Antoine Morand, 24, jatkaa SaiPassa myös kaudella 2023−24. Kanadalaisella oli sopimuksessaan optio, jonka osapuolet ovat nyt päättäneet käyttää.
− Kausi on ollut haastava, mutta täytyy vain tehdä kovasti töitä kehittyäkseen. Mielestäni valmennus on tehnyt hyvää työtä tsempatakseen meitä. Teemme kuitenkin maailman parasta työtä: heräämme, harjoittelemme ja pelaamme jääkiekkoa ammatiksemme, sanoo Morand tiedotteessa.
Kanadalainen on iskenyt tällä kaudella lappeenrantalaisten riveissä 4+19=23 pistettä 54 ottelussa.
− Antoine on parantanut peliään läpi kauden. Hänen luistelunsa ja pelin ymmärtämisessä on jo hyvällä tasolla, ensi kaudella hän saapuu tuttuun Liigaan ja ympäristöön ja tulee olemaan entistä kokonaisvaltaisempi pelaaja.
Antoinesta saamme tärkeän pelaajan ensi kauden hyökkäykseemme, toteaa toimitusjohtaja Jussi Markkanen.
Ennen SaiPaan tuloaan Morand pelasi useamman kauden ajan AHL:ää. Hän on Anaheim Ducksin toisen kierroksen varaus vuodelta 2017.