Tässä muuttuvien arvojen maailmassa kahdeksan tai kymmenen peräkkäistä kautta samassa seurassa tuntuu uskomattoman pitkältä ajalta. Ville Uusitalo ja Tapio Sammalkangas ovat tuona aikana kokeneet Ässissä melkein kaiken.
Jokainen porilaisnuori voi ottaa heiltä opiksi rakkaudesta lajiin ja halukkuudesta elää urheilijan elämää.
Joukkue taapersi karsinnoissa äärimmäisen kuilun viimeisellä reunalla, mutta nousi myös pudotuspelien vakiokalustoon. Aikakausi Padan riveissä huipentui kevääseen 2013.
Kokenut pakkipari ei tehnyt tai alustanut kaikkia pudotuspelimaaleja, mutta heidän merkitystään ei kannata aliarvioida. Esimerkiksi Sammalkankaan uhrautuva vetojen peittäminen saavutti epäinhimilliset mittasuhteet.
Kun mukaan liitetään mestaruusmaalin tehnyt Jyri Marttinen, voidaan huoletta puhua rutinoituneesta osastosta, joukkueen selkärangasta. Aika ei anna tietää, miten päättyvä kausi olisi jatkunut, mutta 21 ensimmäistä peliä pelannut Marttinen muistutti yllättävän paljon mestaruuskauden Marttista.
Tämä kultajoukkueen viimeinen kopla jätti jälkeensä seurajohdonkin mukaan ison perinnön. Jokainen porilaisnuori voi ottaa heiltä opiksi rakkaudesta lajiin ja halukkuudesta elää urheilijan elämää.
Ja siitä, kun ei oikeasti anneta periksi.
Hieman hämmentävää on myös se, että heistä kenelläkään ei ole varsinaista ässätaustaa ennen aikaansa täällä. Ja silti joissakin asioissa he ovat osoittautuneet alkuperäisväestöäkin porilaisemmiksi.
Viimeinen kausi Ässissä jää liian surulliseksi, sitä ei voi kiistää kukaan. Osalla on ollut fyysisiä osumia, toisilla taas henkisiä.
Porilaisjoukkue tekee hienolla tavalla kunniaa karpaaseilleen, kun Uusitalon paidan rintamukseen palautuu hieman kummallisesti poistettu C-kirjain, ja Sammalkangas toimii varakapteenina. Jos jotkut pelaajat ansaitsevat tämän huomionosoituksen, niin nämä.
Marttinenkin ansaitsisi, mutta se voi olla hankalasti järjestettävissä, kun pelilupaa ei ole.
Veijarit ovat saaneet osakseen kritiikkiäkin, joskus ansiosta ja joskus turhaan. Totuus on, että tulevilla kausilla heitä saattaa tulla vielä ikävä.
Elämä jatkuu, mutta porilaiskiekkoilun historiassa on aika ennen ja jälkeen mestaruusjoukkueen.
Hattu päästä ja standing ovation.
