Kari Jalonen onnistui Oulun vuosinaan nousemaan suomalaisten huippuvalmentajien joukkoon. Pohjalla oli toki toisen Karin eli Kari Heikkilän jälkeensä jättämä huippujoukkue, jonka joidenkin arvioiden mukaan kuka tahansa olisi valmentanut mestaruudesta toiseen. Silti Jalosen ansioita valmentajana on turha vähätellä.
Jalosen siirtyminen HIFK:n leiriin viime kauden päätteeksi herätti välittömästi kysymyksiä siitä, pystyykö Jalonen peluuttamaan joukkueellaan HIFK:n näköistä kiekkoa vai taivuttaako hän joukkueen haluamaansa pelikirjan muottiin. Vastaus tähän kysymykseen saatiin viimeistään maanantaina Espoossa. Perinteinen HIFK-kiekko on alisteinen Jalosen pelikirjalle.
Kun HIFK:n kauden paras maalintekijä Ilkka Pikkarainen käänsi selkänsä Patrik Lostedtin uholle avauskiekon pudotessa ja otti vastaan Bluesin patoutuneen raivon ryhtymättä tappeluun, tuli osoitetuksi ainakin se seikka, että Jalosen HIFK:ssa eivät parhaat pelimiehet tappele. Kuittaukset haetaan muuta kautta.
Ensin Jalonen lähetti nuoren Ilari Melartin haastamaan Bluesin ykkösketjun Erkki Rajamäen. Ottelun jälkeen täyslaidallisen sai Bluesin valmentaja Petri Matikainen, jota Jalonen syytti käskyttämisestä ja ihmetteli tämän metodeja.
Jalosen taktiikka oli ilmeisen toimiva. Blues kärsi selvästi enemmän ulosajoista, ja HIFK teki voittoon tarvittavat maalit. Ilkka Pikkarainen oli joukkueensa tehopelaaja, kun HIFK vei pisteet Espoosta tyylipuhtaasti. Silti joitakin HIFK:n kannattajia varmasti harmittaa tapa, jolla voitto otettiin. Kilpipaidassa ei ole aikaisemmin suvaittu kilpikonnaa.
