HPK:lle ensi kertaa täysi pistepotti Ilveksestä Nokia-areenalla
MAINOS: Kaikki Liiga, Mestis ja Mestarien liiga -ottelut MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella.
HPK:n tehokkuus ja sen saavuttama 0−3-johto oli liikaa Ilvekselle. Kotijoukkue kiri vielä runsaiden jäähyjen värittämässä ottelussa maalin päähän, mutta summerin soidessa Pallokerho vei ensimmäistä kertaa täydet pisteet Nokia-areenalta maalein 2−3.


Ilves sai riveihinsä takaisin Les Lancasterin.


Katsomossa yli 9000 ihmistä seurasi keskiviikon näytöstä.


Maalinteon aloitti HPK:n Aleksi Mustonen.


Hetkeä myöhemmin oli ex-Ilves Juuso Pullin vuoro.


Kaukalossa nähtiin vauhdikasta menoa.


Ossi Ikosella oli hymy herkässä johtoasemassa.


Ilveskin rymisteli maalille, mutta tuloksetta.


HPK viimeisteli ylivoimalla jo kolmannen osuman.


Hetken kuluttua kolmannen maalin tekijä Artturi Toivola koukkasi Ilvekselle rangaistuslaukauksen.


Jonas Gunnarsson otti myös hyviä torjuntoja maalillaan.


Rony Ahonen poistui jäähyaitiosta suihkun puolelle polvitaklaustuomion myötä.


Ilveksen kiri oli kova, mutta jäi hieman vajaaksi.


Yksi voiton takuumiehistä oli HPK-maalivahti Sami Rajaniemi 35 torjunnalla.
Kaikki kuvakoosteet
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
Bartošákin varusteet menivät vaihtoon, mutta jatkoerässäkin sieltä löytyi reikä
LIIGA | 22.3.2025 20:38
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Ei vielä yhtään päästettyä maalia Liigassa – Sinclair nollasi Ilveksen
LIIGA | 27.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15