Jukurit yllätti Tapparan Hakametsässä

LIIGA / Kuvakooste
Jukurit voitti Tapparan tehokkaan kolmannen erän ansiosta luvuin 5–3. Kotijoukkue karkasi jo kahden maalin karkumatkalle, mutta vieraat pysyivät sinnikkäinä ja tulivat lopulta rinnalle ja ohi.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ottelu pelattiin ilman yleisöä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kotijoukkue onnistui maalinteossa jo reilun minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Šimon Stránský toi vieraat kuitenkin nopeasti tasoihin.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maalinedustalla oltiin tarkkoina.
Kuva © Tiia Mahkonen
Ennen erän puoliväliä Kristian Kuusela vei kotijoukkueen takaisin johtoon.
Kuva © Tiia Mahkonen
Pystyssä pysyminen oli aika ajoin haastavaa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jere Rouhiainen iski toistamiseen.
Kuva © Tiia Mahkonen
Laidoissa käytiin tiukkaa vääntöä.
Kuva © Tiia Mahkonen
Teemu Henritius toi vieraat jälleen peliin mukaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Varakapteeni Patrik Virralla oli asiaa tuomareille.
Kuva © Tiia Mahkonen
Axel Rindell oli pelipäällä. Hän syötti kaksi ja iski lopulta voittomaaliksi jääneen osuman.
Kuva © Tiia Mahkonen
Virta koki kovia ja jäi hetkeksi jään pintaan.
Kuva © Tiia Mahkonen
Samalla hetkellä vieraat onnistuvat viidennen kerran maalinteossa.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kristian Kuuselan laitataklaus kuumensi mm. Sami Rajaniemen tunteet.
Kuva © Tiia Mahkonen
Jukurit otti kauden ensimmäisen kolmen pisteen vierasvoittonsa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
Kunnianosoitus kärppälegendalle
Auroraliiga | 23.11.2024 14:38
Läheltä ylös
Auroraliiga | 17.11.2024 16:15

Lue myös