Kotijoukkueen Aleksi Rutanen kommentoi tappioon päättynyttä ottelua varsin lyhyesti. Hyökkääjä ei ollut oikein tyytyväinen joukkueen esitykseen varsinkaan ottelun alkuhetkillä.
— Alkuun lähdettiin todella huonosti. Kaveri pääsi 2−0-johtoon, mutta sitten vähän parannettiin. Ei kyllä täysin tyytyväinen voi olla. Häviö tuli.
Rutanen oli yksi espoolaisten valopilkuista varsin mollivoittoisessa lauantain Mestis-kamppailussa, sillä hän iski kauden kolmannen maalinsa kamppailun kolmannessa erässä.
— Siinä alivoimalla yritin tappaa aikaa sekä punnertaa, ja sitten vähän onnekkaasti kiekko sitten pomppi sieltä jostain putkista.
Espoo Unitedilla on reilu puolentoista viikon tauko ennen seuraavaa Mestis-ottelua. Hyökkääjällä olikin varsin selvä mielipide siitä, minkä pitää muuttua joukkueen pelaamisessa, jotta espoolaiset palaisivat takaisin voittojen tielle.
— Kyllä meidän pitää vähän painottaa noita tiettyjä pieniä asioita. Pelataan viivojen päällä huolellisesti sekä ohjaukset saataisiin kuntoon. Viisikkopelaamista pitäisi myös saada tiiviimmäksi. Veikkaan, että näitä tuon tauon aikana myös hiotaan.