Mielipide

Ässien ja Tapparan välillä tiedossa tiukka sarja

LIIGA / Kolumni
Ässien ja Tapparan välisestä playout-ottelusarjasta on vaikea löytää ennakkosuosikkia. Molemmat joukkueet nappasivat keskinäisistä otteluista kaksi voittoa ja runkosarjassakin joukkueiden väliin jäi vain yksi piste.

Ottelusarjan kotiedun omistava Ässät taisteli pudotuspelipaikasta viimeiseen saakka, mutta joukkueen suuri unelma karahti viime hetken herpaantumiseen. Viidestä viimeisestä ottelusta patapaidat nappasivat vain neljä pistettä, ja haave pudotuspeleistä jäi lopulta viiden pisteen päähän.

- Meillä oli vasta viimeinen peli Bluesia vastaan sellainen, jossa ei enää ollut panosta. Se kertoo paljon tämän sarjan tasaisuudesta kuten myös se, että laskimme 72 pisteen riittävän kymmenenteen sijaan, Ässien valmentaja Mika Pieniniemi kertoo ottelusarjan alla.

Ensimmäisen ottelun merkitys paras viidestä –ottelusarjassa on erittäin iso. Etenkin kun Tappara on tällä kaudella ollut SM-liigan huonoin kotijoukkue. Jos Tappara lähtee kotiavaukseensa tappio niskassaan, on patapaitainen porilaisryhmä erittäin vahvoilla.

- Meillä on vahva usko omaan tekemiseen. Kotipelit ovat olleet viime aikoina vahvoja, ja olemme muutenkin pelanneet paljon hyviä jaksoja. Vertaisin tätä ottelusarjaa ampumahiihdon sprinttiin. Meillä on kolme Tappara-lätkää, jotka pitäisi saada alas. Jos emme saa niitä alas kahden varapatruunankaan jälkeen, on edessä sakkokierros. Näissä peleissä on varmasti latinkia, sillä uskon pelaajien haluavan hoitaa nämä mahdollisimman nopeasti alta pois, Pieniniemi tuumaa.

Tappara voittoputkesta playout-otteluihin

Läpi kauden vuoristorataa seilannut Tappara on kimurantin tilanteen edessä. Runkosarjan 13 sija takasin sen, että joukkueella on edessään ensimmäistä kertaa SM-liigassa pelattavat playout-ottelut. Vaikka tamperelaiset pelasivatkin duurivoittoisesti runkosarjan kolme viimeistä ottelua, voittoputkeen tulee silti suhtautua kriittisesti.

Tapparan päävalmentajan, Mikko Saarisen, vakava sairastuminen tiivisti joukkuetta yhtenäisemmäksi ryhmäksi. Molemmissa helsinkiläisiä vastaan pelatuissa otteluissa joukkue oli ikään kuin ymmällään muuttuneesta valmennustilanteesta, koska sairastumisen vakavuudesta ei mitä ilmeisemmin ollut kenelläkään varmaa tietoa vielä siinä vaiheessa, tuskin edes Saarista hoitaneilla lääkäreillä.

Tilanteen vakavuus selvisi ilmeisesti ennen viimeistä paikallispelikamppailua ja lisäpotkua joukkue sai vielä Ilveksen markkinointiryhmän suosiollisella avustuksella. Se, etteivät pelaajat juhlineet riehakkaasti maalejaan kertoo varmasti kaiken olennaisen tilanteesta.

Toisaalta ennen kolmea viimeistä peliä Tapparan mahdollisuudet päästä pudotuspeliviivan yläpuolelle olivat puhtaasti marginaaliset. Tästä johtuen viimeisissä otteluissa joukkue pelasi vapautuneesti ilman paineita ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, tuloksena pelkkiä voittoja.

Nyt tilanne on kääntynyt jälleen ympäri ja painepeikko palannut. Lisäksi paras terä Saarisen puolesta pelaamisesta on tylsynyt. Tällainen energiapiikki voi kestää vain hetken, sen jälkeen tilanteeseen turtuu.

Joukkueen pitäisi osata käsitellä paineiden lisäksi Ässien rymistelevä tyyli pelata. Tapparan kokoonpanossa – valmennus etunenässä – ei liiemmin kivenkovaa pudotuspelikokemusta ole ja myös rivien yhtenäisyydestä voi olla montaa mieltä. Mielenkiintoista tulee joka tapauksessa olemaan.

Maalivahdit pääosassa

Neljästä runkosarjan kamppailusta kolmessa maalivahti nollasi vastustajansa. Tapparan Harri Säteri pelasi kaksi nollapeliä, Ässien Eero Kilpeläinen yhden. Maalivahtipeli ja –peluutus tulevat olemaan iso tekijä tässä ottelusarjassa. Molemmilla joukkueilla on hyvä maalivahtikaksikko. Tapparalla Mika Lehto pelasi runkosarjassa lähes puolet nuorta virkaveljeään enemmän, mutta Säterin kaksi Ässiä vastaan pelattua nollapeliä perustelevat varmasti puolestaan hänen valintaansa.

Ässillä Eero Kilpeläinen oli loppukaudella selkeä ykkösmaalivahti, mutta kakkosmaalivahti Tomas Duban esitykset viimeisissä peleissä nostivat tshekkivahdinkin tiukasti kisaamaan peliajasta.

- 70-30 –mahdollisuudella Kilpeläinen aloittaa kotiavauksessa maalissa, mutta molemmat tulevat pelaamaan. Duba oli aivan loistava kahdessa viimeisessä pelissä, Pieniniemi toteaa.

Ässät lähtee ehjällä koostumuksella

Ässien terveystilanne on hyvä ottelusarjaan lähdettäessä. Kokoonpanosta ovat sivussa pitkäaikaispotilas Patrik Forsbacka sekä Veli-Matti Savinainen. Joukkue lähtenee samoilla kokoonpanoilla Tappara-sarjaan, mitä käytettiin runkosarjan lopun kamppailussa.

- Tähtisen ketju onkin ollut samassa koostumuksessa varmaan koko ajan, kun miehet ovat yhtä aikaa olleet pelikuntoisia. Meidän neloskenttä oli hurjan energinen Espoossa. Hieman jopa harmittaa, ettemme tajunneet laittaa Ossi Pellistä laitaan aiemmin. He ovat Tuomas Huhtasen kanssa tuoneet hurjasti energiaa ketjun peliin, kun taas nuori Severi Sillanpää säestää keskellä uskomattoman älykkäällä pelillään, Pieniniemi kehuu.

Tapparan kokoonpanosta puuttuvat ainakin pitkäaikaispotilaat Janne Ojanen, Lasse Korhonen, Jukka Peltola sekä polvileikkaukseen joutuva Timo Vertala. Poissa on edelleen myös päävalmentaja Mikko Saarinen.

Kokenut Ville Nieminen on ollut Ässiä vastaan tällä kaudella tehokkaana. Neljässä pelissä vahva laituri on kerännyt tehot 1+3.

Ässien tehokkain pelaaja Tapparaa vastaan tällä kaudella on ollut Derek Damon. Amerikkalainen on iskenyt neljässä kamppailussa kaksi maalia ja yhden syötön. Molemmat Damonin osumat ovat olleet otteluiden voittomaaleja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös