| lisää Karvaanmakeita suhteita Espooseen ja rullakiekkoon
[lue lisää] |
Koivunen ja Uusitalo asuivat jo pikkulapsina samassa naapurustossa. Vuonna 1979 syntyneet veijarit päätyivät koulussa heti samalle luokalle, eikä yhteinen taival katkennut ennen kuin kauppaoppilaitoksen opintojen päättymishetkellä.
Kiekkouralla Koivusen lahjat huomattiin ajoissa. Hän tehtaili jo 16-vuotiaana kovia pistelukemia Kiekko-Espoon A-junioreissa. Hänestä oli lupa odottaa kovan tason pelimiestä, olihan isoveli Petro ollut aikanaan huippulupaus ja SM-liigajyrä. Vähemmän lahjakas Uusitalo taas pelasi vaatimattomasti Espoon Palloseurassa ja oli suosiolla asennoitunut koluamaan alasarjoja.
Kun ympyrä alkoi sulkeutua ja Pelicans kaavailla Uusitalon hankkimista Jokereista viime keväänä, kaksikon kaveruussuhteet olivat merkittävässä asemassa. Uusitalosta siirtyminen pienempään seuraan tuntui helpolta ratkaisulta, kun hyvä kaveri oli odottamassa siellä. Koivunen puolestaan pystyi suosituksillaan vaikuttamaan Pelicans-johdon innokkuuteen saada puolustaja joukkueeseensa.
Näin Pelicans sai havittelemansa kiekollisen puolustajan, Uusitalo kaipaamansa vastuun ja Koivunen entistä viihtyisämmän työilmapiirin. Viime kauden alussa Mestistä tahkonneet miehet ovat nyt kahden ylimmän kentällisen materiaalia SM-liigajoukkueessa.
- Se on kova haaste, ja meidän pitää ottaa se vastaan. Ei meistä ole sellaisiksi pelaajiksi, jotka istuvat penkin päässä. Meidän pitää päästä pelaamaan, Uusitalo kiteyttää.
Puolisoidensa takia Koivunen ja Uusitalo asuvat yhä pääkaupunkiseudulla, mutta miehillä on Lahden ydinkeskustassa yhteinen oleskeluasunto. Kaksikko arvioi yöpyvänsä Lahdessa keskimäärin pari, kolme kertaa viikossa.
Kiitos kuuluu Niki Anderssonille
Koivusen ja Uusitalon läpimurtojen ajoittuminen samaan kauteen ei varsinaisesti ole sattumaa. Ystävykset aloittivat viime kauden Kirkkonummen Salamoissa, missä he saivat ratkaisevan sysäyksen muuttumiselle Mestis-jyristä sarjan tähdiksi. He saivat valmentaja Niki Anderssonin myöntämänä vapauden pelata sellaista peliä, mistä he olivat koko aikuisuransa haaveilleet.
- Niin kauan kuin tulosta tuli, saimme periaatteessa tehdä mitä huvitti, koska kentällisemme kuitenkin teki varmaan puolet koko joukkueen pisteistä. Me pääsimme toteuttamaan itseämme. Sitä kautta kehittyi, Uusitalo sanoo.
- Puolustuspäässä toki piti mennä pelisuunnitelman mukaan, mutta hyökkäyspäässä oli vapauksia. Ei kiekkoa päätyyn, vaan saimme pitää kiekkoa, Koivunen tarkentaa.
Vuodenvaihteen tienoilla kumpikin sai loppukaudeksi sopimuksen liigaseuraan. Uusitalo onnistui ensimmäisessä pelissään Jokereissa hyvin ja sai muutamaksi peliksi paikan kakkoskentän takalinjoilta. Sitten sattui musta päivä. Samassa ottelussa kaksi pahaa virhettä, joista kumpikin johti takaiskumaaliin. Seuraavat ottelut kuluivat joko katsomossa tai penkin päässä kylmänä.
- Sitten tuli aikamoinen itseluottamuspula. Aloin jännittää ja pelätä virheitä. Silloinhan peli menee ihan päin persettä, jos ei uskalla tehdä mitään, hän purkautuu.
