Kierrosmittari pelaajien kypärien sisällä alkaa kiihtyä kiihtymistään, kun kiekko putoaa jäähän Pelicansin ja Jokereiden välisessä neljännesfinaaleissa. Keskiviikkona starttaavasta ottelusarjasta povataan vauhdikasta ja kiihkeää, luultavasti erittäin fyysistäkin.
Tunteiden käydessä kuumina molemmilla joukkueilla on marssittaa jäälle kovan pelin taitavia sotureita. Pelicansissa nämä kovempien karjujen roolit kuuluvat nelosketjun armottomille röyhijöille, Leo Komaroville ja Kari Sihvoselle. Lahtelaisten paksuniskaisin kaveri löytyy puolestaan puolustuspäästä, jossa niin kiekoille kuin vastustajillekin kyytiä antaa Tuukka Mäkelä.
Karskijätkä, perusjätkä
Runkosarjan kuudennelle sijalle pyrstösulkansa runtannut Pelicans yrittää sysätä Jokereiden kiekkoveturin alkuunsa raiteiltaan. Yhtenä sysääjistä nähtäneen lahtelaisten kovin karju, tavaravaunun kokoinen peruspakki Tuukka Mäkelä.
– Pleijareissa pelit kovenevat, mutta niinhän sen pitää mennäkin. Viime keväänä hävitttiin Lukon kanssa säälipleijareissa Ilvekselle, ja se meni kyllä aika ajoin tosi fyysiseksi, murahtaa Raumalta Lahteen siirtynyt Mäkelä.
Puolustajakolossin päätä ei huimaa, kun kiekkokauden kliimaksi on käsillä.
– Ei missään nimessä. Tätähän tässä ollaan odoteltu koko kausi, kauhea nälkä päästä pelaamaan. Sitä paitsi me ollaan pärjätty Jokereita vastaan niin hyvin, että sitä oikein toivoo pääsevänsä taas tositoimiin.
Pelicansin luistin on tosiaan kulkenut Jokereita vastaan varsin mallikkaasti. Neljästä kohtaamisesta pussileuat voittivat peräti kolme, joista kaksi vieläpä Jokereiden omalla kotiareenalla. Tilastot ovat toki vain tilastoja, mutta siitä huolimatta niiden silmäily lupaa mastokaupunkilaisten näkövinkkelistä katsottuna hyvää.
– Niin, Tapparakin olisi voinut tulla vastaan. Mutta se on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta pärjättiin paremmin Jokereita vastaan, mutta toisaalta Tapparalla olisi ollut nuori ja kokemattomampi joukkue. Jokerit on varmaan kovia tosipeleissä. Areenalla on joka tapauksessa mukava päästä pelaamaan kunnon matseja, ja kyllähän tämän tasoinen vastus aina sytyttää.
Esimakua pudotuspelien armottomasta luonteesta saatiin toissa viikolla, kun Jokerit ja Blues hakivat ennakkoasetelmia tuleviin koitoksiin. Blues vei pelin puhtaasti 3-0, mutta Jokerit palkittiin sikailun kirkkaimmilla mitaleilla tulisieluisen Kim Hirschovitsin lyötyä törkeästi tähtitulokas Oskar Osalan käsille. Hirschovitsin järjetön viikate mursi Osalan sormen, ja liiga langetti pahantekijälle kuuden ottelun pelikiellon.
Tapahtuma saa Mäkelältä tylyn tuomion. Moinen temppu ottaa karskia nyrkkisankaria aivoon kuin Hiihtoliiton lajipäällikkö nuorta rovaniemeläistä mäkihyppääjää.
– En osaa sen enempää kommentoida kun en ole nähnyt tilannetta videolta, mutta kuulemani mukaan kyseessä oli pirun törkeä temppu.
Joukkueiden pukukopeissa varmasti toivotaan, että vastaavanlaisilta episodeilta voitaisiin jatkossa välttyä. Mutta entäpä jos Jokereiden kuumaverisillä pelaajilla kiehahtaa jälleen yli? Kuvitellaanpa tilanne: pelataan kolmatta ottelua, Matias Loppi on juuri laukomassa voittomaalia Jussi Markkasen vartioimaan maaliin kun yhtäkkiä raivostunut narripaita tarjoaa poikittaista kohtalokkain seurauksin...
