Pelicansin viimeisen erän onnistumiset liikaa SaiPalle - Katso ottelun kuvat
SaiPan isännöimä keskiviikon kamppailu oli hyvää ja tiukkaa vääntöä aina viimeiseen erään asti. Kumpikaan joukkue ei tuntunut antavan periksi vaan kiekon perässä kiidettiin rinta rinnan. Vierailijat käyttivät viimeisen erän ylivoimat kuitenkin tehokkaasti ja eikä SaiPa pystynyt vastaamaan tulitukseen. Ottelun loppulukemat kirjattiin 5—2 lahtelaisille.

Aleksandr Shtshemerov keskittyneenä illan kamppailuun.

Alusta asti mentiin kovaa molemmissa päissä ja osumia jaettiin tasaisin väliajoin.

Niclas Westerholm joutui taiteilemaan kiekon kanssa tehokkaasti mutta maali pysyi puhtaana ensimmäisen erän ajan.

Ottelun avausmaalin iski SaiPan kokoonpanon tuore lisäys, Tuomas Kiiskinen. Liigaan hetkellisesti palannut Kiiskinen tienasi tehot 1+1.

Pelicans ei päästänyt helpolla maalinsa eteen päässeitä vastustajia

Joni Nikko iski kotijoukkueen toisen maalin aivan päätöserän alkuun.

Ottelun loppupuolella haisteltiin hieman kaverin hanskoja.

Atte Tolvanen ei päästänyt kiekkoa silmistään.

Päätöserässä Pelicans ei tuhlannut ylivoimamahdollisuuksiaan.

Voittomaalin SaiPan verkkoon löi Janos Hari näyttävän ylivoimakuvion päätteeksi.

Peliajan viimeiset 15 minuuttia hiljensivät lappeenrantalaisyleisön tehokkaasti Pelicansin takoessa neljä maalia.

Ville Nieminen poistui pukuhuoneen puolelle iloiten.
Kaikki kuvakoosteet
TUTOsta ei ollut ennakkosuosikin pysäyttäjäksi – Jokerit eteni suvereenisti välieriin
MESTIS | 6.3.2025 23:15
Jokerijuhlaa Kupittaalla: TUTO taipui toistamiseen runkosarjan ykköselle
MESTIS | 6.3.2025 7:00
Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n kotonaan – Tommi Miettinen raivostui jatkoajan ratkaisusta
LIIGA | 5.3.2025 23:09
Syöpäsäätiö-paitoja, lämmintä tunnelmaa ja kuopiolaisten kolme pistettä
LIIGA | 5.3.2025 22:11
- 1 / 1393
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Kärpät katkaisi KooKoon putken, TPS jyräsi avauserän maaleilla voittoon
LIIGA | 19.2.2025 21:41
Uutinen
Liiga-kierros: KooKoon huippuvire jatkui, Tapparalle voittomaali 2,4 sekuntia ennen loppua
LIIGA | 31.1.2025 22:20
Kolumni
Pelicans julkaisi "tiedotteen", jonka todellinen tarkoitus on pestä seuran kädet Yli-Junnilan sopimuksesta
LIIGA | 20.1.2025 19:51
Uutinen
Liiga-kierros: Atro Leppäsen tehoilta, Lukko kirvesrintojen kaadossa toistamiseen tällä viikolla
LIIGA | 18.1.2025 21:15
Uutinen
Henri Nikkaselle kauden toinen pelikielto − lauantain peleistä kolme tapausta tutkintaan
LIIGA | 12.1.2025 0:22