Viime kauden Jokereissa sama syndrooma vaivasi koko joukkuetta. Kaikilta pelaajilta hävisi itseluottamus, kun iso seura, jonka pitäisi menestyä, ei menestynyt.
- Koko ajan oli selvää jännittymisen tunnetta koko joukkueella. Emme uskaltaneet pelata, jolloin homma meni safety-pelaamiseksi, eikä siitä mitään tullut. Ei sitä nyt kauhun ilmapiiriksi voi sanoa, mutta tunnelma kopissa oli aika lattea.
Kylmäpään loistelias kevätkausi
Karo Koivunen pääsi Pelicansissa suoraan ominaisuuksilleen sopivaan rooliin hyökkäävään ketjuun. Ensimmäisessä ottelussa alkujännitys näkyi katsomoon asti, mutta oikeaan paikkaan sattuneena hän onnistui sivaltamaan jatkoaikamaalin HPK:n verkkoon debyyttinsä päätteeksi.
- Niinhän se menee korttipelissäkin, että on aloittelijan tuuria. Sitten sain itseluottamuksen ja hirveän draivin päälle, ja kaikki meni niin nopeasti, etten ehtinyt ajatella, mitä tapahtui.
Loppukausi jatkui toisten nousukiidossa olevien pelaajien rinnalla. Lopulta kiitettävät tehot 6+13 saalistanut Koivunen osoittautui liigatasolla päteväksi pelintekijäksi ja alkututinasta huolimatta erittäin kylmäpäiseksi ratkaisijaksi. Juuri hermojensa puolesta hän erottui tavallisesta Mestiksestä tulevasta pyrkyristä.
- Aina on ollut hyvät hermot, varsinkin läpiajoissa. Enemmän olen niissä onnistunut kuin epäonnistunut. Näinhän sitä sanotaan, että maalinteko on helpompaa kuin puolustaminen, hän leukailee.
- Olihan se silti yllätys, että meni noinkin hyvin. Peli on kuitenkin pitkälti itseluottamuksesta kiinni. Vaikka olisi vahva tai nopea tai mitä vain, ei pelaamisesta tule mitään, jos ei uskalla käyttää vahvuuksiaan. Nyt toiseen kauteen lähtiessä tuntuu, että tästä tulee varmasti paljon vaikeampi, mutta pitää silti luottaa itseensä. Viime kaudella oli helppo tulla vähän puskista.
Tervetullut linjanmuutos
Uusitalo ja Koivunen ovat selkeitä taitopelaajia. He ovat mielissään siitä, että tulevalla kaudella kiekollista miestä ei saa ronkkia niin vahvasti kuin ennen. Uusitalon mielestä tuomareiden pitää vain olla tarkkana, etteivät alkaisi karsia taklauksia koukkimisen ohella. Harjoituspeleissä on hänen mielestään sattunut tällaisia lapsuksia.
- Minun vahvuuksilleni muutos on hyvä juttu, koska massaa ei ole hirveästi eikä voimapuoli parhaasta päästä. Nyt saa liikkua rauhassa. Kontaktia saa ottaa, mutta pitää liikkua rinnalla käyttämättä mailaa, Uusitalo sanoo.
Koivunen näkee, että positiivinen muutos voi kenties vaikuttaa suomalaiseen jääkiekkokasvatukseen juuria myöten.
- Huono hommahan se on, että ennen on tällaiset sallittu varsinkin keskialueella hyvin ronskisti. Tiedän, että tulen itsekin ottamaan paljon koukkimisjäähyjä, se on selvä. Pitää vain oppia pelaamaan tämän mukaan. Muuten löytää itsensä penkin päästä.
Koivusen ei roolinsa puolesta tarvitse olla mikään mörssäri, mutta Uusitalolle soisi puolustuspeliä varten lisää massaa. Huhupuheet kertovat, että mies ei tee vapaa-ajalla juuri muuta kuin pelaa tennistä, juoksee ja syö terveysruokaa.
