IS: Tobias Salmelainen löysi töitä Edmonton Oilersista

NHL / Uutinen
Salmelainen työskenteli HIFK:n urheilujohtajana vuosina 2017–2024.
Tobias Salmelainen siirtyy Edmonton Oilersin palkkalistoille, kertoo Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomien tietojen mukaan Tobias Salmelainen on siirtymässä NHL-seura Edmonton Oilersin palvelukseen. Salmelaisen titteli tulee olemaan European Player Development & Recruitment, eli hänen tehtävänään on Euroopassa pelaavien pelaajien rekrytointi.

Edellä mainitun lisäksi Salmelaisen työnkuvaan kuuluu myös amateur scoutina toimiminen. Hän siis tarkkailee ja arvioi varausikäisiä pelaajia Euroopassa.

Pelaajauransa jälkeen Salmelainen työskenteli muun muassa pelaaja-agenttina Acme World Sports Finland -nimisessä agenttitoimistossa, kunnes siirtyi Helsingin IFK:n urheilujohtajaksi marraskuussa 2017.

Seitsemän vuoden aikana seura satsasi suuriin pelaajahankintoihin, mutta vastoin odotuksia se saavutti vain kaksi pronssia. Välieripaikkoja heltisi neljä kappaletta, mutta mestaruus jäi saavuttamatta. Salmelainen irtisanoutui suuren kritiikin saattelemana viime huhtikuussa.

Oilersin kykyjenetsintäosasto luotti myös aikaisemmin suomalaisosaamiseen, sillä Matti Virmanen jäi 14 vuoden pituisesta työsuhteestaan eläkkeelle viime kauden jälkeen. Tobiaksen isoveli, Tony Salmelainen, on puolestaan Toronto Maple Leafsin kykyjenetsijä.

» Lähetä palautetta toimitukselle