Bluesin runkosarja
Bluesin kausi oli varsin vuoristoratamainen. Vain kuuden ottelun jälkeen päävalmentaja Timo Tuomi sai väistyä, ja pari ottelua myöhemmin tilalle tuli Hannu Kapanen. Suunta muuttui selvästi ylöspäin, kun vielä Ladislav Kohn ja Mike Stapleton liittyivät joukkueeseen. Loka-marraskuussa Blues ylsi yhdeksän ottelun tappiottomaan putkeen. Pian otteet alkoivat tasaantua, ja tammikuun alkupuolella alkoi alamäki, jonka seurauksena Blues joutui todella taistelemaan pudotuspelipaikasta, sillä parhaimmillaan ero viivaan lähenteli kymmentä pistettä. Olympiatauon jälkeinen ryhtiliike oli kuitenkin onnistunut, kahdeksasta viime ottelusta kasaan 12 pistettä ja playoffpaikka, vaikka myös JYP:llä ja Ilveksellä tahti oli samanlainen.
Playoff-vastustajaksi tuli lopulta runkosarjan voittanut Tappara, joka sopinee Bluesille paremmin kuin HPK. Tosin sanotaan, että aikaisemmilla kohtaamisilla ei ole mitään merkitystä pudotuspeleissä, ja se kyllä aika hyvin taitaa pitää paikkaansa. Viikko sitten Blues voitti Tapparan 4-2, ja yleensäkin Tappara on ollut vaikeuksissa Espoossa, jostain syystä.
Maalivahtipeli
Vaikka Jarmo Myllyksen torjuntaprosentti jäikin runkosarjassa varsin vaatimattomaksi, ei häntä olympiatauon jälkeen voi syyttää kummastakaan (HPK ja Pelicans) tappiosta. Myllys teki tauon jälkeen tavallista enemmän töitä, koska Mika Oksa loukkaantui. A-juniorit Jaakko Valkama ja Ari-Pekka Tehiranta joutuivat tyytymään vain porttivahdin rooliin. Oksan paluusta ei ole tarkkaa tietoa, mutta jos Blues etenee pitemmälle, hänet saatetaan nähdä kokoonpanossa.
Myllys paransi siis otteitaan loppukaudella. Samanlaisia otteita tarvitaan myös playoffseissa, sillä nyt on entistä vähemmän varaa virheisiin.
Blues-maalivahdit ovat kauden keskinäisissä otteluissa olleet parempia kuin Tom Draper Tappara-maalilla, mutta ylipäätään kauden taso on ollut viimevuotisella Blues-vahdilla parempi. Siitä osoituksena ennätystä sivuava yhdeksän nollapeliä, joista viimeinen tuli runkosarjan viimeisellä kierroksella Jokereita vastaan.
Puolustajat
Bluesin akilleen kantapää on puolustus, josta löytyy kyllä taitoa ja fyysisyyttä sopivassa suhteessa, mutta pienillä miehillä on usein vaikeuksia pitää miestään, ja isokokoiset ovat puolestaan olleet aikamoisia riskitekijöitä.
Taito-osastoon kuuluvat Jiri Vykoukal, Cory Murphy ja Arto Laatikainen. Kaikilta löytyy tehoja hyökkäyspäässä kohtuullisesti, mutta ei kylläkään Tapparan parhaiden veroisesti. Murphy on tästä kolmikosta heikoin omassa päässä, kuten viimeisen viikonkin ottelut osoittivat.
Fyysisen puolen pelaajia ovat Jermu Pisto, Juha Gustafsson, Tero Määttä ja Jani Virtanen. Nämä pelaajat eivät pisteillä mässäile. Nelikko ei kaiken kaikkiaankaan ole vakuuttanut täysin. Gustafsson on ollut paras, mutta sen sijaan varusmies Määttä on ollut paha pettymys.
Puolustus oli heikoimmillaan tammikuun alussa, jolloin kaksi kokeneinta (Pisto ja Vykoukal) olivat sivussa. Viime otteluissa on menty hieman parempaan suuntaan erityisesti kotona.
