Molempien finaalijoukkueiden valmentajat ovat ensimmäistä kertaa SM-liigan finaalipeleissä. Pelaajiston puolella Kärppien leirissä on reippaasti kokemusta näistä peleistä, mutta JYPin puolella suurimmalle osalle finaalikokemus on uusi.
Sekä Matti Alatalo että Risto Dufva ovat pudotuspelien kuluessa halunneet sysätä paineita muille yrittäen vähentää omiensa taakkaa. Alatalo on kertonut pelin olevan vain peliä. Toisaalta se on totta, mutta on selvää, että pelien tärkeysaste nousee jatkuvasti. Kauden aikana paljon kritiikkiä kohdannut Alatalo haluaa varmasti johtaa joukkonsa loppuun asti ja saada ison sulan hattuunsa.
Dufvan surkea yritys oli kertoa, että JYPin suurimmat paineet menivät TPS:n kaatamisen jälkeen. Totuus on kuitenkin se, että silloin estettiin vai täydellinen katastrofi, mutta paineet eivät katoa mihinkään. Välierien jälkeen Jyväskylässä jo kulttiasemaan noussut valmentaja tosin myönsi, että mikään muu kuin mestaruus ei voi olla runkosarjan voittajan tavoitteena.
JYPin organisaatio on sellaisen tilaisuuden edessä, että vain voitolla on väliä. Tappio finaaleissa jättäisi kaudesta katkeran maun, jota ei saa huuhdottua mitenkään pois. On siis turha kuvitellakaan, että runkosarjan voittaja saisi finaaleihin etulyöntiasemaa altavastaajana tai paineettomana joukkueena.
Puristaako kypärä?
Pudotuspeleissä pitäisi kuitenkin kiinnittää huomio pelaajiin. Valmentajat nousevat usein tarpeettoman isoon rooliin, koska ovat paljon esillä lehdistötilaisuuksia ja toimivat joukkueen keulakuvina. He toki voivat yrittää nostattaa tunnetta tai rauhoittaa joukkuettaan. Samoin luotsi voi toimia apuna pelien välisellä ajalla. Tärkeää on kuitenkin muistaa se, että valmentaja ei saa ainakaan hermostuttaa joukkuettaan, oli tilanne sitten mikä tahansa. Homman on pysyttävä niin sanotusti lapasessa koko ajan.
Todellinen taistelu käydään kuitenkin jäällä. Valmentajat ovat vain tämän sirkuksen tirehtöörejä, kun todelliset tähdet, taiturit ja jopa ne pellet ottavat mittaa toisistaan. Ratkaisut tehdään jäällä, ei penkin takana.
Pelaajat pelaavat peliä, johon heillä on tietty systeemi. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin tilanteessa eläminen ja reagointi hetkeen.
Kentällä yrittämistä on koko ajan enemmän ja enemmän, mutta samalla tunnetila ohjaa peliä helposti eri suuntiin. Positiivinen virtaus on iso voimavara, mutta negatiivisen suuntauksen kääntäminen eri suuntaan on ehkä se vielä isompi juttu.
Kärpät osoitti omassa puolivälieräsarjassaan kovaa paineensietokykyä ja venymistä, kun joukkue nousi monta kertaa takaa rinnalle ja lopulta ohi. Oma peli ei oululaisilta kadonnut ja yritys jatkui. Lopulta työ palkittiin ja joukkue sai ison henkisen pääomalisän mukaansa.
Jyväskyläläisille tähän asti kenties kovin painetila oli puolivälierissä, kun TPS yritti runnoa JYPiä kumoon. Runkosarjan voittaja kesti lopulta taakan ja välierissä joukkue pystyi hoitelemaan hommansa jo paremmin.
Finaaleissa maila puristuu käsiin entistä tiukemmin. Pari onnistumista, tai vastaavasti epäonnistumista, voi muuttaa pelaajan osalta koko kevään kulun. Varsinkin kokemattomalle pelaajalle epäonnistumisesta ylipääseminen voi olla vaikeaa, kun usko omaan tekemiseen katoaa. Kun on voittanut joskus ennenkin, niin itseluottamus säilyy helpommin riittävällä tasolla.
Myös yksittäiset onnekkaat tai vastaavasti epäonnekkaat sattumukset vaikuttavat peliin enemmän kuin pelkästään itse tapahtuma. Asioista pitää pystyä pääsemään yli heti. Oli sitten kyseessä tuomarin epäonnistunut vihellys tai tuurimaali, pitää pelin ja uskon omaan tekemiseen jatkua.
Nähtäväksi jää, kumman joukkueen riveissä saadaan nauttia tänä keväänä positiivisista ajatuksista ja voidaanko jälleen puhua siitä, ettei jonkun pää vain kestä. Vanhan totuuden mukaan kovat pelit ratkaistaan henkisellä puolella, niin varmasti käy nytkin. Vain voittajat muistetaan, ja häviäjän kausi päättyy vääjäämättä isoon pettymykseen - olivat lähtökohdat sitten mitä hyvänsä.
