Marko Mäkinen – Ojasta allikkoon

LIIGA / Haastattelu
Ei ole liioiteltua todeta, että merkittävä osa Marko Mäkisen urasta jääkiekkoilijana on ollut vastoinkäymisiä ja seurasiirtoja. Ainoastaan Tapparassa pelatut kuusi kautta ovat tuoneet jatkuvuutta hänen uralleen. Korkeahkosta varausnumerosta huolimatta tendenssi oli sama myös Atlantin takaisissa kaukaloissa.
FAKTAT

Syntynyt: 31.3.1977, Turku
NHL-varaus: San Jose Sharks, 1995, 3. kierros, 64. varaus

Ura Pohjois-Amerikassa:
Runkosarja (GP – G – A – P – PIM)
1997-98 Kentucky Thoroughblades, AHL – 26 – 2 – 2 – 4 – 15
1997-98 Louisville Riverfrogs, ECHL – 38 – 10 – 6 – 16 – 19
1998-99 Indianapolis Ice, IHL – 5 – 0 – 0 – 0 – 0
1998-99 Greenville Grrrowl, ECHL – 20 – 3 – 5 – 8 – 14

Erikoista: korkeasta varausnumerosta huolimatta ei yhtään NHL-ottelua
Nykyään: pelaa Itävallassa

Marko Mäkisen lokeroiminen yhteen kategoriaan on epäreilua. Pelaajaprofiililtaan hän ei ole tappelija, vaikka hänen pelityylissään ilmenee viitteitä kyseiseen toimintaan. Toisaalta Mäkinen ei myöskään ole tyypillinen NHL:ään varattava taitokiekkoilija, vaikka hän ajoittain pystyykin viemään veskaria kuin litran mittaa.

Parhaiten häntä kuvaavat termit lienevät taistelija ja rouhija, jota kannattajat rakastavat ja vastustajat vihaavat. Parhaimmillaan hänen kaltaisensa pelaajat tekevät likaista työtä, tärkeitä pisteitä kriittisillä hetkillä ja sytyttävät joukkueen taistelemaan. Hänenlaisiaan pelaajia on jokaisessa menestyvässä joukkueessa vähintään yksi kappale.

Vuosia takaperin nuoreen turkulaiseen ladattiin paljon toiveita ja odotuksia, siitä osoituksena San Jose Sharksin varaus jo vuonna 1995 peräti kolmannella kierroksella, kun hän itse vielä pelasi TPS:n A-junioreissa sekä Kiekko-67:n riveissä. Vaikka liigatason näytöt loistivatkin poissaolollaan, varaus oli kuitenkin odotettavissa.

- Itse varaus ei tullut yllätyksenä, sillä agentti oli osannut antaa aika hyvän vinkin. Mutta että se tuli noin korkealla, niin se oli jollain tavalla tietysti yllätys, Mäkinen myöntää ja jatkaa:

- Olin varaustilaisuudessa Elomon Miikan kengät jalassa, koska omani hävisivät lentokoneessa pukupussista. Kengät olivat vähän pienet ja hiersivät, joten otin ne pois jalasta. Ajattelin, ettei minun vuoro kuitenkaan vielä tule. Sitten yhtäkkiä kuulutettiin nimeni, enkä edes tiennyt mikä joukkue se oli. Kiprusoffin Miikka vieressä sanoi, että: ”San Jose”. Sitten vaan äkkiä kengät jalkaan ja lavalle.

Vaikka varaustilaisuudessa kaikki meni nappiin, samaa ei voinut sanoa nuoren pelaajan kehityksestä kotimaassa. Kyse ei kuitenkaan ollut motivaation puutteesta, vaan siitä, ettei tilaa tai näyttöpaikkaa Vladimir Jursinovin kivikovassa miehistöstä löytynyt.

- Olin ollut vuonna 1996 liigaringin mukana jo muistaakseni kaksi kesää ja myös koko edellisen talven. Meitä oli siinä Tomi Kallio, Miikka Elomo, Aki Berg ainakin meidän ikäisistä.

- Vähän tuntui, ettei Jursinov pitänyt minun tyylisistä pelaajista tai jotain. Mutta muuten hän oli todella hyvä valmentaja, vaativa valmentaja. En vaan ilmeisesti sopinut siihen muottiin niin hirveän hyvin. En päässyt sitten ikinä pelaamaan, ei ollut mahdollisuutta näyttää liigassa.



”ECHL oli kauheata kohnottamista ja vauhtia hirveästi. Ei siellä järkeä niin hirveästi ollut.”

Kun peliaikaa ja vastuuta kasvattajaseurasta ei löytynyt, sitä oli lähdettävä hakemaan muualta. Tässä vaiheessa tuli kuvioon mukaan Kiekko-Espoo.

- Me oltiin silloin tehty TPS:n kanssa sopimus ja sovittu agentin kanssa, että minun pitää saada tietty määrä liigapelejä. Siirtoraja oli umpeutumassa ja TPS ilmoitti, ettei heillä ole oikein käyttöä minulle. Tarkoitus oli, että jään Kiekko-67:n mukaan, ellei joku toinen liigajoukkue ota yhteyttä. Sitten Ilkka Sinisalo Kiekko-Espoosta soitti ja homma lähti siitä.

Mäkinen ehti pelata Kiekko-Espoossa yhteensä 21 peliä, ennen kauden päätöstä. Seuraavana syksynä mies oli karistamassa kotimaan pölyt jaloistaan.

- Tietysti SM-liigaan jääminen oli vaihtoehto, mutta jollain tavalla kuitenkin NHL oli aina ollut tavoite, kuten kaikille kiekkoileville pikkupojille. Sitten kun tuli realistinen mahdollisuus lähteä sinne, niin totta kai halusin käyttää sen kortin hyväksi.

- Ainut hankaluus siirron suhteen oli työluvan saamisessa. Jouduin käymään Helsingissä kolme kertaa. En edes tiedä mistä se johtui, olisiko ollut San Josen päässä joku paperi kirjoittamatta tai jotain. Mitään muuta ongelmaa ei kuitenkaan ollut.

Farmista farmin-farmiin

Syyskuun 2. päivä 1997 Mäkinen allekirjoitti sopimuksen Sharksien kanssa ja vain kymmenen päivää myöhemmin hän sai tiketin AHL:n Kentucky Thoroughbladesin joukkueeseen. Mitä tuona aikana tapahtui?

- Ensin olin harjoitusleirillä. Sitten ensimmäinen ryhmä lähti farmiin ja minä siinä mukana. Se oli oikeastaan aika odotettu siirto, en ottanut siitä itseeni mitenkään. Osasin odottaa sitä jollain tavalla, mutta tietysti harmitti, että lähdin heti ensimmäisessä ryhmässä alas.

- Alkuun en päässyt hirveästi pelaamaan ja olin katsomossa suurimman osan ajasta. Silti olin paljon AHL-joukkueen mukana. Ensimmäiset 10-15 peliä oli aikamoista taistelua. Paljon nuoria pelaajia ja paljon tappelijoita. Hanskattiin jonkun verran, aika kovaa peliä. Ihan positiiviset muistot jäi.

Myös päävalmentaja Jim Wileysta jäi positiivinen maku, vaikka henkilökohtainen ohjeistus jäi totuttuun tapaan minimiin.

- Wiley oli todella inhimillinen, mutta hyvä ja vaativa valmentaja. Aina jos ei ollut peliä kolmeen päivään, niin luisteltiin jenkkityyliin aika paljon. Eli mennään tosissaan lujaa niin, että hiki irtoaa ja tuntuu, että keuhkot tulee suusta pihalle.

- Mitään erityisiä ohjeita ei tullut. Valmentajat sanoivat tosiaan vaan, että pelaat omaa peliä, että kyllä he tietävät mitä osaan ja he haluavat sen panoksen mitä pystyn pelaamaan.

Mäkinen ei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaa Kentuckyssa ja marraskuun 6. päivänä tuli siirto porrasta alemmaksi East Coast Hockey Leaguen Louisville River Frogsiin. Vaikka itse siirtoon ei liittynytkään sen suurempaa dramatiikkaa, siirron varsinainen syy jäi silti avoimeksi.

- En tiedä tarkasti mitä minulta odotettiin. Ehkä olin jollain tavalla huonossa kunnossa, koska selkä oli leikattu juuri ennen tuota vuotta, enkä ollut fyysisesti niin hyvässä kunnossa. Toipuminen oli kuitenkin pitkä prosessi.

River Frogsissa Mäkisen uudeksi päävalmentajaksi tuli Warren Young, jonka jääkiekkosanasto ei tuntenut käsitettä ”taitokiekko”.

- Young oli vanha tappelija ja oli ilmeisesti ollut aika kova jätkä niiden juttujen perusteella mitä kuuntelin. Ei hän nyt ihan hirveässä suosiossa pitänyt eurooppalaisia, vaan tykkäsi oman tyylisistään pelaajista, jotka tappeli paljon. Ei minulla mitään ongelmia hänen kanssaan kuitenkaan ollut, sain peliaikaa ihan hyvin.

Vaikka farmisarja on aina farmisarja, AHL oli kuitenkin pelillisesti ECHL:ää tasokkaampi.

- Kyllä se ECHL oli jollain tavalla paljon vapaampaa peliä, kauheata kohnottamista ja vauhtia hirveästi. Ei siellä järkeä niin hirveästi ollut. AHL on jollain tavalla paljon parempi liiga pelillisesti ainakin.

Ennen nostoaan takaisin AHL:ään 5. tammikuuta 1996, Mäkistä siirrettiin jatkuvasti kahden sarjan välillä.

- Koko ajan pompoteltiin. Minulla oli asunto Kentuckyssa koko ajan, muttei Louisvillessä. Se oli reilun tunnin matka, joten ajoin autolla sen melkein päivittäin. Mutta loppukauden olin sitten Kentuckyn mukana, pudotuspelit ja kaikki.

Koko kauden kestäneestä farmirundista huolimatta Mäkinen ei edes ajatellut paluuta Suomeen.

- Kaikki oli positiivista ja kivaa. Ei minulla siitä mitään pahaa sanottavaa ollut. Oppi kielen ja kulttuuri ja tietysti peliäkin oppi hiukan katsomaan, että minkälaista se on, hän toteaa.

Sekoilua siirroissa

Toinen Pohjois-Amerikan kausi käynnistyi Mäkisen osalta yllätyksellä.

- Olin ihan innoissani lähdössä toiselle kaudelle, kunnes viikkoa ennen harjoitusleiriä San Jose ilmoitti, etteivät he pidäkään minua. Minulla oli suora kolmen vuoden sopimus aluksi, mutta se muuttui 1+2 vuotiseksi, kun selkä leikattiin. Ne vaihtoivat sen.

Uudeksi osoitteeksi selvisi Chicago Blackhawks ja miehen nimi oli paperissa jo syyskuun 2. päivänä. Joukkueen harjoitusleirillä Mäkinen viihtyi hyvin, muttei vieläkään selvinnyt pelaavaan NHL-kokoonpanoon saakka.

- Olin pitkään harjoitusleirillä ja pelasin myös harjoituspeleissä. Meitä oli kolme pelaajaa ylhäällä, ketkä lähtivät sitten alas. Olin silloin ihan viimeisessä porukassa mukana.

Kun päätös miehen lähettämisestä alasarjaan oli tehty, hänelle annettiin mahdollisuus valita olisiko uusi osoite IHL-liigaa pelaavassa Indianapolis Ice:ssa vai AHL-sarjan Portland Piratesissa.

