Irlantilainen kiekko ja tehtävä jäähalli
Irlannin jääkiekkoliitto yrittää pitää lajitoimintaa yllä, vaikka maassa ei ole tällä hetkellä yhtään täysmittaista jäähallia. Usko menestyksestä elää. Se on vain pidettävä jatkossakin hengissä, kunnes kaivattu halli saadaan hankittua.
Teksti: Vilja Päätalo | Kuvat: IIHA
Jääkiekkomaailma laajenee jatkuvasti, ja uusia halleja rakennetaan esimerkiksi Aasiaan ja Afrikkaan. Vain yksi maa Euroopassa on yhä ilman täysmittaista jäähallia: neliapiloiden, Guinnessin ja vihreän värin Irlanti.
– Tiedän, että ainakin Marokkoon, Qatariin, Kuwaitiin, Abu Dhabiin ja Singaporeen ollaan viemässä jääkiekkoa. Jos kiekko voi toimia Afrikassa ja Lähi-idässä, missä ei ole koskaan nähty lunta ja jäätä, niin kyllähän se voisi toimia myös pohjoiseurooppalaisessa maassa, puuskahtaa Irlannin jääkiekkoliiton puheenjohtaja Aaron Guli.
Irlannin kiekko voi paremmin vielä kymmenkunta vuotta sitten, mutta sen jälkeen asiat menivät pieleen. Pahasti. Rahaa ei enää ole, eikä sitä myöskään tule, ainakaan Irlannin hallitukselta. Maan kiekkoliitto onkin kääntänyt katseensa kansainvälisten sponsoreiden suuntaan.
– Uskon, että saamme jossain vaiheessa avattua hallin, mutta omalta hallitukseltamme emme saa varmaan koskaan rahoitusta. Teillä Suomessa se on eri asia: jääkiekko on ykköslaji. Meillä suurimmat resurssit vie paikallinen gaelilainen urheilu, sitten tulee jalkapallo, sitten rugby. Jääkiekko olisi jossain listan lopussa, Guli kertoo.
Vaikeudet kärjistyivät vuonna 2010, kun Irlannin tasavallan ainoa kansainväliset standardit täyttänyt jäähalli suljettiin johtamisongelmien vuoksi.
– Meillä oli täysmittainen halli Dundalkissa vajaan tunnin matkan Dublinista pohjoiseen. Olen ollut puheenjohtajana nyt kaksi vuotta ja olemme tehneet kovasti töitä, jotta saisimme taas hallin avattua. Meillä on kuitenkin pari pikku ongelmaa: emme saa tukea hallitukselta ja parista projektista puuttuu rahaa.
Kansainvälisistä kisoista suljetun maan tuska
Irlannin jääkiekon tarina on karu, mutta tuttu huippu-urheilusta: yhdestä ongelmasta seurasi toinen, kolmas ja lopulta kierre.
– Vuonna 2010 voitimme kolmosdivisioonan mestaruuden, mutta sen jälkeen meillä on ollut vain ongelmia. Pelaajamme muuttivat ulkomaille, jotta voisivat jatkaa pelaamista, ja niin menetimme ydinryhmämme. Tälläkin hetkellä kaksi parasta nuorta pelaajaamme asuu toisissa maissa voidakseen jatkaa.
Pois Irlannista karkaaminen on ymmärrettävä päätös lupaaville pelaajille, jotka tahtovat pelata kiekkoa edes osittain ammattimaisesti. Se tuottaa kuitenkin ongelmia köyhälle kiekkoliitolle. Tosin näillä pulmilla ei ole enää väliä.
– Meillä ei ole varaa lennättää näitä pelaajia ympäri maailman MM-kisoihin. Tämä asia on ollut vaikea meille, mutta nyt IIHF kielsi osallistumisemme kisoihin kokonaan hallinpuutteen vuoksi. Uskoisin, että voisimme pärjätä hyvin nyt, kun Aasiasta ja muualta tulee paljon uusia kiekkomaita, mutta meidän ei anneta pelata, Guli suree.
Guli kuitenkin kertoo, että Irlannin maajoukkueella olisi faneja. Äänekkäitä sellaisia, hän täsmentää.
– Pari vuotta sitten vein alle 18-vuotiaiden maajoukkueemme Turkkiin MM-kisoihin. Meillä oli eniten faneja isäntien jälkeen ja ehdottomasti äänekkäimmät. Sen perusteella sanoisin, että olimme todella suosittuja silloin. Eikä se ollut mitään hullua riehumista, vaan kaikkien kannustamista. Olimme iso hitti, vaikka joukkueemme oli nuori ja kokematon eivätkä tulokset olleet kovin hyviä. Muut näkivät, ettemme ikinä luovuta kentällä tai katsomossa.
Irlanti on myös toiminut isäntänä yksissä jääkiekon MM-kisoissa. Vuosi oli 2007, sarjatasona kolmosdivisioona ja kisakaupunkina se, jossa ainut halli sijaitsi: Dundalk. Katsojien määrä: yllättävän suuri. Vai ei kiekko kiinnosta?
– Kun pidimme aikuisten kisat silloin, peleissä oli 3000–4000 katsojaa. Intohimoista fanipohjaa siis olisi, mutta nyt heidän on katsottava pelejä televisiosta tai matkustettava rajan yli Pohjois-Irlantiin Belfastiin katsomaan paikallisen Giantsin pelejä.
Ruotsi-Suomi, USA-Kanada, Tšekki-Slovakia... Naapurien välinen kilpailu on tuttua myös brittien ja irlantilaisten välillä, mutta jääkiekossa isoveljen ja pikkuveljen kokoero on niin suuri, ettei kisailussa olisi mieltä. Irlannin päävastustajat ovat ihan muualla, Guli kertoo.
– Kaikessa urheilussa luonnollinen vihollisemme olisi Englanti, mutta kiekossa he ovat niin paljon meitä edellä, ettemme voi kilpailla heitä vastaan. Iso-Britannia pelasi tällä kaudella IB-divisioonassa kultamitalista, ja saisimme heiltä pahasti turpiin jos yrittäisimme. Me olemme kuitenkin kolmosdivaritasoa!
Guli toivoo, että joku päivä maan kiekko olisi tasolla, jossa katkera vihollinen löytyisi. Nyt kilpakumppanit ovat vielä vähintäänkin eksoottista tasoa.
– MM-tasolla olemme pelanneet eniten Luxemburgia, Turkkia ja Pohjois-Koreaa vastaan. Ne eivät ole varsinaisia rivalryjä, mutta heitä vastaan olemme pelanneet eniten. Ei se kuitenkaan ihan niin kuin Suomi vastaan Ruotsi ole! Jos toimintamme laajenisi, ehkä vihollisemme voisi olla Skotlanti tai Pohjois-Irlanti. Toivottavasti meillä joku päivä on kiistakumppani!
Elämänlaadun kohentaja jääkiekko
Pieni jääkiekko on pysynyt hengissä Irlannissa vuodesta toiseen. Myös tässä asiassa pätee ketjureaktio: innokas harrastaja levittää kiekon ilosanomaa ympärilleen.
– Monet junioreistamme ovat itäeurooppalaisten, pohjoisamerikkalaisten tai vaikka suomalaisten maahanmuuttajien lapsia. Heidän vanhempansa tahtovat lastensa kokeilevan kiekkoa, ja sitten he pelaavat väliaikaisille kentillämme talvisin - ja muut lapset näkevät ja tahtovat kokeilla. Lapset rakastavat kiekkoa, ja aikuiset voivat pelata pitkään. On vain osattava luistella. Pelaajia on eri sukupuolesta, iästä ja koosta.
Pieni laji voi tehdä hyvääkin. Guli kertoo esimerkin irlantilaisnuoresta, jonka elämänlaatua kiekko on kohentanut.
– Yhdellä pelaajistamme on ongelmia vihanhallinnan kanssa kotiongelmien takia. Hän näki joidenkin pelaavan ja sanoi, hei, tahdon tahdon tahdon kokeilla tuota. Joukkue hankki varusteet, ja nyt vuoden pelaamisen jälkeen hän on osa ryhmää ja suhtautuu peliin intohimolla. Se on auttanut paljon henkilökohtaisten ongelmien kanssa. Laittakaa lapset tunniksi jäälle – energiaa kuluu.
Innokkailla lapsilla on kuitenkin edessään kivinen tie.
– Me yritämme saada heidät pysymään lajin parissa. He yleensä lopettavat kiekon teini-iässä, kun emme voi enää tarjota heille mitään. Teemme oikeansuuntaista työtä, mutta ilman hallia pääsemme vain tiettyyn pisteeseen.
Itse nelivuotiaasta luistellut, New Yorkissa syntynyt Guli pelasi itsekin nuorena kiekkoa korkealle tasolle asti. Hän tietää, että oikeansuuntaiseen työhön kuuluvat pelimatkat ulkomaille – esimerkiksi Suomeen.
– Eräs juniorityttömme kävi pelaamassa Vierumäellä. Alkuun häntä pelotti kohdata suomalaisia, jenkkejä, kanadalaisia, mutta hän pärjäsi hirveän hyvin. Minun tehtäväni liiton puheenjohtajana on huolehtia siitä, että nämä lahjakkuudet eivät mene hukkaan. Kun voimme taas pelata, olemme valmiita, että he voivat pukea maajoukkueemme paidan päälle ja tuoda mitaleita.
Irlannissa voi nähdä jääkiekkoa, mutta vain jos siitä on valmis pulittamaan. Lehdistä on turha kuvitella lukevansa juttuja lajista.
– Meillä on maksukanava Setanta Sports, joka näyttää NHL:ää, KHL:ää, Iso-Britannian MM-pelit ja päätason MM-kisat. Myöhäiset alkamisajankohdat ovat kuitenkin ainakin NHL:n kohdalla ongelma, Guli valittelee, vaikka ainakin tämä kuulostaa suomalaisen NHL-intoilijan korvaan pieneltä ongelmalta – onhan kello Irlannissa kaksi tuntia Suomen aikaa jäljessä!
Irlannin kotikisat olivat huippu paitsi pelillisesti, myös mediahuomiollisesti. Paikallinen Ylekin näytti muutaman ottelun.
– Kotikisojen aikaan jopa RTÉ:lla näytettiin pari peliä, mutta yleensä emme saa tilaa tai aikaa, kun he vain tekevät juttuja gaelilaisesta urheilusta. Meillä oli vähän mediakampanjaa käynnissä aiemmin tänä vuonna ja saimme radiohuomiota tilanteellemme, mutta siinäpä se.
Intohimoinen urheilumaa, joka ei vain ymmärrä
Kovana kiekkomiehenä Guli ymmärtää, minkälainen asema kiekolla on Suomessa.
– Osaisin nimetä kymmenen suomalaispelaajaa, jotka ovat varmasti Jumalasta seuraavia: Selänne, Kurri, Koivu ja niin edelleen. Supertähtiä. Täällä ei ole ihan sellaisia.
Irlannin parhaat pelaajat ovat vielä hieman nimettömiä, mutta lupauksia on.
– Meillä on ollut hyviä pelaajia. 20-vuotias Conor Redmond muutti Englantiin pelaamaan, ja Bostonissa junioreiden divisioonakiekkoa pelaava 18-vuotias Sean Coleman voi olla todella hyvä joku päivä. Meillä on ollut Belfast Giantsissa pelaavia pelaajia. Mutta olemme aina pelanneet joukkueena. Ei tule yhtä pelaajaa, joka tekisi 15 maalia MM-kisoissa. Siksi on vaikea nimetä yhtä tai kahta. Olimme aina poikkeuksellisen hyvä joukkue.
Kiekko sopisi Irlantiin kuin nenä päähän, uskoo Guli, mutta tietoutta pitäisi lisätä.
– Irlanti on hyvin intohimoinen urheilumaa. Jospa vain saisimme kiekolle huomiota ja saisimme näytettyä, että tämä sopisi heille! Heillä on vain väärä ajatus siitä. Moni ajattelee, että tämä on vain joulunajan peli. He eivät tajua, että kyseessä on yksi maailman suosituimmista pallopeleistä.
Guli puhuu innolla tavoitteistaan ja unelmistaan maansa kiekon eteenpäin viemiseksi.
– Minun tavoitteeni on saada meidät kooltaan samankaltaisten maiden, esimerkiksi Tanskan ja Slovenian, tasolle. Kun katsoo, missä he olivat 10–15 vuotta sitten ja missä he ovat nyt, niin... sinne haluan meidätkin. Sloveniassa on seitsemän hallia, Tanskassa kymmenkunta. Molemmat ovat MM-tasolla ja pelaavat olympialaissa. Se taso on unelmani.
Naapurimaa Iso-Britannian puolella jäähalleja on kyllä, paljonkin.
– Pohjois-Irlannissa on kaksi hallia, Skotlannissa kahdeksan ja Englannissa lähes 50, eli Iso-Britanniassa on noin 60 hallia. Ja meidän hallituksemme ei anna meille yhtään! Pelaajamme käyvät Belfastissa, jos tahtovat pelata täydellä kentällä. Täällä on syyskuusta talven loppuun pienempiä, purettavia kenttiä, mutta ne ovat ehkä yhden kolmasosan kunnon jään koosta. Se käy lapsille, mutta aikuisten tilanne on karu: kahden tunnin matka jäälle.
Pelaajia kyllä olisi, Guli kertoo.
– Tällä hetkellä meillä on noin 300 rekisteröityä pelaajaa. 2010, kun halli oli auki, meillä oli yli tuhat. Uskon, että jos avaisimme vaikka huomenna hallin, määrät lisääntyisivät valtavasti. Moni ei vain halua pelata, kun ei ole täysmittaista jäätä.
Unelma elää.
- Ehkä kaikki vielä muuttuu. Jonain päivänä haluaisin nähdä Irlannin MM-tasolla.