25-vuotias Mark Ardelan pelasi menneellä kaudella AHL-joukkue Wilkes-Barre/Scranton Penguinsissa ja oli johdattamassa joukkuetta aina Calder Cup -finaaliin asti. Vasemmalta laukova 180-senttinen Ardelan teki AHL:n runkosarjassa 60 ottelussa tehot 7+20=27 ja pudotuspeleissä 23 ottelussa 6+7=13. Suurimman osan pisteistä Ardelan teki ylivoimalla ja maalinteko sujui myös kevään finaalipeleissä. Samanlaista roolia Ardelanilta odotetaan myös Lukossa.
− Olemme tyytyväisiä, että saimme Markin joukkueeseemme ja näin puolustus on valmis kauden alkuun. Hyökkäyspäähän haemme edelleen 2-3 hyökkääjää, toteaa Rauman Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala seuran kotisivuilla.
Penguinsin lisäksi Ardelan on edustanut AHL:ssa Iowa Starsia ja Manchester Monarchsia.