Risto Dufva, JYP
JYPin alkukausi oli kaikkea muuta kuin mainio. Joukkue leijui vielä edellisen kevään mestaruustunnelmissa, vaikka se ensin kiistettiin jyrkästi niin valmennusjohdon kuin pelaajienkin taholta. Mutta peliesitykset kertoivat karua kieltään. Selkä suoristui kovassa paikassa, eikä Risto Dufvan tavaramerkiksi tullut tiivis viisikkopuolustus toiminut.
Pikku hiljaa kelkka alkoi kääntyä. Missään vaiheessa valmennusjohto ei tehnyt paniikkiratkaisuja vaan luotti kovaan työntekoon. Pelaajat sisäistivät sen, ettei voittoja tule puolivaloilla. Dufva korostaakin sitä, että hänen ja muun valmennusjohdon tehtävänä on ollut ainoastaan antaa eväitä joukkueen kasvuun. Pelaajat ovat itse sisäisesti oivaltaneet asioita ja siirtäneet niitä käytäntöön. Vaikka Dufva saattaa huutaa erätauolla naama punaisena, hänen valmennusfilosofiassaan ilmentyy myös inhimillinen yksilöarvoa korostava luonteenpiirre.
JYPin paluu voittojen tielle on tarkoittanut paluuta puolustuksen kautta pelaamiseen. Päästettyjen maalien määrä onkin tippunut selvästi. Kun puolustaminen toimii, myös jäähymäärät ovat laskeneet dramaattisesti alkukaudesta. Jonkin verran tiiviillä viisikkopuolustuksella saattaa ola yhteyttä tehtyjen maalien määrään. Maalinteko on ollut kohtuullisen vaikeaa, vaikka toisaalta paikkoja JYP luo edelleen paljon.
Dufva pyrkii vakiinnuttamaan ketjukoostumuksia, mutta joukkuetta herätelläkseen muutoksiakin on nähty. JYPin ongelmana on edelleen ykkössentterin puuttuminen, vaikka Steve Kariyaa sille tontille onkin istutettu. Myös pelaajavaihto D Teamin kanssa luo omat haasteensa kenttäsommitelmien laadinnalle. Dufva tosin näyttää olevan melkoinen virtuoosi kulloistenkin kuumien pelaajien löytämisessä. Joulua kohti mentäessä haasteita vielä riittää. Peli ei edelleenkään ole niin konemaisen tehokasta kuin se dufvamaiseen tapaan voi olla.
Pekka Rautakallio, Ässät
Kesällä lähes pikahälytyksellä Ässien peräsimeen tullut Pekka Rautakallio on valmennustiiminsä kanssa tehnyt jopa yllättävän hyvää työtä. Ennen kautta porilaisia pidettiin varmana kellarikerroksen joukkueena, mutta maajoukkuetauolle lähdettäessä Ässät on mukavasti kymmenen pudotuspelijoukkueen joukossa.
Rautakallion johtama valmennustroikka on saanut joukkueeseen hyvän tekemisen meiningin ja pelaajistosta tihkuneiden tietojen mukaan joukkuehenki on lähellä jopa samaa tasoa kuin porilaisten hopeakaudella. Rautakallion ajama pelisysteemi vaatii joukkueelta täydellistä keskittymistä ja siihen patapaidat ovat muutamaa ottelua lukuunottamatta pystyneet hienosti.
Vertailu viime kauteen on osittain turhaakin, mutta on myönnettävä että Rautakallio on joukkoineen saanut porilaisten rosterista irti paljon enemmän kuin Alpo Suhonen. Kaiken kaikkiaan voidaan jo tässä vaiheessa sanoa, että Suhosen pikainen lähtö oli mitä todennäköisimmin Ässille lähes lottovoitto.
Petri Matikainen, Blues
Kolmatta kauttaan Bluesin päävalmentajana oleva Petri Matikainen joutui uuteen tilanteeseen, kun joukkue ei ollut yhtä nimekäs kuin aiemmin. Alku olikin vaikea, mutta Matikainen löysi lähes aina jotain positiivista pelistä ja säilytti uskonsa joukkueeseen.
Matikaisen johdolla erilaisia koostumuksia on testattu, mutta vahvistuksien perään hän ei missään vaiheessa ole huutanut. Hän on uskonut erityisesti nuoriin pelaajiin, ja lokakuussa sekin alkoi tuottaa tulosta heidän saadessa kunnolla onnistumisia.
Yleensä Matikainen on ollut rauhallinen, mutta syyskuun lopulla HIFK-ottelussa hän turhautui ja sai komennuksen pois vaihtoaitiosta.
Bluesin tyyli ei ole muuttunut viime kaudesta. Hyvin monessa pelissä joukkue on hallinnut peliä. Myös se, että joukkueen pelaajat pelaavat uhrautuvasti, kuuluu edelleen kuvaan.