- Kyllä se pitää paikkansa, että treenaan kovasti kaikkea ylimääräistä ja olen tarkka syömisistäni. Syön paljon, mutta kuitenkin terveellisesti, joten osin siksi massaa ei tule.
- Vedän yhtä paljon punttia kuin muutkin, mutta olen yrittänyt välttää vahingoittamasta vahvuuksiani. Ketteryys on minulle tärkeämpi asia. En edes haluaisi miksikään mörökölliksi, Uusitalo sanoo.
Mestiksen ja ulkomaiden kautta
Juniori-iässä Koivusen olisi ilmeisesti pitänyt olla mörökölli, että hän olisi päässyt suoraan A-nuorista miesten edustusjoukkueeseen. Hän muistelee aikaa hieman katkeralla äänensävyllä.
- Espoossa oli sellainen aika, että haluttiin isoja, vahvoja ja rikkovia pelaajia, joilla ei maalintekohommista ollut mitään hajua. Sitä en ymmärtänyt. Siellä ei päässyt liigarinkiin edes kokeilemaan. Nythän Bluesiin otetaan junioreitakin rohkeammin mukaan, mikä on hyvä juttu.
Sitten alkoi Koivusen pitkä ja menestyksekäs Mestis-ura. Kolme kautta Hermeksessä sujuivat nuorelta hyökkääjältä hyvin, kunnes hän joutui valmennusjohdon epäsuosioon ja peliaika väheni. Näin kolmas kausi jäi häneltä pistemäärän osalta vaisuimmaksi, vaikka silloinkin syntyi 23 pistettä.
- Pasi Arvonen ei päästänyt pelaamaan. Jouduin heittämään häkkejä neloskentässä, kuittaa Koivunen, joka seuraavalla kaudella voitti Mestiksen syöttöpörssin Salamoissa.
Samalla kaudella 2003−04 Uusitalokin pelasi ensimmäiset Mestis-ottelunsa kirkkonummelaisjoukkueen paidassa. Edellisen kauden hän oli pelannut Ruotsin 1-divisioonassa Risto Kurkisen valmennuksessa ja sitä edellisen Ranskassa HC Brestissä.
Uusitaloa ei ollut juniori-iän päättyessä innostanut panostaa kesäharjoitteluun EPS:ssä, joten hän etsi pelipaikan ulkomailta maailman tutkaileminen mielessään.
- Silloin ajattelin, etten kuitenkaan pääsisi mihinkään, ja että jossain vaiheessa päätyisin vain töihin. Kun lähdin Ranskaan, treenaaminen alkoi tosissaan maistua. Kaksi kertaa päivässä sitä, ja sain olla koko kauden täysin pelaajana. Sitten huomasin, että tässähän kehittyy ihan valtavasti.
Vuosi Ranskassa oli Uusitalolle erittäin positiivinen kokemus, vaikka hän oli kahdeksan viikkoa sivussa, kun kämmeneen pureutuneet lasikuidun palaset aiheuttivat tulehduksen ja valtavan turvotuksen. Koska Ranskassa oli pelejä harvalla tahdilla vain viikonloppuisin, Uusitalolla meni kolmasosa runkosarjapeleistä sivu suun.
Saapasmaan sudet
Ranskasta puolustaja palasi keväällä Suomeen tekemään töitä. Hänen piti lähteä seuraavaksi kaudeksi taas ulkomaille, mutta hän tapasikin tulevan vaimonsa ja päätti jäädä kotimaahan. Salamoita valmensi silloin hänen vanha EPS-valmentajansa Matti Hagman, joka otti Uusitalon ilomielin joukkueeseensa.
Mukiinmenevän Mestis-kauden jälkeen veri veti taas ulkomaille. Tyttöystäväkin suostui lähtemään siippansa mukana pois Suomesta, joten Uusitalo suuntasi ilomielin Italian Seria A:han.
Kuinka ollakaan, myös vanha kaveri Karo Koivunen pelasi saman kauden saapasmaassa, tosin alemmalla sarjaportaalla.
- Emme ole kovin paljon vertailleet kokemuksiamme. Kerran kävimme toistemme luona kylässä, Uusitalo kuittaa tämän sattuman.