Mäkelän mukaan moisesta tempusta ei ole huolta.
– Siis jos noin kävisi niin… en edes kehtaa sanoa. Mutta sen voin myöntää että olen yhteisen edun nimissä tekemään tarvittavia uhrauksia, Mäkelä toteaa haudanvakavana.
Mäkelän omat pelit ovat sujuneet hieman kaksijakoisesti. Alkukaudesta kankea pakki oli välillä täysin tuuliajolla ja otti niin paljon turhia jäähyjä, että pelihousuissa lienee vieläkin tikkuja muistona rangaistujen penkistä. Tämän vuoden puolella partanaaman liike on jo parantunut, ja kovat otteet pysyneet sääntöjen sallimissa rajoissa.
Pudotuspeleissä uinahteluun ei ole varaa. Sen tietää myös Mäkelä, joka aikoo nostaa pelinsä toiselle tasolle.
– Aika tasapaksua puurtamistahan tämä on tähän saakka ollut. Vähän on ollut omalta osaltani mitäänsanomaton kausi. Pleijareissa pitää pystyä parantamaan, ja sen myös aion tehdä. On tosin vähän pakkokin, muuten käy kylmät.
Paholaisen pommikoneet
Siinä missä Mäkelä käyttää kaukalossa vain tarvittaessa voimakeinoja, Pelicansin duunarikentän laitahyökkääjät hyppäävät laatikkoon aina pahat mielessään.
Leo Komarov ja Kari Sihvonen ovat valtakunnallisesti A-luokan hämmentäjiä, joiden tehtävänä on pelaamisen ohella ajaa vastustajat raivon partaalle. IS Veikkaajan tekemä kapteenikyselykin sen todistaa: Komarovia pidettiin ylivoimaisesti liigan ärsyttävimpänä pelaajana, kun taas Sihvonen oli kärkisijoilla parhaan taklaajan titteliä jaettaessa.
Kyseenalaiset kunnianosoitukset kirvoittavat asianomaisilta tyytyväistä hekotusta.
– Joo kyllähän se taisi näin mennä, haha. Ilman muuta kyse on kunnianosoituksesta. Kelailen niin että oli aihe sitten mikä tahansa, on aina hyvä jos nimi löytyy lehdestä, Komarov naureskelee.
– Osaan taklata, ja aion taklata vastaisuudessakin. Siitä tykkään ja se hyödyttää joukkuetta, joten fyysisyyttä tullaan aivan varmasti näkemään, rauhallinen Sihvonen toteaa.
Vain hieman liioitellen voi sanoa, että joka ikinen kerta kun vastustajan maalilla on käynnissä nokkapokkaa, Komarov ja Sihvonen ovat kentällä.
–Niin... sitä se on aina ollut. Johtuu varmaan siitä että ollaan aina niin innoissaan kun päästään kentälle, ehkä vähän liiankin innoissaan. Ja kun erimielisyyksiä tulee, niin ei koskaan lähdetä karkuun, leveäharteinen Sihvonen tuumii.
Komarov on samoilla linjoilla.
– Torikokoukset kuuluvat jääkiekkoon. On hienoa että aina sattuu ja tapahtuu, ei pelkässä taitojääkiekossa 0-0 mitään järkeä.
Esikuvana Darcy Tucker
Pelkäksi räyhäroopeiksi ja likaisen pelin mohikaaneiksi kauhukaksikkoa on turha leimata. Pikkusikaa pelaavilla luonnonlahjakkuuksilla on tietenkin myös muita avuja, ja molemmat ovat pelaajina kokonaisvaltaisia osaajia. Sihvonen esimerkiksi kuuluu koko Pelicansin parhaimpiin luistelijoihin – ominaisuus, joka jää pelkkää pelinumeroa tuijottamalla herkästi huomaamatta.
