Odotukset Palloseuran kauteen olivat varsin maltilliset joukkueen rakennuttua pitkälti nuorten lupausten ja ulkomailta haalittujen, Liiga-kentillä entuudestaan tuntemattomien pelaajien varaan. Myös Raimo Helmisen valinta joukkueen päävalmentajaksi aiheutti pärränpärinää ympäri maata.
Nuoret yksilöt hitsaantuivat kuitenkin tiiviiksi joukkueeksi, joka ylsi aina finaaleihin asti ylittäen monien odotukset upealla tavalla.
Kauden kohokohta: Hunajainen taival aina finaaleihin saakka
Palloseuran kauden huippuhetki oli pitkä ja makea. Keskikastiin ennakoitu joukkue kasvoi kierros kierrokselta vahvemmaksi kokonaisuudeksi, ja vahva vire kantoi lopulta tasaisen runkosarjan kolmannelle sijalle.
Väkevä kevätkunto tuotti lopulta myös kaksi voitokasta pudotuspelisarjaa Pelicansia ja HIFK:ta vastaan. Ainoastaan koko kauden ennakkosuosikki Lukko osoittautui liian suureksi esteeksi turkulaisten mestaruudelle. Joukkueen venyminen ja kasvutarina oli kuitenkin auvoinen matka utuisasta lähtötilanteesta yhdeksi sarjan raikkaimmista ja nälkäisimmistä joukkueista.
Kunniamaininta: Palloseuran ykkösviulua soittivat vahva turkulaisten kuusikko, joka kasvoi kauden mittaan tarjolla olleeseen vastuuseen poikkeuksellisen hienosti. Juuso Pärssinen, Lauri Pajuniemi, Markus Nurmi, Rubert Rafkin, Eemil Viro sekä Mikael Pyyhtiä toivat kukin uutta uskoa turkulaiseen nuorisopolkuun.
Vuoden synkin hetki: Kamppailu Lukkoa vastaan
TPS:n kausi oli suurimmilta osin täysi napakymppi, mutta kokonaisuutta varjosti kuitenkin yksi mörkö: Rauman Lukko. TPS pelasi kauden aikana Lukkoa vastaan yhdeksän kertaa, mutta voitti mestarijoukkueen ainoastaan kahdesti. Finaalit katkesivat lopulta neljässä ottelussa ja runkosarjan lopussa joukkueet pelasivat reilun viikon sisään kolme ottelua, joista TPS hävisi jokaisen.
Mestaruus oli lähellä, mutta lopulta niin kaukana.
Vuoden päästä kukaan ei muista: Epäonnistuneet ulkomaalaispelaajat
Kauden alla kummasteltiin laajalti, kuinka TPS vahvisti rivejään näennäisesti epävarmoilla ulkomaalaispelaajilla. Muun muassa Ruslan Ishakov, Josh Kestner ja Johan Ivarsson osoittautuivat nopeasti Liiga-tasolle kelpo vahvistuksiksi, mutta turkulaisten värikkääseen kauteen mahtui myös toisenlaisia hankintoja.
AHL-kentillä kelvollisin tehoin pelannut Evan Weinger pelasi TPS:n paidassa lopulta ainoastaan yhdeksän ottelua, joissa syntyi ainoastaan yksi maali. Myöskään Austin Ortegan huipputehot DEL-kaukaloista eivät siirtyneet suoraan Liigaan. 16 ottelussa Ortega sai tehtyä kolme maalia ja kolme syöttöä. Puolustaja Alen Bibić pelasi sen sijaan 38 ottelua, mutta pudotuspeleissä häntä ei enää nähty.
Vaikka tältä kolmikolta odotettiin varmasti paljon nähtyä enemmän, tuskin kukaan kaipasi heitä enää pudotuspelihuumassa.
Silloin nauratti: Karri Rämön viileä dominointi pudotuspeleissä
Turkulaisten huimalle kaudelle povattiin pikaista päätöstä, kun joukkueen selvä ykkösmaalivahti Andrei Karejev loukkaantui HIFK-sarjassa, minkä takia liki kaiken nähnyt ja kokenut konkarivahti Karri Rämö joutui ottamaan vastuun joukkueen menestyshaaveista.
Vaikka Rämön peliaika oli ollut kortilla, eikä runkosarjan otteissa ollut liiemmin hurraamista, maalivahti ei tästä hämmentynyt, vaan torjui kylmänviileästi ja ihailtavalla varmuudella TPS:n finaaleihin saakka. Rämö näytti epäilijöilleen, että kokemusta ei sovi aliarvioida tiukoissakaan paikoissa.
Kiitos ja hyvästi, TPS 2020−21!