Kaksikko ei ihmettele yhtään, että Suomesta lähtee lähestulkoon liigatason pelaajia Italiaan. Mestis-paikkaa kärkkyvä suomalaispelaaja saa Italiassa heidän mukaansa tuplana tai jopa triplana sen, mitä saisivat Suomen kakkossarjassa. Suurimmat seurat pystyvät maksamaan koviakin palkkoja.
- Siellä palkat maksetaan nettona eikä bruttona. Se, mitä näppiin jää, on samaa tasoa kuin liigapelaajan keskipalkka, Uusitalo laskeskelee.
Joukkuehengen voimalla
Ville Uusitalo ei ole 21-vuotispäivänsä jälkeen pelannut kahta kautta peräkkäin samassa seurassa. Nyt suuntaus näyttää vääjäämättömästi muuttuvan, sillä hän allekirjoitti suoraan kaksivuotisen sopimuksen Pelicansin kanssa.
Toistaiseksi tuleva kausi on hänelle vielä suuri tuntematon ja lähtötilanne täysin uusi. Olo on joka tapauksessa hyvä.
- Mitä kuulin aiempina vuosina Lahdesta, niin heikkoa oli ollut, mutta nyt kaikki on hienoa ja toimii viimeisen päälle. Pukukoppi remontoitiin ja saatiin uusi punttisali. Ei yhtään pahaa sanaa. Ja kaikki painavat tosissaan, mutta aina pieni pilke silmäkulmassa.
Koivunenkaan ei ehtinyt nähdä Pelicansin nurjaa puolta millään tavalla, sillä hänen saapumisensa jälkeen joukkue marssi kuin lähestulkoon riemukulkua kauden loppuun. Se tosiasia, että hän kiekkoilijan keski-iässä on vielä hyvin kokematon liigatasolla ja siksi hiukan kummallisessa sosiaalisessa asemassa, ei ole kummitellut liikaa. Voittokulun aikana murheet eivät painaneet.
- Oli aivan poikkeuksellinen ja mahtava fiilis. Varsinkin vanhemmat pelaajat antavat hyvin neuvoja nuoremmille. Jossain muualla konkarit ovat konkareita ja junnut junnuja, mutta täällä ollaan kaikki samaa sakkia, hän ylistää.
- Olemme molemmat sellaisia tyyppejä, jotka eivät mene koppiin ylpeinä ja ole olevinaan päälliköitä. En pidä meidän joukkueessa ketään junnuina, vaan he ovat yhtä vanhoja jätkiä kuin minäkin. Vanhempia pelaajia arvostan ja jos he haluavat olla konkareita, niin olkoon. Minä en sitä ole, Uusitalo säestää.
Pudotuspelit mielessä
Pääkaupunkiseudun kasvatit ovat mielissään huomanneet, että pienemmässä kaupungissa on vielä hieman talkoohenkeä ja yhteisöllisyyden tunnetta tallella. Uusitalo sanoo, että hänen kokemustensa perusteella pääkaupunkiseudulla pelaajien yhteinen sosiaalinen elämä rajoittuu pitkälti jäähallin sisälle, ellei yhteisiä tapahtumia erikseen järjestetä.
- Täällä mennään harjoitusten jälkeen pelaamaan korttia, yhdessä syömään ja tehdään illalla porukalla jotain. Lätkä jätetään hallille. Jos me vaikka mennään Täyspottiin pelaamaan pokeria, ei me puhuta, että ”sun olis pitänyt syöttää siinä paikassa”.
Kaverukset Ville Uusitalo ja Karo Koivunen luottavat paitsi joukkuehenkeen myös Pelicansin pelaajiston taitotasoon ja valmennuksen ammattitaitoon. Heidän mielestään Lahdessa on aika pelata pitkästä aikaa pudotuspelejä.
- Se on erittäin realistinen ja mielestäni ainoa tavoite tässä vaiheessa. Playoffeissa sitten katsotaan, mikä voisi olla seuraava tavoite, Uusitalo sanoo luottavaisena.
