Jos oli tammikuu Jyväskylässä synkkä, niin helmikuu on kulkenut huomattavasti valoisammissa merkeissä. Kahden pelatun saldo on täydet kuusi pistettä ja mikä parasta, JYP-maaliin ei ole tehty yhtään osumaa. Syksyllä voittoja erittäin kurinalaisella puolustuspelaamisella napsineen JYPin viisikkopuolustus näyttikin Tappara-ottelun perusteella jo vanhalta tutulta koko kentällisen prässiltä, jossa viedään vastustajalta ylimääräinen aika ja tila pois.
Oli syy vuoden alun heikkoihin otteisiin sitten kovassa harjoittelujaksossa tai missä tahansa, niin viime viikon maajoukkuetauolla joukkueessa on pystytty löytämään olennaiset asiat harjoitteluun. Viisikon liikkuminen ja tasapaino oli huomattavasti heikompaa jaksoa selkeämpää ja huolellisempaa. Erityisesti keskialueen karvauspelaamisessa on tapahtunut kehitystä. Tapparaa vastaan JYP pystyi luomaan useita vastahyökkäyksiä juuri vahvan keskialueen paineistuksen avulla. Tappara joutui pelaamaan kiekkoa ahtaisiin paikkoihin, jolloin ratkaisuista tuli huolimattomia ja hätäisiä.
Liikkeen ohella myös kiekollinen rohkeus on palautunut pelaamiseen. Turhia pitkiä kiekkoja ei tullut likikään samaa määrää kuin nihkeämmissä otteluissa, ja pienien oman pään painostusjaksojenkin jälkeen JYP pystyi kääntäämään kiekkoa hyökkäyssuuntaan kontrolloidusti. Samoin kiekkoa pystyttiin pelaamaan vastustajan alueelle monin erilaisin variaatioin, eikä pelkästään heittelemällä hieman heikosti ajoitettuja päätykiekkoja.
Yksilötasolla selkein ero oli nähtävissä Tuomas Vänttisen ja Ville Mäntymaan otteissa. Molempien pelaaminen on noussut uudelle tasolle niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Pitkän aikaa hitaasti ja kankeasti liikkunut Vänttinen ei enää ajellut tilanteista ohi, vaan sijoittui järkevästi ja uskalsi pitää myös kiekkoa. Pitkä maaliton putki katkesi suoraviivaisella ja ratkaisuhakuisella laukauksella sen sijaan, että hän olisi hakenut ylivaikeaa syöttöä selkeässä tekopaikassa.
Mäntymaahan pätevät samat sanat. Omassa päässä ei ollut enää nähtävissä turhaa perässäjuoksemista, vaan kaikessa pelaamisessa oli ajatus mukana. Avaukset lähtivät terävästi ja hyökkääjien lapaan. Koko kauden hirvittävän määrä heikoilla laukauksilla ratkaisuja yrittäneen puolustajan kaksi maalia tulivat varmasti henkisesti hyvään paikkaan. Ensimmäisessä toki Tappara-vahti Mika Lehto avusti, mutta jälkimmäisessä oli jotain sellaista, mikä on puuttunut oikeastaan koko kauden. Vaikka Mäntymaan laukaus ei vieläkään ole mikään varsinainen ruoska, niin JYPin neljännessä osumassa täyttyivät ne kaksi ihan oleellisinta seikkaa maalin synnylle. Laukaus meni ensinnäkin kohti maalia ja toisekseen se ei mennyt suoraan maalivahtia päin.
Vaikka Jarkko Immosen johtama ykkösketju oli edelleen selkeästi JYPin paras, niin myös muiden koostumusten esitys oli hiljalleen lupauksia antava. Jokainen trio pystyi luomaan selkeitä tekopaikkoja muutenkin kuin vastustajan virheistä. Pientä terävyyttä silti kaivataan edelleen, sillä kevään lähetessä muidenkin kuin ykköskentän on pystyttävä osumaan maalipuiden väliin.
Oma lukunsa on tietysti Pekka Tuokkolan maalivahtipeli. Tasaisessa kilvassa ykköstorjujan paikasta Tuokkola antoi vahvan näytön alkuviikon aikana kahdella nollapelillä. Hyvä puolustuspelaaminen toki auttoi maalivahtia, mutta Tuokkolan tämän hetkinen varmuus ja rauhallisuus on ihailtavaa.
Vaikka JYPin pelaamisessa oli paljon hyvää, niin silti peliin sattui parin hieman vaisumpaakin jaksoa. Erityisesti ottelun ratkettua kolmannessa erässä peli meni melko laiskavauhtiseksi neppailuksi. Tässä piilee pieni vaara lauantain kamppailuun Ässiä vastaan. JYPin pitää päästä Porissa heti ottelun alusta täyteen vauhtiin. Torstain ottelun lopun pienempi vaihde ei saa jäädä päälle.
Joka tapauksessa tauon jälkeiset pari ottelua ovat osoittaneet, että JYP on löytämässä hyvää virettään kohti pudotuspelejä. Samalla hurrikaanilauma ilmoittautui jälleen täysin potentiaaliseksi ehdokkaaksi runkosarjan voittajaksi. Paljon tuo himoittu kärkipaikka vielä vaatii ja mitään ei ole vielä jaettu, mutta ainekset ovat olemassa.
