Lähes ilmiömäisen nerokkaasti ideoidut SM-liigan playout-ottelut ovat muodostumassa kauden suurimmaksi vitsiksi. Se naurattaisi, jos ei itkettäisi niin paljon. Kahden kierroksen jälkeen kentällä on nähty pelaajien toimesta lähinnä virkamieskiekkoa ja munatonta surffailua. Toinen osaottelu Tapparan ja Ässien välillä oli täysin luokaton peli ilman mitään intohimoa tai tunnetta. Sanaa ”kamppailu” ei voi tässä yhteydessä edes käyttää.
Entä yleisö? Saavatko nämä ottelut ihmisten tunnetason nousemaan, kun oman kylän pojat pelaavat kunniasta? Katsotaanpa yleisömääriä, nehän sen totuuden paljastaa: Lukko-SaiPa (yleisöä 1444), Ässät-Tappara (yleisöä 1639), SaiPa-Lukko (yleisöä 2532) ja Tappara-Ässät (yleisöä 2842). Ei varsinaisesti mitään megaluokan vetonaulamagneetteja, kun vielä pidetään mielessä, että lukemissa saattaa olla jonkin verran ilmaa välissä. Eiköhän yleisö ole tässä tapauksessa suorittanut äänestyksen jaloillaan.
Ainut asia mitä näistä otteluista koituu ovat turhat loukkaantumiset, kun pelaajilla palaa käämit. Tampereella tämän ikävän seikan sai kokea esimerkiksi Nestori Lähde, kun Mikko Palomäki laittoi polvet samalle kiertoradalle. Palveliko tämä kenties Lähteen etua jotenkin? Okei, loukkaantumiset kuuluvat lajiin, mutta niiden soisi edes tapahtuvan todellisissa kamppailutilanteissa, kun pelaajat rynnivät testosteronihöyryissä kiekkoon, eikä neljän maalin johtoasemassa, kun peliä on vajaa seitsemän minuuttia jäljellä.
SM-liiga on perustellut playout-otteluita sillä, että panokset säilyvät peleissä loppuun saakka. Toivottavasti asiaan saadaan tulevaisuudessa jotain järkeä, sillä lyhyt kokemus on osoittanut, että tämä päämäärä ei toteudu nykyisellä menetelmällä.
Vai että draamaa ja rytinää. Hoh-hoh.