30 painallusta, kaksi puhallusta

LIIGA / Artikkeli
Ankara puolustaminen on kartuttanut TPS:n pistesaldoa.
Kuva © Timo Savela
Juha Pajuojan TPS ei ole turhia hidastellut tai kumartellut. Alkukaudella "harjoituksissa kaikki kulki ihan hyvin", mutta pelitilanteessa vastustajan mukaantulo laittoi kapuloita rattaisiin. Pajuoja korjasi ensin puolustamisen ja määräsi sitten yksinkertaisen lääkkeen hyökkäyspelaamiseen - yksinkertaistamisen. Tuloksena on, ehkä yllättäen, voittava joukkue.

- Ketä me yritetään kusettaa sillä, että me ollaan muka joku kiekkoa kontrolloiva joukkue? Kiekot lapaan ja äijää maalille. Sieltä me tehtiin pari-kolme maalia, sieltä reboundeista. Niistä ne maalit tulee, eikä mistään hitaista hyökkäyksistä.

Petteri Nummelinin MTV3:lle antamat kommentit kuvastavat yllättävänkin hyvin Juha Pajuojan TPS:ää. Nummelin antoi lausuntonsa Pajuojan toisen ottelun jälkeen. Tuolloin Palloseura alkoi myös pelata alkusyksyä yksinkertaisemmin ja kun puolustuspelin perusteet olivat kunnossa, ryhtyi tuore TPS-valmennus työhön hyökkäyspelaamisen suhteen.

Pajuoja yksinkertaisti Palloseuran peliä ja jätti pois kiekkokontrollin väkinäisen hakemisen. Hyökkäykset ovat suoria ja siniviivan ylittämisen jälkeen suunta on keskustaan, ei kulmiin. Omista joukkue lähti aluksi nopeasti ylöspäin ilman kahta, saatika kolmea pakki-pakki -syöttöä, nyttemmin viivelähtöjenkin määrä on lisääntynyt.

- Kiekonhallinta on tärkeää, mutta kaikkein tärkein juttu on tehokkuus, ei vain kiekon pitäminen. Suuret tavoitteemme ovat maalintekotehokkuuden lisääminen sekä puolustuspelin ja nimenomaan viisikkopelin tiivistäminen, Pajuoja lausui pestinsä alussa.

Pajuojan aikakauden alun suoraviivaisuus oli seurausta ideologiasta, jossa vaisun joukkueen pulmia alettiin ratkoa puolustus edellä. TPS:n puolustuspeli oli viime kaudella miesvartioinnin ja aluepuolustuksen epämääräinen sekoitus, tämän sesongin alussa sokeaa miesvartiointia, joka päättyi usein turkulaisvirheeseen ja vastapelaajan karkaamiseen. Seuraus oli joko paikkausyrityksen aiheuttama jäähy tai vaarallinen maalipaikka.

Tällä hetkellä TPS puolustaa keskustaa pois ja vaikka laidoille jäänyt lisätila on kasvattanut vastajoukkueen laukausmäärää, tulevat yritykset huonommilta paikoilta. Sieltä on jo vaikeampi yllättää Atte Engreniä, jonka viimeaikainen torjuntavire ei ehkä yllä Anders Lindbäckin ihmetekoihin, mutta ansaitsee silti kehut. Engrenin päästettyjen maalien keskiarvo on yli 20 ottelua pelanneista vahdeista toiseksi korkein, mutta torjuntaprosentti toiseksi paras, Pajuojan ajalta vahva 93,98.

Kiekollisen pelin kehittymistä ovat osaltaan avittaneet TPS:n NHL-avut. Mikko Koivu ja Lauri Korpikoski voittivat pari kourallista otteluita omilla otteillaan, mutta toisin kuin moni odotti, TPS:n suoritustaso ei notkahtanutkaan duon lähdön jälkeen. "Superketjun" Koivu - Korpikoski - Brian Willsie hajoamisen on korvannut Tero Koskirannan, Ville Vahalahden ja Marko Anttilan vitja, jonka tehot viidessä koivuttomassa ottelussa ovat 7+14=21. Willsien kauden maalimäärä sen sijaan on valtavan laukaus- ja paikkamäärän ansiosta jo 16.

Yhtäläinen vaikutus on TPS-pukukopin St. Louisin-siivellä. Kris Russellin peliaika lähentelee jatkuvasti puolta tuntia, mutta kovakuntoinen ja luisteluvoimainen Russell on ottanut turkulaispakistossa johtajan roolin. Puolustajia peluuttava Jani Kiviharju ja muu TPS-valmennus uskaltavat laittaa Russellin ja pakkipari Rasmus Ristolaisen jäälle kaikissa pelitilanteissa ja kohtalaisen puolustustyöskentelyn ohessa kanadalainen on paukuttanut 14 pistettä 15 ottelussa.

Kevin Shattenkirk puolestaan saapui Turkuun juuri Koivun ja Korpikosken lähdettyä. Kahden pitkän vierasmatkan jälkeen Shattenkirk on alkanut väläytellä osaamistaan ja tehnyt viidessä ottelussa yhtä monta pistettä tehotilasto kuusi maalia plussalla. Shattenkirkin ja Russellin läsnäolo on monipuolistanut TPS:n avauspeliä ja arsenaaliin on palannut jopa Vladimir Jursinovin aikojen hyökkäysalueella kärkkyvä laitahyökkääjä. Kaksikko osaa ja uskaltaa rytmittää peliä, ja on onnistunut peittämään Petteri Nummelinin nopean lähdön vaikutuksia.

Taasko yhden hyökkäysketjun varassa?

Sitä, miten pitkään TPS voi ylläpitää voittavaa peliä nykyisellä tyylillä, ei taida tietää kukaan. Jokin keino TPS-valmennuksen on löydettävä maaliin kohdistuvan pommituksen vähentämiseksi. TPS ei liiemmin hallitse kiekkoa ja vaikka se pitää vastustajan laukojat kohtalaisesti poissa ykkössektorilta on laukaustilasto illasta iltaan enenevissä määrin vaarallisen miinusmerkkinen. Tuskin maalivahtipelikään voi kestää vastaavan paineen alla ilman urheilijan arkeen kuuluvia tulosnotkahduksia.

Palloseuran kannalta huolestuttava merkki on myös varsinkin Koskirannan ketjun takana heikko reagointi kiekon palattua omaan lapaan. Corey Locken kakkosketju pelaa kaksijakoista hyökkäyspeliä, sillä Locken huono puolustaminen ja hidas luistelu jättävät TPS:n monesti hetkellisesti alivoimaiseksi sekä estävät nopeat vastahyökkäykset. Hyökkäysalueella Locken ja Willsien yhdistelmä on tehokas, mutta Willsien paikat edellyttävät Locken syöttöjen napsahtamista lapaan. Sen elinehto on sekä keski- että hyökkäysalueella riittävä tila ja aika, joiden hankkiminen on sentterille vaikeaa puuttuvan kaksinkamppailuvoiman vuoksi.

Esimerkiksi TPS:n viimeisessä taukoa edeltävässä ottelussa Jokereita vastaan Koskirannan ykkösketju oli ainoa, joka pystyi säännöllisesti viemään pelin hyökkäysalueelle. Tilanne oli sama Oulussa Kärppiä vastaan ja turkulaisittain heikossa ottelussa Tampereella Tapparaa vastaan. Tapio Laakson kolmosketju aloittaa selvän enemmistön vaihdoistaan puolustusalueelta ja onnistuu yllättävän usein purkamaan paineen ja jopa kääntämään pelin hyökkäykseen, missä puuttuva ratkaisupotentiaali muistuttaa rajoituksistaan.

TPS:n nelosketju sen sijaan ei pelaa tai lauo paljoa, eikä muutenkaan tarjoa kosolti hyökkäysvoimaa, joten kuorman tasaaminen edellyttää nimenomaan Locken vitjan terästäytymistä. Muutos saattaa lopulta tapahtua jopa henkilöstöpuolella, sillä Locken jatkaminen Aurajoen rannalla vuoden 2013 puolelle on yhä vaakalaudalla. TPS:n kanssa harjoitteleva Saku Koivu voi olla valmis aloittamaan pelit vuodenvaihteen jälkeen, eikä Palloseuran tapauksessa kannata muutenkaan unohtaa ajoittaista "vanha tepsiläinen on aina tervetullut" -mentaliteettia - varsinkaan nyt, kun Tomas Plihalin pelit Oulussa uhkaavat päättyä jo ennen joulua.

16 viime ottelussaan TPS on hävinnyt varsinaisella peliajalla vain kolme kertaa. Koko Pajuojan valmennusjakson aikana TPS on napsinut 1,71 pistettä ottelua kohden ja ollut kyseisen ajanjakson kuudenneksi menestyksekkäin joukkue. Pistekeskiarvo on kaksinkertainen ensimmäiseen 13 otteluun verrattuna.

Tällä hetkellä Turkuhallissa majaileva joukkue on hyvin erilainen viime kausien TPS:ään verrattuna. Pajuojan valmennusryhmä on ryhtynyt pelillisesti oikeisiin toimenpiteisiin sopivalla rytmillä ja yhtä lailla Koivun, Korpikosken ja muiden NHL-miesten avulla saavutetut voitot ovat muovanneet TPS:ää työteliäämmäksi joukkueeksi. Se puolustaa tiiviimmin ja tietää mitä kiekon kanssa tekee.

Peli ja ratkaisut näyttävät päättäväisemmiltä, ehkä kaikkein tiukimpien kahleiden löystymisen ansiosta. Aika näyttää nykyisen tyylin kestävyyden, mutta tuloksellisesti työ on ollut TPS:n viime kausia vakuuttavampaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle