Sopimus on kestoltaan mallia 2+1 siksi, että joukkueessa pyritään pitkäjänteiseen työhön. Härkälästä tuli hetkessä iso palanen Ässien tulevaisuudennäkymiin.
- Nyt olemme viime kauden ja tämän kauden perusteella saaneet aivan uuden pohjan joukkueen rakentamiseen. Härkälä on osaava valmentaja ja hänen kanssaan pyrimme pitkäjänteiseen ratkaisuun, jonka tavoitteena on tietysti hyvä menestys, puheenjohtaja Pentti Ahola sanoi.
Itse jatkosopimuksen saanut valmentaja oli tyytyväinen ja sanoi neuvottelujen olleen lopulta helpot.
- Kun liekki sydämessä syttyi täysillä valmentamiseen, oli itse neuvotteluprosessi helppo. Nopeasti tapahtui neuvottelut. Huomenna alan itsekin miettimään jo ensi kauden asioita tarkemmin, Härkälä totesi.
Pelaajasopimuksista ei uusia asioita ollut tiedotettavana, tai ainakaan niistä ei vielä sanottu.
- Päävalmentajakysymys ratkaistiin ensin ja nyt on huomattavasti helpompi alkaa rakentaa ensi kauden joukkuetta. Härkälän sanalla on suuri merkitys valinnoissamme, toimitusjohtaja Jukka Hirsimäki kertoi.