IL: Jukka Jalonen lopettaa Leijonien päävalmentajana tulevan kauden jälkeen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jukka Jalosen maajoukkuepesti päättyy vuoden kuluttua.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
Jukka Jalonen on ilmoittanut Jääkiekkoliitolle, että tuleva kausi jää hänen viimeisekseen Leijonien päävalmentajana.

Iltalehti kertoo, että Jukka Jalosella oli sopimuksessaan pykälä, jonka mukaan jatkosta kevään 2024 jälkeen piti päättää juhannukseen mennessä.

– Sain viime viikolla ilmoituksen Jukalta, että ensi kausi on hänen viimeinen Leijonissa tällä erää, Jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Sami Kauhanen sanoo Iltalehden uutisessa.

Jalonen on valmentanut Suomen maajoukkuetta 2008–2013 ja uudelleen vuodesta 2018 alkaen. Hänen alaisuudessaan Leijonat on juhlinut kolmea maailmanmestaruutta ja historiansa ensimmäistä olympiavoittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle