Hannu Virta Palloseuran päävalmentajaksi

LIIGA / Uutinen
TPS:n päävalmentaja ensi kaudella on Hannu Virta. Turkulaisseuran hallitus päätti valinnasta yksimielisesti vain päivä sen jälkeen, kun Hannu Jortikan päävalmentajasopimus oli purettu.

Turun Palloseuran valmennusvastuun kantavat ensi kaudella Hannu Virta ja Kalle Kaskinen. Päävalmentajaksi nouseva Virta toimi TPS:n apuvalmentajana viimeiset kaksi kautta ja Kaskinen liittyi valmennusryhmään päättyneellä kaudella.

Virralla on aiempaa päävalmentajakokemusta Espoon Bluesista kaudella 2003−04, mutta tuolloin pesti päättyi ennen aikojaan. TPS:n pääkäskijänä hän aloittaa virallisesti 1.5.2007. Sopimus on yksivuotinen.

- Me emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja. Se oli seuran hallituksen ja toimitusjohtajan linjaus alusta lähtien, kertoo toimitusjohtaja Seppo Sutela.

Sutelan mukaan Virta on sopiva henkilö johtamaan joukkueen muodonmuutosta. TPS joutuu leikkaamaan kulujaan, mikä tarkoittanee sitä, että joukkue nuorentuu selvästi.

- Hantta on jo aiemmin sanonut, että hän toimii mielellään nuorten pelaajien kehittäjänä. Kaskisen kanssa he ovat tehneet sitä työtä jo aiemmin: opastaneet, pitäneet ylimääräisiä treenejä ja katsoneet DVD:itä yhdessä.

TPS:n pelaajahankinnoista päättäminen jatkuu entisen mallin mukaan. Sutela kertoo, että päävalmentaja tekee jatkossakin merkittävimmät linjaukset, kun toimitusjohtaja ja apuvalmentaja antavat taustatukea.

Turkulaisorganisaatiolla on käynnissä myös TPS-akatemian nimellä kulkeva projekti, joka tähtää seuran juniorityön kehittämiseen.

- Hantta on ahkera kaveri, ja hänelle tulee paljon töitä liittyen tulevaisuuden suunnitelmiin. Me pistämme rahaa sivuun nuorten pelaajien kehittämistä varten. TPS on ollut maan 5−6 parhaan juniorikasvattajaseuran joukossa, ja yritämme pitää huolen, että jatkossa nuorten pelaajien tie SM-liigaan olisi entistä suorempi, Sutela selvittää.

Ulkomaalaisia kiikarissa

Palloseuralla on ensi kaudeksi kasassa 15 pelaajasopimusta, ja toimitusjohtaja tekee joka päivä työtä uusien sorvaamiseksi.

- Usein pelaajan ensimmäinen kysymys on, kuka toimii joukkueessa päävalmentajana. Nyt on helpompi neuvotella, kun voimme kertoa päävalmentajamme nimen. Jotkut pitävät sitä hyvänä, jotkut huonona, mutta sehän kertoo siitä, kuinka kiinnostuneita he ovat pelaamaan Tepsissä.

Palkkakulujen leikkaamisesta huolimatta Sutela arvelee, että kaikki neljä ulkomaalaispaikkaa tulevat TPS:ssä käytetyiksi. Laajan kansainvälisen verkostonsa ansiosta TPS:lle tarjotaan pelaajia jatkuvalla syötöllä eri maista. Sutelan mukaan Palloseura kiinnostus painottuu nyt nuorempiin pelaajiin kuin yleensä.

Mahdollista on myös, että menneen kauden ulkomaalaispelaajista Layne Ulmer ja Kent McDonell jatkavat Turussa.

- TPS on molemmille heille hyvä vaihtoehto. He kuitenkin haluavat katsoa NHL- ja AHL-mahdollisuutensa, ja varsinkin McDonell voi olla lähellä NHL-paikkaa, Sutela tietää.

» Lähetä palautetta toimitukselle