- Tällä kaudella saimme pikkuhiljaa pakkaa kasaan, ja poikien tulo oli iso juttu siinä asiassa. He ovat meille pirun hyviä ja sopivia jätkiä, Karri Kivi myöntää.
Roteva jenkkipakki Matt Nickerson on noussut uudessa kotikaupungissaan jo puolijumalan asemaan. Aluksi Nickersonilla oli suuria vaikeuksia pysyä otteluissa täyttä aikaa kaukalon puolella, ja mies laittoikin runkosarjan jäähyennätyksen uusille lukemille. Pudotuspeleissä Nickerson on kuitenkin ollut viileän rauhallinen seinä Riksmanin nenän edessä.
- Pudotuspeleissä pää on yksinkertaisesti pystyttävä pitämään kylmänä, Nickerson tiivistää.
Niin kauan, kun SM-liigan tuomarilinja mahdollistaa vastustajan avainpelaajien noutamisen pois ja pelikieltoon nyrkkitappeluiden avulla, Nickersonin kaltaisilta pelaajilta kysytään erityistä hermokontrollia. Nuori kolossi on tiedostanut tämän, eikä Tapparan Marko Mäkinen saanut häntä innostumaan nyrkkihippasille yrityksistään huolimatta. Nickerson piti päänsä kylmänä ja luisteli naureskellen ja päätään pyöritellen vaihtoon.
- Pohjois-Amerikassa valmentaja halusi minun vain tappelevan ja pelasin jotain kymmenen minuuttia ottelua kohden. Kun tulin tänne, olin samassa asenteessa, Nickerson kertoo.
- Meni aikansa, ennen kuin pinna piti, kun joku löi esimerkiksi maalivahtiamme käsille. Ja varmasti sain jossain vaiheessa jäähyjä pelkästään siksi, että selässäni lukee Nickerson.
Taitava Rob Hisey puolestaan taituroi itselleen upean käyntikortin tuleville vuosille iskemällä kuuluisan ilmaveivimaalin runkosarjassa Espoon Bluesin verkkoon. Hisey sanoi tuolloin, ettei hän lähde yrittämään vastaavaa temppua tiukassa paikassa. Kahdesti Hisey kuitenkin on kokeillut kikkaansa pudotuspeleissäkin, joten missähän vaiheessa hän kokee pelien olevan tiukkoja…
- Tämä on se aika vuodesta, josta nauttii. Pohjoisamerikkalaiset yksinkertaisesti rakastavat pudotuspelejä, Hisey sanoo.
Mike Ramsay ei ole saanut samanlaisia otsikoita kuin Hisey ja Nickerson, mutta mies on joka tapauksessa ollut oiva lisä ässäryhmään. Välierien ehkä tärkeimmässä ottelussa, sarjan avanneessa Oulun-pelissä, Ramsay johti orkesteria iskemällä avausmaalin Mika Pietilän selän taakse.
Ramsay ja Hisey pelaavat molemmat joukkueen kolmosketjussa yhdessä Leo Komarovin kanssa. Kolmesta hukkapätkän kokoisesta väkkärästä koottu ketju liikuttaa kiekkoa näyttävästi hyökkäyspäässä, mutta omalla puolustusalueella trio on toistuvissa vaikeuksissa. Fysiikka ei riitä kulmaväännöissä, mikä on avannut molemmissa pudotuspelisarjoissa vastustajalle koko joukon vaarallisia tilanteita.