Corso ja Andersson - SM-liigan paras ulkomaalaisduo

LIIGA / Haastattelu
Oulun Kärppien ykköskentällisen vaarallinen ulkomaalaiskaksikko Jonas Andersson ja Daniel Corso huokuu innostusta ennen pudotuspelien alkua. Tehoduo on valmiina ottamaan mittaa Helsingin Jokereista.

Rennosti toimittajien kanssa jutellut hyökkääjäduo on ihastuttanut otteillaan niin Oulun Kärppien kannattajat kuin muutkin SM-Liigaa seuraavat tahot. Pelaajien yhteiskemia jäällä on ollut parhaimmillaan kuin he olisivat pelanneet jo vuosia samassa kentällisessä - epäilemättä kaksikko viihtyy hyvin yhdessä.

Heidän yhteispelinsä ei ole pelkästään ollut kaunista vaan myös tehokasta. Jonas Andersson teki kuluneen kauden aikana oman henkilökohtaisen piste-ennätyksensä SM-Liigassa tehoin 24+33=57 pelaamassaan 56 ottelussa - karvan verran yli piste per peli. Daniel Corsoa vaivanneet loukkaantumiset typistivät ottelumääriä, mutta 41 pelatussa ottelussa syntyivät huimat 23+30=53 tehot.

Runkosarja on kuitenkin vain runkosarjaa, eikä Corsolla ole playoff-kokemusta sitten kauden 2003-2004 kun hän pelasi Chicago Wolvesin riveissä AHL:n pudotuspelejä. Millä eväin kaksikko on suuntaamassa kohti pian alkavia puolivälieriä?

- Kiitos muistutuksesta. Siksi tulin tänne, että pääsen pelaamaan mestaruudesta vuosien jälkeen. En ole koskaan voittanut mestaruutta ja haluan saavuttaa sen urallani ennen kuin ripustan luistimet naulaan. Kanadalaisille playoffsit ovat erittäin tärkeitä ja odotan pääseväni
kentälle, Corso kiitti ja kertasi syitään Ouluun tulolleen.

- Danielilla on kokemusta ja hän on ollut tiukoissa tilanteissa ennenkin. Uskon todellakin, että joukkueena meillä on paljon kokemusta. Pääasia on, että tiedämme miten voittaa ja tiedämme mitä se vaatii. Siitä on apua, Andersson jatkoi.

Corson kevät on tapahtumia täynnä

Kanadalaisen sopeutuminen pohjoisen pitkään ja kylmään talveen tuntui aluksi vaikealta. Kentällä noista vaikeuksista ei näkynyt merkkiäkään.

- Kun totuin tähän ilmastoon, olen viihtynyt erittäin hyvin. Kotonakin on pimeää, mutta siellä näkee vähän aurinkoa, joten ei niin pimeää kuin täällä. Olemme käyneet vaimoni kanssa kävelyillä, joten pimeys ei ole vaikuttanut
viihtymiseeni mitenkään. Ehkä se vaikuttaisi, jos olisin täällä useamman vuoden, Montrealista maailmalle ponnistanut Corso muisteli totuttautumistaan kaamokseen.

Corson perheessä riittää jännitettävää myös kaukalon ulkopuolella, sillä vaimo Allison odottaa perheen esikoista.

- Laskettu aika on 8. huhtikuuta, ja voihan lapsi syntyä jo aiemminkin. Haluamme olla täällä siihen asti, kun lapsi syntyy. Haluan pelata tämän väliajan kiekkoa ja pistän kaiken likoon, jotta voittaisimme. En halua viettää kuukautta pelaamatta, sillä jos sen teen, joukkuekaverini varmasti joutuvat siitä kärsimään, pudotuspeleihin latautunut tuleva isä latasi.

Pienikokoinen keskushyökkääjä Corso on tunnettu myös niin sanotusti lyhyestä sytytyslangastaan. Kanadalaisen temperamentti on noussut räiskähdellenkin esiin. Joukkueen puolesta pelaaminen ja suorastaan eläminen heijastuu hänestä.

- Teen jään ulkopuolella omat juttuni – pieniä asioita. Olen erittäin tunteellinen kaveri ja teen kaikkeni voittaakseni. Jos joukkuekaverit tarvitsevat, teen kaikkeni auttaakseni heitä. En kävele pois, vaan olen valmis maksamaan seurauksista, jos näen jonkun tekevän väärin, Corso kertoi.

Ketjun suunta kohti kevättä

Corson kentällisessä on pitkin kautta pelannut useitakin eri pelaajia kolmantena lenkkinä. Pääasiallisesti kentällisen oikeassa laidassa on pelannut Juhamatti Aaltonen. Pudotuspelien lähestyessä ketjulotto on vieläkin avoin.

- Ei ole meistä kiinni, millä koostumuksella pelaamme. Aaltonen on pelannut pääosan kautta kanssamme ja hän on tehnyt siinä hyvää työtä. Hän näyttää hyvältä ja on myös pudotuspelipelaaja. Kyse on kokonaisuudesta, ei pelkästään kahdesta kaverista, Andersson muistutti.

Pudotuspelien selkeänä trendinä on puolustuspelin tiukentuminen: maalipaikkojen rakentaminen vaikeutuu ja hyökkäyspeli suoraviivaistuu. Corson kentällisen peli on monivivahteista, eivätkä kentällisen pelurit välttämättä malta olla antamatta vielä sitä viimeistä syöttöä.

