Toissa kaudella A-nuorissa kenttätapahtumia dominoineen Vili Sopasen edesottamuksia liigassa osattiin epäillä ennen viime kautta. Ylöspomppaus ylös Pelicansin liigarinkiin sujui kuitenkin päivästä yksi alkaen täysin kivuttomasti, ja hurjalla itseluottamuksellaan operoinut nuorukainen paukutti runkosarjassa tehot 15+15=30. Lukemallaan rento taiteilijaluonne tappeli viimeiseen asti vuoden tulokkaan tittelistä, häviten kuitenkin lopulta Bluesin Oskar Osalalle.
Aina yhtä leveästi naureskelevaa Sopasta ei haittaa, vaikkei Jarmo Wasaman muistopalkinto löytänytkään tietään lahtelaisen takanreunukselle.
– Eipä oikeastaan. Pelasin niin hyvin kuin osasin, mutta muualta löytyi vielä parempi kaveri. Siinä mielessä ei ollut nokan koputtamista, iloinen Sopanen myöntää rehdisti.
– Sitä paitsi nyt kun [Mikko] Kousa voittaa sen, tulee pokaali Lahteen joka tapauksessa. Se lupasi sitten näyttää sitä mulle, hän jatkaa hekotellen.
– Pelit menivät kuitenkin ihan hyvin, vaikkei sitä palkintoa tullutkaan.
Kaiken kaikkiaan Sopanen sanoo olevansa suhteellisen tyytyväinen viime kauden kurvailuihinsa. 15 maalia on kova suoritus ensikertalaiselle, mutta armotonta ratkaisijaluonnetta lukema ei silti täysin tyydytä.
– Olisi niitä voinut tulla enemmänkin. Tai sitten paljon vähemmänkin, en tiedä. Turha niitä viime kauden juttuja kai on enää spekuloida. Tai… toisaalta 20 maalia olisi ollut kyllä aika kova. Ei se olisi ollut mikään mahdottomuus.
Tyylikkyydestä ei tingitä
Ehkä vielä lukujakin tärkeämpää oli tapa, jolla Sopanen tehopisteensä tehtaili. Koko junioriuransa näyttävää kiekkoa pelannut harhautusmestari ei tehnyt SM-liigaan siirryttyään minkäänlaisia pelitavallisia kompromisseja, ja niinpä joka kerta lahtelaisten eksyttyä kullekin pelipaikkakunnalle yleisö sai nähdäkseen nuoren miehen ennakkoluulottoman härskejä ratkaisuyrityksiä.
– Se on mun tapa pelata, enkä halua pelata millään muulla tavalla. En varmaan edes osaisi pelata hirveän yksinkertaista kiekkoa, puhelimen toisessa päässä oleva ääni naureskelee.
– Olisi helppoa vain roiskia päätyyn, mutta se ei ole hauskaa. Tykkään pitää kiekkoa. Nautin pelaamisesta, kun saa vähän näyttää.
Niin Sopasen kuin koko joukkueenkin moderniin nykytyyliin kuuluu pitää pelivälinettä mahdollisimman paljon. Hannu Aravirran pelifilosofiassa jo mainittu roiskiminen ei ole mistään kotoisin, ja aivan kuten muutkin vitjat, myös Sopasen, Lasse Pirjetän ja Marko Jantusen ykkösketju pyrkii lyhyillä syötöillä viemällä viemään kiekko vastustajan päätyyn. Tai sitten kuljettamaan yksin, kuten Sopanen toisinaan huikeilla yksilösuorituksillaan tekee.
– Pujottelu on kyllä aika hauskaa. Mutta toisinaan, jos tilanne niin vaatii, on parempi heittää lätty päätyyn. Mutta ei mielellään.
– Paitsi joskus kyllä hävettää, jos tulee tehtyä paha kämmi. Varsinkin silloin, kun olisi voinut syöttää ja on jäänyt vaan tsebbailemaan, Sopanen hörähtää.
– Silloin ei auta kuin luistella korvat luimussa vaihtoon. Mutta ei se mitään, kyllä se sitten seuraavalla kerralla taas onnistuu!
Neljänkympin raja rikki?
