Sekä Bluesin että Tapparan ylivoimapeli on ollut käymisvaiheessa runkosarjan päätöskierroksilla. Tamperelaisten usein liian hankaliin ja monimutkaisiin ratkaisuyrityksiin tehtiin pikainen korjausliike maaliskuun alkupäivinä. Blues sai puolestaan avattua omia hanojaan viimeisessä pelissä Ässiä vastaan.
Mielenkiintoiseksi asian tarkkailemisen tekee myös se, että joukkueiden viimeisessä kohtaamisessa Tappara teki molemmat maalinsa nimenomaan ylivoimalla, kun taas Blues ei onnistunut kertaakaan.
Nopeat siirrot osumien takana
Kotijoukkue pääsi testaamaan ylivoimansa nykykuntoa kolme kertaa ensimmäisessä erässä. Näistä ensimmäinen yritys jäi torsoksi Bluesin tukkiessa oman siniviivan ja iskien purkukiekon toisensa jälkeen. Itse asiassa kaksi minuuttisen parhaat maalipaikat syntyivät Tappara-päädyssä Blues-hyökkääjien aggressiivisen kahden miehen karvauksen seurauksena.
Toinen ja kolmas ylivoima tuottivatkin sitten tulosta kahden maalin arvoisesti. Nopean kiekon ylöstuonnin jälleen Janne Ojanen antoi hämmentävän poikkikentän-syötön ristikkäiskulmaan Petri Kontiolalle. Tämä ratkaisu sekoitti kolmen Blues-pelaajan kuviot sen verran pahasti, että he ryhmittyivät lopulta b-pisteen kohdalle luoden osaltaan maskia muutamaa sekuntia myöhemmin viivalta lähteneeseen Tuukka Mäntylän vetoon.
Kolmannessa ylivoimassa kiekko päätyi Blues-maalin takaa rännikiekkona Kontiolalle, jolla oli aikaa virittää kutia. Viritys onnistui hyvin, sillä seurauksena oli jälleen maali. Epäjärjestystä maalilla olivat luomassa paitsi Teemu Nurmi myös kaksi Bluesin puolustajaa.
Toisessa ja kolmannessa ylivoimassa oli huomattavaa se, ettei Tappara pyörittänyt kuviota ollenkaan. Ratkaisut syntyivät maltin sekä muutaman oivallisen siirron seurauksina, jotka olivat vaikeasti ennalta-arvattavissa. Osaltaan syynsä maaleista saa ottaa Bluesin maalivahti Bernd Brückler, sillä kumpikin laukaus lähti siniviivalta, eikä hänen nenänsä eteen oltu varsinaisesti rakennettu lihamuuria.
Perinteistä ylivoimakuviota Tappara pääsi kokeilemaan vasta toisessa ja kolmannessa erässä, tosin laihoin tuloksin. Toisessa erässä kentällinen sekoitti Bluesin alivoimaa muutamalla oikein ajoitetulla paikanvaihdoksella ja kolmannessa puolestaan joukkue näytti pyrkivän luomaan porrastetun maskin Brücklerin eteen.
Blues edelleen tehoton ylivoimalla
Blues sai ensimmäisen varsinaisen mahdollisuutensa ylivoimapeliin vasta toisen erän alussa. Joukkue onnistuikin hyvin kiekon riistoissa varsinkin Tappara-maalin takana, mutta ei siirtänyt kiekkoa maalintekosektorille. Niin ikään espoolaisten hyökkäystriot muodostivat harvan linjan b-pisteiden tasalle, mutta eivät pyrkineet aivan Tommi Nikkilän eteen. Osaltaan tämä oli seurausta Tapparan aktiivisesta alivoimapelaamisesta, jonka ansiosta se onnistui usein katkomaan syöttölinjoja ja lyömään purkukiekkoja jo pakki-pakki akselilla.
Kun Bluesin puolustajat saivat rauhoitettua tilanteen, hyökkäyslinjan sentteri ajoi aivan maalin eteen ja laitahyökkääjät maalin sivuille. Irtokiekkotilanteessa painottoman puolen laituri ajoi aivan tolppaan kiinni painollisen hyökkääjän mennessä noutamaan kiekkoa. Periaatteessa toimiva kuvio, mutta tehoton, sillä Blues ei tehnyt ottelussa yhtään ylivoimamaalia.
Erän lopussa ja kolmannessa erässä Tappara tiivisti alivoimapelaamista entisestään ja onnistui painamaan yhä useammat Blues-hyökkäykset kulmiin tai katkaisemaan ja purkamaan siniviivalaukaukset sektorilta. Tilannetta kuvaa hyvin Bluesin peräti neljän minuutin ylivoima kolmannen erän alussa, jolloin se tuskin sai yhtään kontrolloitua hyökkäystä Tapparan alueelle.
Ylivoimakentällisinä Blues käytti normaaleja ketjukoostumuksia aina toisen erän loppupuolelle, jolloin valmennus kokeili myös ratkaisua kolmikolla Johannes Alanen – Martin Kariya – Ville Viitaluoma.