Lisäksi puolustuskalustoon kuuluu Mikko Viitanen, mutta hän on loukkaantuneena. Hän pääsee joukkueharjoituksiin tällä viikolla, mutta playoffs-ensiesiintymisen näkeminen on epävarmaa, vaikka Viitanen hyvin pelasikin ne kolme ottelua, jolloin hän oli kokoonpanossa.
Hyökkäys
Selvä jako tässäkin: kaksi hyökkäävää ja kaksi puolustavaa ketjua. Hyökkääviä vitjoja ovat ne,joissa pelaavat Mike Stapleton, Jan Caloun, Ladislav Kohn, Valeri Krykov ja Teemu Elomo. Kuudes paikka on vaihdellut, ja viimeksi roolissa oli Miika Elomo. Nyt on koossa ulkomaalaisketju, ja Krykov on Elomoiden keskellä.
Ulkomaalaisketjun yhdessäolosta on sekä hyötyä että haittaa. Maaleja syntyy lähes joka ottelussa, mutta puolustuspeli ontuu pahemman kerran, sillä Calounia ja Kohnia ei puolustaminen liiemmälti kiinnosta. Sen takia lienee parempi, että jos ketju hajotetaan, myös tämä kaksikko hajotetaan. Silloin ketjut saattaisivat olla Caloun-Krykov-T.Elomo ja toinen ketju olisi Stapleton-Kohn-kaksikon ympärillä. Caloun nousi viimeisessä ottelussa runkosarjan syöttöpörssin voittoon.
Duunarikenttä on ollut vireessä viime otteluiden aikana. Timo Hirvonen, Kari Kalto ja Markku Hurme taitavat puolustamisen, ja heille jokainen maali on plussaa. Tämä kolmikko on avainasemassa myös alivoimalla, sillä heiltä löytyy siihen tarvittavaa energiaa. Hurmeella on käyttöä myös ylivoimassa, maskimiehen paikalla.
Viime ottelut neloskentässä ovat pelanneet Teemu Virkkunen, Janne Seva ja Tero Lehterä. Ketjun pelaajat ovat kauden alisuorittajia Bluesissa, mutta playoffseissa jokaisen pelaajan täytyy onnistua, jotta tavoite saavutetaan. Ja tavoite ei saa olla vain jonkun kiusaaminen, sillä siten on lähes varmaa, että häviää ottelusarjan.
Erikoistilanteet
Blues käyttää kahta ylivoimakenttää. Ykkösessä on ulkomaalaisketjun lisäksi Markku Hurme ja Cory Murphy. Stapleton pelaa viivamiehenä, ja Hurme, kuten aikaisemminkin jo mainittiin, maskimiehenä. Caloun ja Stapleton vastaavat pelin pyörittämisestä, ja kanukin laukaus on erittäin hyvä yhdistelmä kovuutta ja tarkkuutta. Tosin hyökkääjän pelaaminen viivalla on melkoinen riskitekijä, ja se on nähty moneen otteeseen tällä kaudella. Pahimmillaan tilanne oli tammi-helmikuun vaihteessa, kun vastustaja iski kolme alivoimamaalia, ja kaiken lisäksi kaikki ottelut päättyivät vastustajan maalin voittoon! Sama toistui vielä Lahdessakin tauon jälkeen, tosin maaliero oli siellä kaksi, kun viimeinen meni tyhjiin.
Kakkosylivoimassakin on tulivoimaa Jiri Vykoukalin ollessa toinen viivamies. Arto Laatikainen, Teemu Elomo, Valeri Krykov ovat myös kakkosylivoiman vakiokalustoa. Viidentenä pelaajana käytetään maskimiehen roolissa joko Timo Hirvosta tai Miika Elomoa.
Alivoima on viime ajat ollut taas hyvä pienen taantuman jälkeen. Vaikka alivoimamaalien määrä ei olekaan kummoinen, vastustaja on pystytty pitämään kohtuullisen hyvin kurissa. Esimerkiksi viime torstaina HPK ei tehnyt kuin yhden ylivoimalla, vaikka 5-3 -mahdollisuuttakin oli monta minuuttia.
Alivoimakaksikoista tärkeimmät ovat Kalto-Hirvonen ja Stapleton-Kohn.
Bluesin pudotuspelivastustaja Tapparan otteita on käsitelty tässä kolumnissa.
