Tappara aloitti kauden tahmeasti saaden tililleen neljästä ensimmäisestä ottelusta vain yhden voiton. Sen jälkeen
kuitenkin seurasi pieni voittoputki ja joukkue tuntui olevan lennossa, kyeten kaatamaan Florida Panthersinkin harjoitusottelussa. Lokakuun aikana tahti hiipui ja tappiota tuli enemmän, kuin voittoja.
Ja jos lokakuun oli
laulun sanojakin siteeraten repaleinen, niin maaottelutauon jälkeinen marraskuu synkensi tapparalaisten mieliä entisestään. Kolmen ottelun tappioputki maaottelutaukoa seuranneen Ässät -voiton jälkeen nosti jo Mikko
Saarisen asemankin puheenaiheeksi, eikä kyseisen tauon jälkeen palannut Janne Ojanenkaan tuntunut pystyvän tuomaan mitään, mikä olisi muuttanut joukkueen suuntaa.
Lee Goren oli ollut alkukauden Tapparan riveissä ja alkuun todelliselta vahvistukselta tuntunut
kanadalainen hiipui sopimuksensa loppua kohti ja aiheutti vielä erikoisen episodin moittimalla Tapparan
harjoittelumenetelmiä lähtiessään. Loppusyksyn ahdingossa Tappara sai riveihinsä kaksi uutta pelaajaa,
puolustaja Juha Leimun LeKistä ja SM-liigassa jo aiemmin tutuksi tulleen Stephen Guollan
hyökkäykseensä. Joulunalus kertoi jo sen, että kumpikin mies näyttäisi paikkansa ansainneen joukkueen riveissä.
Tappara saikin jälleen pahimmalla ahdingon hetkellä pelinsä nousuun ja se nousu alkoi selvimmin kotivoitolla
sarjaa syyskauden dominoineesta Lukosta. Tämän jälkeen joukkue on taistellut joka pelissä kynsin ja hampain pisteistä ja onkin niitä lähes poikkeuksetta joka pelistä ottanut. Jori Lehterä-Jonas Enlund-Niclas Lucenius yhdistelmä on ollut erittäin vaarallinen ja takaa on löytynyt myös ratkaisijoita. Ville Nieminen palasi joulun alla tasolleen ja Timo Koskelakin pystyi saalistamaan joulunaluspeleissä pisteitä. Myös alkukaudella lähinnä pelikieltoon johtaneista taklauksistaan esillä ollut Tuukka Mäntylä on osoittanut, että muitakin avuja löytyy. Joulun alla koko Tappara tuntui heränneen pelaamaan sillä tasolla, mitä siltä on materiaalinsa puolesta odotettu koko tähänastisen kauden.
Hävityn Ilves-ottelun jälkitunnelmissa Mikko Saarinen kertoi miettineensä aiemmin joulun alla syitä siihen, miksi
Tapparan ensimmäinen puolisko kaudesta oli niin jaksoluonteista.
– Melkoista vuoristorataahan se oli. Kyllä siellä varmaan tyytyväisyysakselillakin oli syytä, kun päästiin hyvään
peliin ja voiton syrjään kiinni ja sitten seuraavaan peliin panokset eivät riittäneet. En ole kuitenkaan nyt enää
pariin viikkoon niitä miettinyt, vaan on keskitytty vain tulevaan.
Vuoristoradasta tasaisuuteen?
Onkin selvää, että tapparalaisittain jännitetään, miten pelit jatkuvat joulun jälkeen. Mitään estettä hyvän vireen
säilymiselle ei ole. Kuitenkaan varmasta tunteesta kevään onnitumista ajatellen tuskin monikaan uskaltaa vielä nauttia. Mikko Saarisen koko päävalmentaja-aikaa on leimannut otteiden alituinen ailahtelu ja hyvien ja
huonompien jaksojen seuraaminen toisiaan. Välillä on tuntunut, että joukkueen esityksiin ei ole minkäänlaisia
syy-seuraus -suhteita löydettävissä, vaan peli kulkee, kun se sattuu kulkemaan.
Saarisen kannalta voikin ajatella, että keväällä on paljon pelissä. Saarisen sopimus umpeutuu ja mahdollisen
kahden vuoden jatko-option toteutuminen edellyttää hyvää ja onnistunutta kevättä. Tämän voi nähdä suurin piirtein
niin, että joukkueen olisi ainakin selviydyttävä varsinaisten pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle, eli
kahdeksan parhaan joukkoon. Mikäli Tappara jää sen ulkopuolelle, Saarisen jatkaminen vaikuttaisi epätodennäköiseltä.
– Ei tässä nyt muuta, kuin tavoittelemme paikkaa sellaisessa auringossa, mihin nyt realistisesti on vielä
mahdollisuus. Ja joulutauolle lähdettäessä oli ainakin vielä ihan realistisesti mahdollisuuksia kuuden parhaan
joukkoon. Tietysti jokainen tällainen päivä on enemmän, kuin yksi askel taaksepäin, viittasi Saarinen heikkoon
kevätkauden avaukseen Ilvestä vastaan.
– Kyllä meille, niin kuin varmasti monelle muullekin, kun sarja on näin tasainen, tammikuu tulee olemaan iso
kuukausi. Kyllä se sen suunnan sitten näyttää, totesi Saarinen.