- Sain periaatteessa valita Chicagossa, että kumpaan porukkaan menen. Minulle suositeltiin Indianapolista, koska joukkueen valmentaja kuulemma pitää pelityylistäni. No, se oli kyllä kaikkea muuta kuin ruusuista se meidän yhteiselo ja muutenkin siellä tapahtui todella paljon, Mäkinen lataa.

- Sen lisäksi juuri ennen kuin pelit alkoivat, San Jose oli jättänyt kirjoittamatta jonkun vapauttamispaperin ja jouduin olemaan jäältä pois kokonaan.

Pelkästään tämän paperin takia?

- Pelkästään paperisotkujen takia. Joukkue tietysti muokkautui yhteen sinä aikana, ketjut olivat valmiina, enkä enää mahtunut siihen kuvioon. Oli hankala mennä joukkueeseen uudelleen. Pelasin viisi peliä ja peliaika oli aika minimaalista.

- Aloin olla aika tyytymätön omaan tilanteeseeni, soitin agentille ja pyysin, että minut treidattaisiin johonkin. Olin hyvässä kunnossa ja tehnyt harjoitusleirillä paljon pisteitä, vaikken normaalisti niitä niin hirveästi tee ja pelasin muutenkin hyvin. Hetken päästä tuli lähetys East Coastiin. Se oli aika kova kolaus itsetunnolle.

Mäkisen uusi seura oli ECHL-liigan Greenville Grrrowl. Siirtoon liittyneestä pettymyksestä huolimatta sekä joukkue että Greenvillen kaupunki pelastivat paljon.

- Joukkue ei ollut kovin kaksinen, mutta meillä oli hyvä joukkuehenki, viimeisen päälle hieno halli ja myös kaupunki oli kiva. Jos olisi ollut turistireissulla siellä, niin olisi ollut todella hieno paikka. Jollain lailla en kuitenkaan viihtynyt siellä, koska pelin taso ei ollut sitä mitä odotin.

Mäkisen ura Greenvillessä jäi ainoastaan 20 ottelun mittaiseksi, kun mies teki ratkaisevan päätöksen palata takaisin kotimaahan ja Rauman Lukkoon.

- Päätös kypsyi siitä, kun olisin halunnut pelata AHL:ssä tai IHL:ssä, mutta Chicago ei ollut halukas päästämään minua mihinkään kilpailevaan seuraan. Siitä väännettiin aika pitkään.

- Agenttini Larry Kelly hoiti sitä asiaa ja keskustelin myös Petteri Lehdon kanssa tilanteesta. Lopulta päädyttiin ratkaisuun, että lähden takaisin Suomeen. Lukko tuli siinä parhaiten tilanteeseen mukaan.

Chicago ei siis päästänyt sinua pelaamaan Portlandiin tai Indianapolikseen?

- No valmentaja ei halunnut minua Indianapolikseen. Portlandista en puolestaan osaa sanoa miksi se ei kelvannut. Minulla olisi silloin ollut myös mahdollisuus mennä Chicago Wolvesiin, joka pelasi IHL:ssä, mutta kun ne pelasi samassa konferenssissa Indianapoliksen kanssa, niin se ei sitten onnistunut. En oikein tiedä mihin se sitten kaatui loppujen lopuksi.

Voitollinen tase

Kokonaisuutena ajatellen Mäkisen ura Pohjois-Amerikassa oli leegio vastoinkäymisiä. Toipuminen selkäleikkauksesta ensimmäisellä kaudella, epäonni valmentajan suhteen toisella ja yleinen joukkueesta toiseen siirtyminen lienevät suurimmat syyt päätökseen palata kotimaahan.

Myöskään miehen itsensä mielestä hänellä ei ollut todellista mahdollisuutta nousta NHL-kokoonpanoon missään vaiheessa.

- Aika vaikea sanoa, mutta en usko. Tietysti jos olisi sattunut hyvä tuuri ja päässyt pelaamaan hyvien pelaajien kanssa ja niiden kautta saanut apua ja itseluottamuksen korkealle, niin ehkä mahdollisesti sitten. Olin kuitenkin aika nuori poika silloin ja olisin tarvinnut varmaan sen muutaman vuoden vielä, että olisin päässyt NHL:ään pelaamaan.