Matias Lopin siirryttyä keväällä HIFK:hon Sopanen ei enää pääse nautiskelemaan rokkitukan tarjoilusta. Kesällä tilalle tulivat kuitenkin vähintään yhtä osaavat kädet, kun parinsadan NHL-matsin kokemuksella marinoitu Pirjetä saapui Lahteen. Yhteispeli uuden sentterin kanssa on Sopasen mukaan lähtenyt hyvin käyntiin.
– Lasse on pelimies. Heti näki, minkälaisesta kaverista on kyse, kun se lysäytti kassin koppiin. Pelattiin jo harjoituspeleissä aika hyvin yhteen, Lasse osaa laittaa hyviä lättyjä.
Sopasen huiman kehityskäyrän huomioiden – vuodessa A-nuorista maajoukkueeseen – viime kauden 30 pistettä rikkoutunevat ryminällä alkavalla sesongilla. Näin kiekkopersoonan tilastomerkinnöissä kunnostautumisen luontainen jatkumo voisi tarkoittaa pistesaaliin nousevan yli 40:een. Ehkä jopa 45:n paremmalle puolelle?
Mitään varsinaisia tavoitelukuja Sopanen ei ole kuitenkaan itselleen asettanut.
– Nooo, sanotaan nyt näin etten missään nimessä toivo että pisteet ainakaan vähenisivät. Hyvällä fiiliksellä tässä ollaan, toivotaan että verkko heiluu ja saan pari syöttöäkin kasaan. Saa nähdä paljon menee.
Paperilla Pelicansin joukkue on hitusen edelliskautta vahvempi – ehkä maalivahtiosastoa lukuun ottamatta. Antti Niemi vei Chicagoon mennessään tukun huippupelastuksia ja jäätävät torjuntaprosentit, eikä parivaljakon Tommi Nikkilä–Niko Hovinen varaan ole uskallettu laskea kovinkaan paljon. Tai ei ainakaan Lahdessa, jossa maalivahtikaksikon on muristu olevan joukkueen akilleenkantapää.
Sopanen lämää moiset epäilyt oitis alas.
– Ei touhu meidän molareihin kaadu. On se Tommi kova maalivahti, ei siitä mihinkään pääse. Ja niin on kyllä Hovinenkin. Me luotetaan jätkiin ihan täysin.
Pelicans-menestys ennen dollareita
Sopasen henkilökohtaiset lähtökohdat alkavaan kauteen ovat monellakin tapaa mielenkiintoiset. Pelicansissa suoritettavan pistemission lisäksi nuorella miehellä on todennäköisesti edessään myös maajoukkuekomennuksia. Koko talven voi käytännössä katsoen laskea olevan yhtä suurta näyttöpaikkaa ensi kesää varten, jolloin Sopanen päättää seuraavien vuosien osoitteestaan. Silloin hänet varanneen New Jersey Devilsin varaus raukeaa, ja Sopanen on vapaa valitsemaan itselleen uuden seuran Pohjois-Amerikassa. Tämä kaikki siis, jollei paholaisorganisaatio kiinnitä superlupausta listoilleen.
– Kun kävin Jerseyn training campilla, ne sanoivat seuraavansa tarkkaan tämän kauden kehittymistäni. Sitten katsotaan, mikä on homman nimi. Voi olla että höntsään Suomessa, mutta kyllä jenkkeihinkin olisi kiva päästä kokeilemaan, Sopanen puntaroi.
– Siinä mielessä nyt hyvin pelaaminen tietysti motivoi aikalailla.
– Mutta ei sitä änäriä oikeasti mieti yhtään. On vähän klisee sanoa näin, mutta toivon todella että tämän kauden Pelicans pärjäisi hyvin. Tällä hetkellä haluaisin vain, että saataisiin menestystä Lahteen.
Mikä sitten on kiekkokuumetta potevien lahtelaisten loppusijoitus?
– Joukkueen viralliseksi tavoitteeksi on listattu kuuden joukkoon, mutta mä uskon että meillä on eväitä pidemmällekin. Pitää kuitenkin muistaa, että muutkin joukkueet ovat menneet paljon eteenpäin, Sopanen sanoo paljastaen sitten oman veikkauksensa muista mahdollisista menestyjistä:
– Jos puhutaan mustista hevosista, niin ainakin HIFK voi olla aika kova. Kaikki on puhuneet vaan Bluesista, Jokereista ja Kärppien putoamisesta, mutta luulen että HIFK pelaa tällä kaudella aika hyvää lätkää.
