Eikä asiantunteva porilainen katsomo ole väärässä. Eväät on syöty, hiekka on loppu. Sanoi sen mitä tahansa vertauskuvaa käyttäen, on viesti selvä. Vaihdoksen aika on käsillä. Jari Härkälän ja Mika Pieniniemen koalitio ei toimi, eikä tuota. Ässien kokoonpanossa on tarvittavat palaset pitämään Isomäen katsomo tyytyväisenä. Nykyisestä palapelistä uupuu kuitenkin osaavat kokoajat.
Pelisysteemi oli aluksi täysin väärä. Ensin haettiin uusia palasia peliin, sitten muutettiin kokoamisjärjestys. Mikään ei toimi. Valmennusjohdon heikko osaaminen kulminoituu myös siihen, ettei se osaa myöntää virheitään. Rangaistusharjoitukset, hyllytykset, avainpelaajien viltitys ottelun tärkeimmillä hetkillä. Pelaajiston osalta kaikki mahdollinen on tehty.
Nykyinen valmennusjohto ei ole löytänyt, ja tuskin tulee löytämäänkään keinoja pelin parantamiseen. Myös pelaajiston viesti typerine jäähyineen näkyi ensimmäistä kertaa aivan selkeästi TPS-ottelussa.
Vaihtoehtoja on tasan yksi. Me kaikki tiedämme mikä se on. Muutos.