Mikko Saarinen, Tappara
Ensimmäisen maajoukkuetauon alkaessa Tappara löytyy sarjataulukon sijalta 11, vaikka vielä kierrosta aikaisemmin joukkue oli yhdeksäntenä. Sijoitus on oikeutettu, sillä SM-liigan alku on ollut tamperelaisten osalta melkoista vuoristorataa. Joukkue on suoriutunut tietyistä yksittäisistä kamppailuista jopa kiitettävästi, mutta tuloksettomia tuherruksia on ollut liikaa. Varsinkin kotipelit ovat pääsääntöisesti olleet sanalla sanoen kammottavaa katsottavaa ja kaksi viimeistä ottelua todellisia pohjanoteerauksia.
Tapparan pelitapa on suuri mysteeri. Joko pelisysteemiä ei kerta kaikkiaan ole tai sitten se perustuu jonkinasteiseen matemaattiseen huippukaavaan, jota Tampereen Teknisen yliopiston supertietokoneetkaan eivät pysty ratkaisemaan. Joka tapauksessa lopputuloksena kentällä ei tapahdu juuri mitään järkevää, vaikka Tapparan tasoisesta materiaalista pitäisi repiä aivan toisenlaisia tehoja irti. SM-liigan keskikastissa roikkuminen on ollut pitkälti kiinni ykkössentteri Jori Lehterän johtaman kentän tehokkuudesta sekä suhteellisen hyvin onnistuneesta maalivahtipelistä varsinkin Harri Säterin ollessa tolppien välissä.
Pelaajat jaksavat kuitenkin yrittää, vaikka ajoittain turhautuminen paistaa otteista suoraan läpi. Siksi päävalmentaja Mikko Saarisen puheet pelaajien arvomaailman tarkastelusta tuntuvat kummallisilta. Saarinen itse totesi hävityn HPK-ottelun jälkeen, ettei hän ole vielä ajatellut niitä pelillisiä asioita, joihin maajoukkuetauon aikana tullaan joukkueessa keskittymään. Vain muutama päivä taukoon, eikä päävalmentaja tiedä mitä viikolla tehdään? Uskomatonta! Olisiko Saarisen pikemminkin syytä tarkastella pelaajien arvomaailman sijasta valmennustiimin arvomaailmaa?
Mika Toivola, Pelicans
Mika Toivolan meriittilistalle on Pelicansin ensimmäisten pelikuukauksien perusteella vaikea liittää uusia saavutuksia. Syksyyn on mahtunut useita murskatappioita ja pelin hallinnan täydellisiä menettämisiä, mutta niukanlaisesti sankarillisia tekoja.
Syyskuun neljän perättäisen tappion jälkeen hätäisimmät lahtelaiset rupesivat jopa spekuloimaan päävalmentajan vaihtamisella. Sen jälkeen joukkue ryhdistäytyi, mutta ei löytänyt tasaisuutta suoritustasoonsa. On vaikuttanut siltä, että valmennus ei ole saanut haluamaansa otetta pelaajista. Suoritustasot heittelevät, nukahduksia sattuu eikä pelikuri aina pysy. Yhteisen taistelutahdon lietsominen joukkueeseen on onnistunut vain harvoin.
Yhdessä asiassa on helppo parantaa: tuomarityöskentelyn arviointiin kannattaa käyttää vähemmän energiaa. Suoranaista syyttelyä on tapahtunut vähän, mutta pelien aikana Pelicans-penkillä on usein ollut nähtävissä ylimitoitettua tuohtumista oikeudenjakajiin. Vaikka tuomareille sattuu erehdyksiä, parempi pelillinen tulos tulee, kun keskittyy joukkueen omien eikä tuomareiden virheiden korjaamiseen.
Hätää Toivolalla ei toistaiseksi ole. Hyvin latautuneena Pelicans pelaa hyvää kiekkoa. Hyvän latautumisen vakioinnissa ja ehjien 60-minuuttisten pelaamisessa joukkueella on vielä paljon tekemistä, mutta panikoimalla tilanne ei varmasti parane. Pelicans on Toivolan ohjauksessa edelleen arvaamaton kortti.
Hannu Aravirta, Jokerit
Jokerien sarjasijoitus kertoo kaiken valmennusjohdon onnistumisesta. Joukkue on ollut sarjan heikoimpia niin tasakentällisin kuin kaikissa erikoistilanteissakin. Valmennukselle on myös sattunut outoja peluutusvirheitä ratkaisevissa tilanteissa. Milloin vastustajan ykkösnyrkki on päässyt rankaisemaan kokematonta nelosketjua vastaan Jokerien kotikaukalossa, milloin ratkaisuhetkien ylivoimaa on laitettu pelaamaan täysin tehottomaksi osoittautunut kakkosketju.
