Yksi syy on tietysti paljon puhuttu Bosman-sääntö, jota ennen Lukko teki loistavia pelaajakauppoja ja pärjäsi pitkälti niistä saaduilla voitoilla. Enää ei Lukko tee bisnestä pelaajilla, eikä Lukolla ole enää varaa maksaa samanlaisia palkkoja kuin Juha Riihijärvelle, Joni Lehdolle ja Robert Nordmarkille maksettiin. Tai tarkemmin ajatellen, voisi ollakin, mutta sen jälkeen ei olisi enää varaa maksaa muille pelaajille mitään. Nykyisen kaltainen, lahjakkaista nuorista koottu joukkue on luonnollisesti halvempi, kun pelaajat ovat vasta kehittymässä huipputasoonsa. Raha ei silti ole ainoa syy, eikä edes suurin.
Raumalainen joukkue
Lukossa kävi syksyn 1996 ja kevään 1999 välisenä aikana kokeilemassa jos jonkin sortin seppää, eikä yhtenäistä linjaa joukkueen rakentamiseksi löytynyt millään. Niinä vuosina ei yleisö voinut puhua raumalaisesta joukkueesta, kun kentällä luisteli pelaajia, joiden selässä luki nimet Lööf, Humeniuk, Kaminski, Tshervjakov, Tribuntsovs vain muutamia mainitakseni. Pukukoppikielenä oli sekaisin raumaa, suomea, englantia, venäjää ja ruotsia.
Toisin on nyt. Lukko on nyt ja tulevaisuudessa raumalainen joukkue.
Kun Lukko hankkii uusia pelaajia, johto käy läpi aina ensin maailmalla pelaavat omat kasvatit, ja sen jälkeen joskus joukkueessa pelanneet muut suomalaiset. Vasta tämän jälkeen ryhdytään etsimään kokonaan uusia pelaajia, ja siinä ei enää tehdä hätiköityjä ratkaisuja.
Menneeltä kesältä on olemassa hyvä esimerkki tästä, kun joukkueeseen haettiin ulkomailta hyökkääjää. Näytillä olleet Pavel Bely ja Martin Holy olivat riettaan mukavia miehiä, oikein vieläkin naurattaa, mutta vahvistuksiksi heistä ei ollut. Niinpä molemmat saivat mennä. Tällainen toiminta ei olisi vielä neljä tai viisi vuotta sitten tullut kuuloonkaan, vaan molemmat olisivat saaneet oitis sopimuksen, ja vasta sen jälkeen olisi ryhdytty tarkastelemaan sitä, osaavatko miehet edes luistella.
Nämäp poikki o vast, heit en lakk kehumast
Kuten ikivanha Lukkolaulu kertoo, raumalaiset haluavat nähdä ennen muuta raumalaisia pelaajia sinikeltaisessa paidassa. Kaikilla jääkiekkoa pelaavilla raumalaisilla junioreilla on vahva halu päästä joskus pelaamaan SM-liigaa kotikaupunkinsa joukkueessa. Tätä vaan ei aina ole ymmärretty, ja paljon nuoria lahjakkuuksia on lopettanut pelaamisen, kun ei yksinkertaisesti ole annettu edes mahdollisuutta näyttää taitojaan. Hyvä esimerkki on Pelicansin kanssa kolmisen viikkoa sitten sopimuksen kirjoittanut Teemu Vihervä. Hän on oman ikäluokkansa (1975 syntyneistä) Lukko-junioreista ainoa, joka enää pelaa huipputasolla. Eikä Vihervääkään aikanaan Raumalla arvostettu.
Nykyään on Lukossa toinen meininki, ja omat kasvatit ovat aina etusijalla, kun joukkuetta rakennetaan.
Pyhä asia
Raumalaisille Lukko on pyhä asia. Raumalaiset katsojat eivät koskaan ole mieltäneet muualta tulleita pelaajia heti omikseen, vaan näiden on osoitettava ensin olevansa pelimiehiä, ennen kuin monesti ikäviltä kuulostavat herjahuudot muuttuvat hyväksyväksi mutinaksi; "On se vaan pelimies". Toisaalta, kun ajattelee Lukon joukkueita kausien 1996-97 ja 1999-2000 välisenä aikana, niin miksi mieltäisivätkään? Silloin kolmen kauden aikana Lukossa pelanneet keskinkertaisuudet ja sitäkin heikommat pelimannit olisi voinut hyvin korvata omilla kasvateilla. Rauman torilta löytyy koska tahansa parempia luistelijoita kuin esim. Denis Tshervjakov kaudella 1997-98 oli.
Raumalla on hyvin vahva "me"-henki. Kun Lukko voittaa, "me" voitamme, kun Lukko menestyy, myös "me" menestymme. Eikä Raumaa tunneta mistään muusta asiasta niin hyvin kuin Lukosta. Tarvittiin Vasili Tihonov kertomaan asia, ennen kuin seurajohto ymmärsi sen.
Raumalaisten suhtautuminen Lukkoon on muutenkin tärkeää. Kun on talvi, ihmiset puhuvat Lukosta, kun on kesä, he puhuvat "paateistaan", - ja Lukosta. Jokainen raumalainen on myös jääkiekon asiantuntija, jollei muuten niin ainakin omasta mielestään. Jokaisella raumalaisella on myös joku sukulainen, joka on pelannut Lukossa. Se on joko oma isä, poika, veli, veljenpoika tai serkku. Ainakin naapurissa asuu joku, joka on pelannut Lukossa, tai se naapuri ainakin tuntee jonkun Lukon pelaajan...
Yleisö on saatava mukaan
Jos vielä palataan alkavaan liigakauteen, niin yksi Lukon tärkeimmistä tehtävistä onkin saada yleisö uskomaan joukkueeseen. Kun Tihonov valmensi ensimmäistä täyttä kauttaan Lukossa, heräsi Äijänsuo monen vuoden hiljaiselostaan, ja siivitti raivokkaalla kannustuksellaan suosikkinsa ilta illan perään huimiin esityksiin. Viime kaudella oli jo havaittavissa hienoista tyytymättömyyttä yleisön keskuudessa, vaikka pääosin suhtautuminen joukkueeseen olikin myönteistä.
Jo monta vuotta Lukko on kerännyt liigan pienimmät yleisömäärät, viime kaudella ainoastaan Ässät keräsi vähemmän katsojia. Yleisömäärien putoaminen alkoi jo kaudella 1995-96, vaikka Lukko oli silloin vielä sarjan ehdotonta kärkeä.
Tätä taustaa vasten voisi kuvitella, että tulevalla kaudella katsomo tyhjenee entisestään, mutta onko asia niin? Pelaajien taistelutahto, heittäytyminen kahden maalin tappioasemassa kiekon eteen, halu voittaa ja halu antaa ilta illan jälkeen kaikkensa joukkueen ja menestymisen eteen ei varmasti jää yleisöltä huomaamatta. Vaikka tappioita tulisikin, on peliin silti mukava mennä, kun tietää, että siellä odottaa vastustajaa taisteleva Lukko, joka ei anna mitään ilmaiseksi, ja jos tappio tulee, niin tietää että se ei tule helpolla.