Komarov taas on hyvä pelinlukija ja hyvä oman pään pelaaja, jos kohta hyökkäysalueellakin lavasta lähtee aika ajoin oivaltavia syöttöjä. Komarovin luonteen lujuudesta ja johtamisominaisuuksista kielivät taas parin vuoden takainen aika pikkuleijonissa, joissa tuittupää toimi kapteenina.
– Kai se niin menee, että pleijareissa meikäläisenkin kinttuihin tulee lisää vipinää. Jaksan luistella paljon, ja uskon pääseväni maalipaikoille Areenan isolla jäällä. Siellä jos pääsee nopeisiin vastahyökkäyksiin niin melkein saa paikan iskeä kiekon verkkoon. Ja paikoista on onnistuttava, Sihvonen jutustelee ja Komarov komppaa:
– Osataan kyllä pelata jos saadaan vaan roolia, mutta meillä on joukkueessa niin paljon hyviä pelaajia että nyt meidän tehtävänä on se mikä on. Eikä siinä mitään, kyllä ne hommat hoituu oikein hyvin.
Sanoilla on pontta. Toronto Maple Leafs huomasi Komarovin potentiaalin, ja varasi Viron Narvassa syntyneen pelaajan kuudennella kierroksella kesän 2006 draftissa. Torontossa Komarovista odotetaan jonain päivänä ikonipelaaja Darcy Tuckerin seuraajaa.
– Se on kova, mä kyllä tiedän sen äijän. Kättelin kerran Darcya, ja heti kävi ilmi minkälaisesta miehestä on kyse. Onhan se hienoa että tällaista vertailua kuulee. Pitää vain pyrkiä samanlaiseen touhuun kuin herra Tucker, niin eiköhän se siitä.
”Kaikki temput käyttöön”
Takaisin tähän päivään. Pudotuspelisoppa porisee pian täydellä teholla, ja Lahdessa varmasti toivotaan Komarovin ja Sihvosen antavan huutia Jokereiden tähtipelaajille. Varman peruspelaamisen lisäksi Henri Heinon johtaman rottaketjun laitureilta odotetaan kovia mutta puhtaita niittejä, nautittavia torikokouksia ja ärräpäiden lentelyä. Tätä on luvassa roppakaupalla, ainakin mikäli miehiä itseään on uskominen.
– Totta kai, muttei mitään ihan älytöntä, Komarov pyörittelee.
– Tai ainakaan mä en heti lähde hakemaan mitään tietoisesti!
– Kyllä mä sen voin sanoa, että kaikki temput otetaan käyttöön. Näissä peleissä vain voitto merkitsee, toteaa puolestaan Sihvonen.
Vanha kiekkototuus kuuluu, ettei pelejä voiteta jäähyboksista. Sinne Sihvonen ja Komarov yrittävät narripaitoja härskillä käytöksellään takuuvarmasti passittaa.
– [Ville] Leino on niin pirun taitava kaveri, mutta luonteeltaan myös sellainen että suuttuu melko helposti. Sitä kannattaa ehdottomasti kuumentaa, vaikka onkin ollut viime aikoina paljon rauhallisempi. Voihan olla että pleijareissa taas kiehahtaa, Komarov naureskelee ivalliseen sävyyn ja jatkaa sitten:
– [Tommi] Santala nyt ainakin hermostuu. Se ei yhtään tykkää, että sitä käy taklaamassa!
Lahdessa ”Hulluksi Kariksi” ristitty Sihvonen aikoo käyttää häpeilemättä vahvuuksiaan hyödyksi.
– Lähden varmasti taklaamaan ihan kaikkea mikä liikkuu. Aina kun on paikka, niittaan. Leino on niin liukas että siihen ei välttämättä osu, mutta joku [Tim] Stapletonkin on niin pieni, että sitä on hauska ajella. Ja [Marko] Tuulola on vielä keskenkuntoinen, eli päälle vaan.
Kaikesta päätellen Pelicansin pahat pojat tulevat omalta osaltaan tarjoamaan vähintäänkin mielenkiintoista kiekkoviihdettä. Niin hyvässä kuin pahassa.