Vaikka joukkue onkin kärsinyt loukkaantumisista, on Jokerit pelaajamateriaalinsa puolesta niistä huolimatta vähintäänkin liigan ylempää keskikastia. Alkukaudesta valmennus pyöritti ketjurulettia ottelusta toiseen, mutta toimivia koostumuksia se ei saanut aikaan. Viime otteluissa kokoonpano on stabiloitunut, mutta lopputulos on ollut korkeintaan välttävä. Vielä suurempia vaikeuksia on tuottanut toimivien pakkiparien kasaaminen.
Lahdessa Hannu Aravirralla oli tukenaan taktiikkavelho Pasi Räsänen ja sanavalmis Pasi Nurminen. Jokereissa Antti Törmänen on ainakin toistaiseksi jäänyt statistiksi, Jami Kaupista puhumattakaan. Kaupin piikkiin on osaltaan laskettava myös Juuso Riksmanin itseluottamuksen katoaminen.
Aravirta on tapansa mukaan löytänyt jokaisesta ottelusta jotain myönteistä, mutta joukkueen herättäminen saattaisi vaatia myös kovasanaisempaa palautetta. Pelicansissa joukkue sai varmasti kuulla kunniansa Nurmiselta, mutta jokerivalmennuksesta "paha poliisi" näyttää puuttuvan.
Ari-Pekka Selin, SaiPa
Resursseihin nähden hyvin kautensa aloittaneen SaiPan peli alkoi yskiä pahemman kerran lokakuun puolen välin tienoilla. Päävalmentaja Ari-Pekka Selin on joukkoinensa joutunut nöyrtymään peräti seitsemän kertaa putkeen. Tappioputki on tiputtanut lappeenrantalaismiehistön sarjan jumbopaikalle.
Selinin suojatit aloittivat kauden iloista jääkiekkoa pelaten ja etenkin kotiotteluissa esitykset olivat mallikelpoisia. Tappioita alkoi kuitenkin väistämättä kertyä, johtuen maalinteko-ongelmista. Selin kumppaneineen on kyllä saanut joukkueen luomaan maalintekopaikkoja, mutta toisaalta SaiPan otteista on puuttunut viimeinen raivo ja taistelu, jolla tulosta saadaan aikaan.
Tässä kohtaa on helppo osoittaa syyttävä sormi valmennuksen suuntaan. Lappeenrannassa totuttiin Heikki Mälkiän aikaan SaiPan taistelevan viimeiseen mieheen, vaikka tulokset jäivätkin usein yhtä laihoiksi. Juuri Mälkiään peilaaminen on nostanut ilmaan kysymysmerkkejä. Onko Selinistä piiskaamaan joukkuetta kovempaan tunnetilaan heti ottelun alusta alkaen ja riittääkö auktoriteetti?
Tarvitaan jo toisen käden sormia laskemaan kertoja, joissa SaiPa on tullut ryhdikkäästi otteluun, mutta vastustajan saadessa avausmaalin tai pari on katsomon yläriville asti näkynyt päiden painuminen kohti jäätä ja selkärangan katkeaminen. Toistaiseksi Selinistä ei ole ollut sytyttämään taidollisesti rajallisella materiaalilla operoivaa SaiPaa voittoihin yhtenäisellä joukkuepelillä.
Peluutus on aiheuttanut paljon närää joukkueen kannattajien keskuudessa. Esimerkiksi illasta toiseen sähäkästi esiintyvä tsekkihyökkääjä Petr Pohl ei ole juurikaan saanut vastuuta. Monia onkin kummastuttanut, miten samaan hengenvetoon valmennus voi surkutella viimeistelyongelmista kun joukkueen yksi potentiaalisimmista maalintekijöistä istuu penkillä. Valmennuksella on varmasti syynsä Pohlin penkittämiseen, joita tavallinen kiekkojännäri saa vain arvailla.
Ennen kauden alkua Selin toivoi tasonnostajia ja niitä onkin riittänyt. Esimerkkeinä mainittavat Simon Backman, Pauli Levokari ja Joni Tuominen pelaavat aivan uudella tasolla Selinin peluutuksen ja valmennuksen alaisena. Joukkueella on kaikki eväät pelata paremmin ja nähtäväksi jää, mitä käärmekeittoja valmennus maajoukkuetauolla kehittelee. Selinille on pakko antaa myös tunnustusta toiminnasta lehdistön edessä, sillä hän ei ole sortunut turhaan selittelyyn tai kansankielellä itkemiseen. Suoraselkäisestä, joskin ajoittain alentuvasta esiintymisestä ehdottomat plussat.