Runkosarjan viimeinen paikallinen tarjosi koko rahan edestä tunnetta ja taistelua
12 700 silmäparia saivat seurata laadukasta kamppailua, josta ei tunnetta puuttunut. Maalivahdit olivat myös pelipäällä ja varsinkin Ilveksen Marek Langhamer, jolle kertyi 31 torjuntaa. Ottelu venyi lopulta voittolaukauskilpailuun saakka, josta Tappara nappasi itselleen runkosarjan viimeisen paikallispelin voiton lukemin 2–1.
Kotijoukkue saapui jäälle.
Ennen ottelun alkua kenttä valaistiin Ukrainan lipun väreillä.
Vääntö oli kovaa heti alusta alkaen.
Otto Rauhalalla oli paikka, mutta hän ei saanut kiekkoa ohi Marek Langhamerin.
Tuomas Salmelalla ja Mikael Seppälällä tunteet hieman kuumenivat.
Tappaa meni johtoon Otto Leskisen osumalla.
Henrik Haapala pelasi ensimmäistä kertaa vanhaa seuraansa vastaan Ilves-paidassa. Kavereita miehellä riitti edelleen Tapparan puolella.
Maaliin päätyi jotain muuta kuin kiekko.
Eemeli Suomi tasoitti ottelun.
Santtu Kinnunen sai maistaa Marko Anttilan kovuutta.
Haapala karkasi läpi, mutta Christian Heljanko torjui.
Dominik Mašín yritti päästä karkuun Anton Levtchiltä.
Langhamer torjui kiekot vaikka makuuasennossa.
Pienet painit nähtiin vielä kolmannen erän lopulla.
Jatkoajalla kummallakin joukkueella oli paikkansa ratkaista ottelu.
Tappara vei lisäpisteen voittolaukauskilpailun jälkeen
Kaikki kuvakoosteet
Pelicansin vuoro napata pisteet Jukureilta
LIIGA | 5.10.2024 21:03
Alun dominoinnista ei apua TPS:lle: Kärpät porhalsi voittoon Turussa
LIIGA | 5.10.2024 19:53
HIFK:n ja KooKoon ottelu venyi uskomattomalla tavalla − 38:s yritys onnistui
LIIGA | 2.10.2024 22:39
- 1 / 1364
- ››
Muut timanttikuvat
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: Kiekko-Espoon hyvästit Mestis-kaukaloille
MESTIS | 10.4.2024 21:59
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
CHL-kierros: Tappara hävisi täyden kympin ottelun, Ilves kompastui jälleen sveitsiläisiin
CHL | 14.9.2024 20:31
Uutinen
Puolustajalupaus Kärki oli Tapparan näkyvin hahmo, Lausannen Suomela ajoi Ilveksen CHL:ssä jo ahtaalle
CHL | 12.9.2024 20:47
Uutinen
Liiga-seuroilla mollivoittoinen CHL-ilta – Tappara sai isän kädestä Tšekissä, Ilves kaatui kotonaan NL-mestareille
CHL | 7.9.2024 19:55
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -valmentajat: kiekkopääkaupungin käskijät määräävät myös valmentajalistalla
LIIGA | 7.9.2024 13:01
Artikkeli
Liiga-kauden 2024−25 top 5 -maalivahdit: suomalaiset huippulupaukset puuttuvat listalta
LIIGA | 6.9.2024 18:00