Paakkolanvaara petraa taas pudotuspeleissä

LIIGA / Haastattelu
Kärpillä saattaa olla koko SM-liigan vaarallisin ykkös- ja kakkosketju. Puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa Jokereita vastaan ratkaisut teki sen kolmosketju keskushyökkääjänsä Tommi Paakkolanvaaran johdolla. Paakkolanvaara merkkautti ottelussa kolme syöttöpistettä.

Tommi Paakkolanvaara oli jo viime kaudella yksi pudotuspelien suurimmista tasonnostajista. Tällä kaudella isokokoinen oulunsalolainen on jäänyt Daniel Corson ja Jari Viuhkolan varjossa vähälle huomiolle, eikä runkosarjan pistesaldokaan ollut odotetun kaltainen.

Kevään ensimmäisessä playoff-ottelussa Paakkolanvaaran kova työnteko palkittiin. Kärppien kolmoskentällinen viimeisteli joukkueensa kaikki tasakentällisin tehdyt maalit, ja sen neljännenkin iski Teemu Normio ketjunsa keskushyökkääjän syötöstä.

- Se oli vähän epäonnistunut syöttö, mutta Normio on sen verran taitava ilmapelissä, että onnistui siitä tekemään, Paakkolanvaara muisteli 1-4-osumaa.

Illan ensimmäisen syöttöpisteensä Paakkolanvaara merkkautti jo ottelun avausvaihdossaan. Sentteri tavoitti toisesta aallosta nousseen Mikko Alikosken, joka onnistui yllättämään Juuso Riksmanin.

- Hyvä alku aina auttaa loppupeliä. Saa uskoa, että kyllä kiekko sinne maalivahdin taakse menee, maisteli keskushyökkääjä salama-alun merkitystä.

Toistamiseen Paakkolanvaara pääsi tilastoihin avauserän lopulla, kun Ossi-Petteri Grönholm laukoi hänen aloitusvoittonsa jälkeen Kärpät 1-2-johtoon. Grönholmin rannelaukaus painui jokerimaaliin Riksmanin jalkojen välistä. Normion illan ensimmäinen ja Kärppien kolmas löysi tiensä verkkoon samaa kautta.

- Oli meillä maaleissa vähän onneakin, ei niitä Riksmanin piikkiin voi laittaa, toppuutteli Paakkolanvaara.

Palkinto kovasta työstä

Paakkolanvaaran johtama kärppäkolmonen on tyyppillinen duunariketju. Romuluinen Normio, vikkeläjalkainen Alikoski ja ulottuva Paakkolanvaara hoitavat puolustusvelvoitteensa moitteetta, mutta hyökkäävät silti vaarallisesti. Kärppien pelitapa suosii kiekkokontrollia, myös muut kuin samettikädet saavat tehdä peliä.

- Kaikille ketjuille ohjeet ovat aika samat, mutta tietysti kaikki pelaavat vahvuuksillaan. Kahdessa ensimmäisessä ketjussa on aika taitavat pelintekijät, jotka tykkäävät pyörittää. Meidän pelimme on suoraviivaisempaa, Paakkolanvaara vertasi.

- Samalla tavalla on pelattu koko kausi, nyt vaan yhdessä pelissä onnistuttiin oikeastaan jokaisessa maalipaikassa, mitä saatiin aikaan.

Päävalmentaja Matti Alatalo oli toista mieltä.

- Kyllä meidän kolmoskenttä pelasi muutenkin vaarallisesti, eivät nämä ainoita paikkoja olleet, joista he maalit tekivät. He antoivat suuntaa koko joukkueelle, Alatalo kehaisi.

- Työnteko ja asenne on läpi koko kauden ollut loistavaa. Tehot ovat siitä hieno palkinto, valmentaja jatkoi.

Ensimmäisessä puolivälierässä Kärpät teki Jokerit aseettomaksi. Parannettavaakin kuitenkin jäi. Kärppien ylivoima oli aseetonta. Paakkolanvaara ei kuitenkaan halunnut tarjota omaa tehoketjuaan lääkkeeksi.

- Nuo miehet ovat aika monta maalia paukuttaneet ylivoimalla. Ketsuppipullo vaan auki, niin kyllä niitä sieltä tulee, tehosentteri nauroi.

» Lähetä palautetta toimitukselle