- Ketjumme on ollut menestyksellinen siinä, että liikutamme kiekkoa. Olemme puhuneet viime viikot asioista, ja pelaamme samalla tavalla kuin tähänkin asti. En tiedä, miksi lähtisimme sitä muuttamaankaan, koska se on toiminut koko kauden. Voittavaa kokoonpanoa ei muuteta, sen annetaan vaan rullata eteenpäin, Corso vastasi uteluihin suoraviivaistamisesta.

- Pudotuspeleissä peli on tiukempaa ja intensiivisempää. Pyrimme pelaamaan samalla tavalla, sillä olemme siinä hyviä. Tottakai haluan parantaa koko ajan, taklata enemmän ja luistella lujempaa, mutta en halua muuttaa peliä liikaa, Andersson säesti ketjukaverinsa rinnalla.

Andersson teki huikean parannuksen pistesaldossa mitattuna tällä kaudella, mutta runkosarjan pisteet ovat runkosarjan pisteitä. Viime kauden pudotuspeleissä ruotsalaisen peli parantui koko ajan loppua kohden.

- Rakastan pudotuspelejä. Se on parasta aikaa vuodesta ja sen takia teen tätä hommaa. Nyt jätämme kaiken tapahtuneen taaksemme ja kaikki alkaa nollatilanteesta. Toivon todella, että pystyn ottamaan vielä yhden askeleen eteenpäin, Andersson kertoi tuntojaan tulevasta.

- Pudotuspeleissä otetaan vastaan se, mikä tulee. Niin henkilökohtaisesti kuin joukkueena. Olemme pelanneet koko ajan paremmin joukkueena ja löytäneet sen oman juttumme. Pisteitä ei voi tuoda mukanaan pudotuspeleihin, mutta sen
tunteen ja fiiliksen voi.

Nollista lähdetään

Kärppien ja Jokereiden väliset pudotuspelisarjat ovat viime vuosina päättyneet Kärppien kannalta suotuisasti enemmän kuin kerran. Historia on historiaa, joten Jokereiden kohtaamiseen lähdetään jälleen puhtaalta pöydältä.

- Peli on 0-0. Jokerit on hyvä joukkue ja heillä on muutama kova kaveri. Ei voi spekuloida, kumpi on suosikki ja kumpi haastaja. Meidän on vain pelattava omaa peliämme ja toivottava, että olemme sen kautta menestyksekkäitä, ruotsalaislaituri kertoi tulevasta vastustajasta.

Runkosarjan parhaan pelaajan palkinnon pokannut Juuso Riksman on voittanut pelejä Jokereille pitkin kautta hienoilla otteillaan. Pudotuspelit ovat kuitenkin oma maailmansa.

- Häntä (Riksman) ei turhaan valittu parhaaksi. Hän on voittanut monta peliä tällä kaudella. Mutta hän on samanlainen kuin muut maalivahdit: jos et saa tarpeeksi laukauksia, et tee maalejakaan. Se ei muutu, ihan sama ketä
maalivahtia vastaan pelaamme. Ehkä on hyvä, että hän on vastassa, sillä tiedämme, että tarvitsemme lisää laukauksia, Andersson muotoili.

Kärppiä pitkin kautta vaivannut otteiden tasaisuuden puute on myöskin tiedostettu pelaajien toimesta. Joukkueen esitykset olivat vuoristoratamaisia erienkin sisällä. Jokereita vastaan vastaavaan ei ole varaa.

- Tottakai keskittyminen pitää olla kaikilla parempi. Ei ole varaa olla laiska tai nukkua vaihtoja. Välillä on ollut kuin katsoisi kahta eri peliä, mutta uskon, että pudotuspeleissä pystymme pelaamaan täydet 60 minuuttia
hyvin. Tai jopa pidempään, Andersson totesi.

Keskittyminen ei ala eikä lopu kaukaloon mentäessä tai sieltä poistuessa, vaan ratkaisupelien aikana testataan pelaajien keskittymistä ja latautumista entistäkin tiukemmin. Aika harjoitusten ja pelien ulkopuolella on siis entistäkin tärkeämpää keskittymisen ja suorituksen kannalta.

- Kun olen tullut vanhemmaksi, olen oppinut rentoutumaan enemmän. En keskity enää niin, mitä tapahtuu harjoituksissa. Peleissä on oltava 110 prosenttia lasissa koko ajan. Harjoituksissa haetaan vaan se hyvä tunne ja pyritään pitämään hauskaa, laituri tietää.

Kunnon talvi kiehtoo tukholmalaista

Anderssonille Ouluun sopeutuminen oli helpompaa kuin ketjukaverilleen. Toki on muistettava, että Andersson on jo yhden kultakevään Oulussa viettänyt.

- Pidän tästä paikasta, koska täällä on aito talvi. Sitä ei ole Tukholmassa, josta olen lähtöisin. Pidän todella tästä kaupungista. Jos pitää jotain negatiivista sanoa, niin täältä ei ole suoria lentoja Tukholmaan. Se on ainoa negatiivinen asia. Tyttöystäväni työskentelee Tukholmassa, mutta me molemmat pidämme tästä paikasta, hyökkääjä kertoi Oulun ajastaan.

Oululainen kiekkokansa löytää hallille tunnetusti viimeistään pudotuspelien alkaessa. Kannattajien odotus on palkittu 2000-luvulla useasti, vaikka vuodet eivät veljiä toisilleen olisikaan.

- Odotamme yhtä paljon pelejä kuin kannattajatkin. Viimeiset kaksi kuukautta olemme vaan keskittyneet ja valmistautuneet pudotuspeleihin. Tämän parempaa aikaa ei olekaan ja toivon, että kannatus on vähintään samanlaista kuin vuosi sitten, Andersson lähetti terveisensä myös Kärppien kannattajille.

» Lähetä palautetta toimitukselle