Vuosi sitten koronavirus virtsasi vähän kaikkien muroihin. Liiga-joukkueista muita enemmän taisivat kärsiä Lukko ja KooKoo, joille kevät olisi ollut poikkeuksellinen mahdollisuus. Lukolle mestaruuden tavoittelun osalta, kouvolalaisille harvinaisen pudotuspelipaikan osalta.
Arvoituksellisena pidetty Jussi Ahokkaan ja Mikko Heiskasen koutsaama KooKoo oli yllättänyt kaikki, pelannut laadukkaasti läpi kauden osoittaen kuuluvansa sarjan yläkastiin ja olisi saattanut tehdä pudotuspeleissä muutakin kuin osallistua.
Lukko lähtee yrittämään mestaruutta tänä vuonna uudemman kerran, vieläpä paalupaikalta.
KooKoo ei yritä uudestaan puolivälierissä, sillä se putosi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella jatkosta huomattavan epäonnisen 120-minuuttisen jälkeen.
Satunnaisuus otti roolia
Kouvolalaisten tämä kausi oli epätasaisempi kuin viime vuonna, mikä johti jäämiseen kuuden parhaan joukon ja suoran puolivälieräpaikan ulkopuolelle. Silti kausi oli osoitus siitä, kuinka tasokasta työtä Ahokkaan ja Heiskasen tiimi on tehnyt.
KooKoo pelasi huippuluokan kaksivuotisen, joka ei saanut arvoistaan palkintoa ja huipennusta, mutta urheilussa menestystä ei ansaita, se voitetaan.
Vaikka KooKoo menetti ensimmäisen menestyskautensa jälkeen useita avainpelaajia eikä ollut paperilla samaa tasoa kuin muut kärkipään ryhmät, Ahokas ja Heiskanen luotsasivat joukkonsa jo toistamiseen Liigan ylempään kastiin. Se on kova temppu. Nousuvireinen KooKoo lähti pudotuspeleihin Liigan viidenneksi parhaana joukkueena pelin tasoa kuvaavien tilastojen perusteella.
Kun pudotuspelien ensimmäinen kierros ratkaistiin vain kahdessa ottelussa, tarkoitti se, että sattuman merkitys oli suuri. Pitäisi olla todella selvästi vastustajaa parempi, jotteivät sattuma ja huono tuuri pudottaisi jatkosta kohdalle osuessaan.
KooKoon tragedia on siinä, että joukkue myös onnistui olemaan selvästi vastustajaansa parempi, mutta putosi silti jatkosta.
"Kerran viidestä" toteutui
Ongelmaksi muodostui ensimmäisen ottelun huono ensimmäinen erä. Siitä KooKoo saa syyttää vain ja ainostaan itseään. Se kostautui rankimman kautta.
On silti epätodennäköistä, että jos pelaa yhden huonon erän ja viisi hyvää, häviää 120-minuuttisen.
KooKoo voitti ensimmäinen ottelun maaliodottaman 3,1-1,9. Toisessa ottelussa KooKoo oli luodun maaliodottaman mukaan parempi luvuin 4,3-2,1. Todellisuudessa paremmuus Ilvekseen nähden ei ollut näin suuri, sillä otteluiden tilanteet vaikuttivat suuresti pelin kuvaan, kun Ilves tehoalkunsa jälkeen puolusti johtoaan pitkät pätkät. Ensin Kouvolassa ja sitten kotonaan.
Korjattunakin maaliodottama oli Jussi Ahokkaan joukkueen eduksi niin paljon, että vastaavien peliesitysten jälkeen pitäisi edetä jatkoon peräti 78 prosentin todennäköisyydellä. KooKoo oli riittävän hyvä, jotta sattuman piikkiin ei jäänyt liikaa, mutta kun tuuri on riittävän huono ja omiin livahtelee juuri väärällä hetkellä vähän kaikenlaisia maaleja, sekään ei auta.
Kuin huipentumana myös jälkimmäisen ottelun lopun kolme peräkkäistä kyseenalaista tuomariratkaisua menivät kaikki vastustaja-Ilveksen eduksi.
KooKoo pelasi huippuluokan kaksivuotisen, joka ei saanut arvoistaan palkintoa ja huipennusta, mutta urheilussa menestystä ei ansaita, se voitetaan.
Jussi Ahokkaan itsensä kannalta on muistettava sekin, että kun hän valmensi Nuoret Leijonat maailmanmestaruuteen, silloin marginaalit ja tuuri olivat tiukoissa paikoissa Suomen puolella erittäin suuresti.
Joskus pomppii suotuisasti, joskus ei.
KooKoon porukkaa harmittaa, että nyt ei pomppinut, mutta pelin ja tekemisen tasosta Kouvolassa pitää olla ylpeitä.
