Suomi hallitsi kiekkoa jatkoajalla. Lopulta ottelu päättyi, kun Robin Salo ohjasi Mikael Ruohomaan siniviivalaukauksen ja sai iskettyä paluukiekosta kiekon maaliin. Suomi pääsi juhlimaan voittoa, kiireisimmät katsojat lähtivät kohti ulko-ovia ja maalintekijä sekä syöttäjätkin ehdittiin jo kuuluttaa.
Sen jälkeen tuli kuitenkin ilmoitus, että Sveitsin valmennusjohto haastaa jatkoaikamaalin. Nopea päätös oli maalin hyväksyminen, ja Suomi pääsi aloittamaan uudestaan hetkeksi keskeytyneet voitonjuhlansa.
Arttu Ruotsalaisen luistin kieltämättä pyörähti maalivahdin alueen läpi, mutta hän ei ollut millään tavalla kontaktissa Stephane Charlinin kanssa, eikä maalivahti itse lähtenyt tilannetta protestoimaan. Jos osuma olisi tehty varsinaisella peliajalla, tuskin kukaan sveitsiläinen olisi edes miettinyt haaston mahdollisuutta, vaikka osuma olisikin käyty pikaisesti videovalmentajan kautta läpi.
Epäonnistuneesta haastosta annetaan nykyään kahden minuutin joukkuerangaistus pelin viivyttämisestä, ja se on sopiva tuomio, millä estetään turhia haastamisia. NHL:ssä tällä kaudella haastot ovat onnistuneet yli 60-prosenttisesti, mitä voi pitää kelvollisena onnistumisena.
Jatkoajalla tilanne on toinen, sillä peli ei ole jatkumassa, joten epäonnistuneesta haastosta ei sinällään tuomita mihinkään vaikuttavaa rangaistusta. Kotimaisessa Liigassa ja NHL:ssä ratkaisumaalit katsotaan tilannehuoneessa läpi joka tapauksessa, ja haastoja niihin ei käytetä. Maajoukkuepeleissä tilanne on hieman erilainen.
Tietyissä tapauksissa haastaminen on täysin järkevääkin, mutta torstain ottelun jatkoaikamaalissa se ei ollut sitä. Koko tilanteesta jäi sellainen kuva, että haastaminen tehtiin vain ylimääräisenä kiusana.
Sopiva ratkaisu olisi se, että jatkoaikamaalin haaston epäonnistuttua päävalmentaja saisi pelirangaistuksen ja hänet laitettaisiin sivuun myös joukkueen seuraavasta kilpailullisesta ottelusta. Patrick Fischerkin voisi miettiä pidempään, onko parempi olla seuraavassa ottelussa vaihtoaitiossa vai katsomossa.
