olla, että Jortikalle riittää oman seuransa ainainen menestys, sarjasta piittaamatta. Mutta ehkä Jortikka ei näe, mihin hänen ajamansa "kukin huolehtikoon itsestään"-politiikka johtaa. Suomenmestaruussarjasta saattaa vaivihkaa tulla melkoisen tylsä, kun mitaleista on edellytyksiä pelata ehkä kuudella seuralla ja loput seurat pelaavat pelaajia kehittääkseen ja konkurssin välttääkseen.
Kuminauha venyy
Politiikka on tullut jääkiekkoiluun jäädäkseen. Siinä ei ole mitään pahaa, vaan siihen on jopa ryhdyttävä satsaamaan. Nykyisellään kiekkoliigamme kehitystä ajatellaan liiankin lyhytnäköisesti eikä pitkän tähtäimen tulevaisuutta tahdota nähdä. NHL:ssä drafteineen on yritetty taistella liigan tasaisena pitämiseksi, mutta sielläkään tulokset eivät ole kovin ilahduttavia. Kesän ostomarkkinat kielivät siitä, että rikkaat rikastuvat upporikkaiksi ja köyhät riutuvat ryysyrannoissaan. Maailman parhaassa jääkiekkoliigassa pelaa 30 joukkuetta, mutta liigan voitosta pelaa seuroista vain noin joka viidennes. SM-liigassa keskustelu pyörii liigan supistamisen, ulkomaalaiskiintiön pienentämisen ja playoff-potin tulonjaon ympärillä. Nämä ajatukset on jo miltei puhkikulutettu, joten jotain uutta ja radikaalia on keksittävä. Suomen laajassa kiekkoperheessä viisaita ihmisiä ja viisaita ajatuksia varmasti kehitystyöhön löytyy.
Tämän päivän SM-liiga on kuin suuri kuminauha. Toisesta päästä nauhaa vetävät upporikkaat makkaramestarit ja yksinpurjehtijat arvokkaine kuminauhanvetolaitteineen pehmustetuilla nahkasohvillaan istuen. Toisessa päässä kiskoo hiki otsalla ryhmä ryysyläisiä, pikkukaupunkien seurat. Kaikki vetävät samasta narusta, mutta vastapuolen iso koneisto on silti liikaa. Nauha venyy, venyy ja venyy. On vain ajan kysymys, milloin kasvattiseurojen voimat väsyvät ja ote lipeää. Pian nauha lävähtää kokonaisuudessaan suurten seurojen pankkiholveihin keräten matkallaan mukaansa kaikki kiekkomaailman irtosetelit. Pienet putoavat kelkasta, mutta kuolemankorina ei kuulukaan isojen korviin asti. Heikot sortuu elon tiellä, Jokerit sen kun porskuttaa. Jos siis tasoittamistoimia ei tosissaan mietitä.
Kaiken tämän takana on pidettävä mielessä jotain vielä tärkeämpää. Jääkiekko on suuri laji ja sitä koskevat päätökset kiekkofaneille tärkeitä. Suomen mestaruus on kova juttu, pelaajien analysointi rattoisaa puuhaa, siirtomarkkinat mielenkiintoinen sirkus ja koko peli on suuri bisnes. Mutta nämäkään eivät ole mitään sen rinnalla, että kaikkien näiden kulissien takana on tavallinen ihminen. Muistutus tästä ja arkeen pudottautuminen tuli tällä viikolla, kun uutiset Saku Koivun vakavasta sairaudesta kiirivät
Suomeen. Terveys on sittenkin tärkeämpää kuin ulkomaalaiskiintiöt, tehopisteet tai mestaruusottelut. Uskonpa, ettei Sakunkaan mielessä kaikkein tärkeimpänä pyöri alkava liigakausi. Jääkiekko ei ole elämää suurempaa. Joka kerta, kun olen yrittänyt miettiä, kenestä nyt leivotaan Suomen ykkössentteri Salt Lake Cityn olympialaisiin, tulee jotenkin ontto olo. Mitä väliä sillä on?