Verrattain korkeasta varausnumerosta huolimatta todellinen näyttöpaikka Sharksissa jäi niin ikään haaveeksi.

- En oikeastaan saanut kunnon tilaisuutta. Tai no, sattui niin harmittavasti se selkäleikkaus. Turha tietysti laittaa mitään minkään loukkaantumisen piikkiin, mutta se sattui aika inhottavaan paikkaan kuitenkin.

- Olin pelannut hyvän loppukauden Espoossa, olin hyvässä kunnossa ja sitten tuli leikkaus, joka keskeytti koko harjoittelun. Tuon ikäisenä, 18-19 vuotiaana, täytyisi kuitenkin rakentaa pohjaa aika paljon ja olla hyvässä kunnossa. Sitten tietysti jos olisi oppinut pelityylin paremmin siellä, mutta olin toipilaana vielä hiukan. Se lähti vähän huonosti liikkeelle heti alusta.

Kookkaana pelaajana Mäkiselle olisi voitu sovitella fyysisempää nyrkkimiehen viittaa. Mies kuitenkin itse kiistää, että mitään erityisiä roolituksia olisi suoritettu.

- Ei, sanottiin vaan, että pelaa omaa peliäsi. Pelasin kolmoskentän laiturina oikeastaan koko ajan ja olin up and down wingeri, eli kahden suunnan suoraviivainen hyökkääjä, joka ajaa maalille ja hoitaa kiekot ulos omalta alueelta.

Mäkisen palattua Suomeen miehelle tuli vielä jonkin verran yhteydenottoja, mutta ei kuitenkaan mitään varteenotettavaa tarjousta.

- Kyllä siinä jotain kyselyjä oli, mutta ei oikein sellaista lopullista, kun se kausi meni vielä Lukossa niin penkin alle kuin voi vaan mennä. Olisi pitänyt lähteä aika huonolla sopimuksella takaisin. En kuitenkaan ollut kiinnostunut sellaisesta hommasta.

Mäkisen reissu oli myös poikkeuksellinen siinä mielessä, että hän ei kahden kauden aikana pelannut lainkaan muiden suomalaisten kanssa samoissa joukkueissa. 80-luvun tyylistä eurooppalaisten sorsimista ei kuitenkaan enää esiintynyt.

- Tietysti kun 19-vuotias poika menee ison meren taakse yksin välttävällä englannin kielen taidolla, niin kyllä asioiden hoitaminen oli vaikeata. Mutta siellä oli ystävällisiä kavereita Kentuckyn joukkueessa, jotka auttoivat. Muun muassa HIFK:ssa pelaava Steve Guolla auttoi käytännön asioissa. Sitä myöten englannin taito kehittyi paljon. Viihdyin hyvin molemmilla kausilla.

Viihtyvyyden lisäksi myös tilinpäätös kahdesta kaudesta jäi voitolliseksi.

- Jäätiin kyllä selkeästi plussa puolelle. Varmaan kehityin myös ihmisenä ja kasvoin aika paljon siellä. Kaikki vaikeudet eivät välttämättä ole niin pahoja kuin miltä ne tuntuvat alussa. Opin voittamaan vaikeuksia ja nauttimaan hyvistä hetkistä.

Kysyttäessä neuvoa rapakon taakse suuntaavalle nuorelle pelaajalle vastaus tulee empimättä.

- Rehellisyys itselleen. Kilpailu joukkueen sisällä on niin hurjaa, että toiset jenkki-pelaajat saattavat myrkyttää nuorta eurooppalaista tai eurooppalaista ylipäänsä. Siihen ei pidä lähteä, eikä kuunnella, vaan pitää tietää missä itse menee. Tietysti se on jokaisen henkinen vahvuus, jos pystyy olemaan välittämättä puheista, ja tietää oman paikkansa, kykynsä ja rajansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle