Juhani Tyrväinen Salmen tuuletuksesta: "Klassikko"

LIIGA / Haastattelu
Juhani Tyrväinen kantaa joukkueensa kultaista kypärää.
HIFK sai perjantai-iltana vieraakseen HPK:n. Ottelusta muodostui mielenkiintoinen näytelmä, jossa nähtiin taklauksia, maalipaikkoja ja nousu. HIFK otti voiton hyvän kirinsä ansiosta lukemin 3-2. Joukkueensa kirin aloitti Juhani Tyrväinen, joka teki HIFK:n ensimmäisen maalin.

HIFK aloitti ottelun HPK:ta vastaan hyvin. Helsinkiläiset vyöryttivät rintamahyökkäyksiä ja pystyivät puhkomaan HPK:n tiiviin keskialueen puolustuspelin muutamalla syöttöketjulla. HPK meni HIFK:n hallinnasta huolimatta kahden maalin johtoon Jere Innalan ja Eetu Tuulolan maaleilla. 

HIFK ei tästä hätkähtänyt. Vaikka maalien jälkeen ja pienten kiekollisten virheiden takia helsinkiläisten pakka näytti hajoilevan, ei se kuitenkaan siitä hajonnut. Muun muassa Juhani Tyrväisen johtama ketju, jonka laidoilla viilettivät Erik Thorell ja Vili Sopanen, loivat laadukkaita maalipaikkoja ja pitkiä pyörityksiä hyökkäysalueella. 

Helsinkiläiset tulivatkin lopulta tasoihin ja menivät lopulta ohi kolmannessa erässä. Voittomaalin teki Juuso Salmi

Ottelun jälkeen Tyrväinen oli mielissään tavasta, jolla HIFK selätti vaikeudet ja otti voiton.

− Tosi hyvät fiilikset voitosta. Tänään tuntui pitkästä aikaa siltä, että vaikka olimme häviöllä, henkisesti tuntui siltä, että ei ole mitään hätää. Pelataan vaan, niin saadaan ihan varmasti maalit, Tyrväinen mietti.

− Se oli loistavaa, että saatiin voittokin vielä. Se vain vahvistaa meidän fiilistä.

HIFK rytmitti pelaamista kiekollisena mainiosti, ja pääsikin hyökkäysalueelle kiekollisena. Hyvän kiekollisen pelaamisen ja HPK:n viisikon avustuksella HIFK:n puolustajille jäi tilaa ja aikaa nousta toisesta aallosta mukaan hyökkäyksiin.

Tyrväinen oli sitä mieltä, että juurikin kiekollinen pelaaminen toi helsinkiläisille voiton. Joukkue uskoi klassisesti vain omaan tekemiseen ja omaan peliin.

− Ensimmäisessäkin erässä oli tosi hyviä tontteja tehdä maaleja. Vähän tuntui siltä, että kun HPK sai pari tilannetta, niin oho, siellä on kaksi maalia, Tyrväinen analysoi.

− Jatkoimme pelaamista, ei roiskittu kiekkoa vaan rakennettiin hyvin ja saimme tarvittavast tontit.

Ottelun vanhetessa HIFK oli myös joukkueista parempi, ja sillä oli energisempi liike. Varsinkin kolmannessa erässä juuri liike sai vieralijat vaikeuksiin.

− Mielestäni olimme energisempiäkin. HPK joutui ottamaan vähän jäähyjä lopussa. Se syö aina vähän enemmän energiaa, jos joutuu puolustamaan vähän enemmän, Tyrväinen totesi.

Alkukausi ja ketjun hyvä kemia

Tyrväinen siirtyi täksi kaudeksi HIFK:hon. 27-vuotias hyökkääjä on ollut helsinkiläisten kantavia voimia niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. HPK:takin vastaan Tyrväinen aloitti joukkueensa kirin.

Vaikka alkukausi on ollut HIFK:lla hankala, Tyrväinen on silti nauttinut pelaamisesta.

− Itsellä on ollut koko ajan ihan hyvä fiilis pelata. Tottakai joukkueena ei olla suoritettu sillä lailla miten pitää, mies mietti.

− Nyt on mukavaa, kun Sopanen tuli tänne. Hyvin olemme Thorellin ja Vilin kanssa löydetty toisemme. Olemme pelanneet hyvää peliä ja olen nauttinut paljon.

Tyrväisen, Sopasen ja Thorellin ketju onkin ollut viime aikoina lennossa. Tyrväinen on tehnyt kolmeen otteluun kuusi pistettä, ja on HIFK:n paras pistemies 14 pistellään. 

Kolmikon ketjukin onkin HIFK:n isoin syömähammas tällä hetkellä. Mistä viime aikainen hyvä vire juontuu Tyrväisen mielestä?

− Yritämme hyödyntää toisiamme, ettei yksi äijä joudu vain tekemään duunia kiekolla tai ilman kiekkoa. Toimitaan kolmestaan taikka viidestään koko ajan, se on isoin juttu siinä.

Illan ottelussa HIFK:lla oli yllätysratkaisija, kun Salmi teki parin kauden tauon jälkeen maalin. Salmen tuuletuksesta näkikin, että maali maistui. Tyrväinen myhäilikin ottelun jälkeen joukkuekaverinsa maalia ja tuuletusta.

− Klassikko. Tosi hieno, ja se meni oikealle äijälle, mies päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle