Erotuomariraportin mukaan TUTOn toimihenkilö Elmo Aittola odotti tuomaristoa koppikäytävällä 25. maaliskuuta pelatun TUTO-Hokki-ottelun jälkeen. Tuomariston saapuessa paikalle Aittola aloitti kovaäänisen ja alatyylisen arvostelun. Järjestyksenvalvojat seurasivat Aittolan purkausta puuttumatta tilanteeseen. Tuomariston mielestä tilanne oli asiaton ja tunkeileva, jonka järjestyksenvalvojat olisivat voineet ehkäistä.
Hieman myöhemmin tuomariston jo istuessa kopissaan, Aittola avasi tuomarikopin oven koputtamatta ja heitti nipun banaaneja kopin lattialle huutaen samalla: "Tässä apinoille banaaneja!".
Päätösharkinnassaan kurinpitoryhmä piti erittäin rangaistavana tekona sitä, että Aittola on tullut kysymättä ja ilman lupaa erotuomareiden pukuhuoneeseen, ja vielä tehostaen tuomareiden arvostelua, hän heitti elintarvikkeita pukuhuoneen lattialle halventaen näin törkeällä tavalla erotuomareita henkilöinä.
"TÄSSÄ APINOILLE BANAANEJA!"
Rangaistusta ankaroittavana seikkana pidettiin myös sitä, että TUTOlle on tuomittu kahdella aikaisemmilla kaudella kaksi toimihenkilön pelirangaistusta toistuvasta erotuomaritoiminnan ja kurinpidon julkisesta arvostelusta.
Kurinpitoryhmä määrääsi Aittolalle kymmenen ottelun toimintakiellon. Hän on toimintakiellossa kaikissa Jääkiekon SM-Liiga Oy:n ja Suomen Jääkiekkoliitto ry:n alaisissa sarjaotteluissa kunnes TUTOn sarjaohjelmassa pelikielloksi määrätyt ottelut on pelattu.
Aittola oli väliaikaisessa toimintakiellossa TUTOn kauden viimeisessä ottelussa 26. maaliskuuta ja loput yhdeksän ottelua toimintakiellostaan Aittola kärsii ensi kauden alusta lukien. Aittolan työnantajalle TUTO Hockey Oy:lle määrättiin joukkueen toimihenkilön sovittujen toimintatapojen vastaisesta käyttäytymisestä 2000 euron taloudellinen sanktio.
Kurinpitopäätös kokonaisuudessaan.
Myös Seikolalle pelirangaistuksia
Samassa ottelussa Markus Seikolalle tuomittiin kolmen ottelun mittainen pelikielto päähän kohdistuneesta taklauksesta. Seikola suoritti pelikielloista ensimmäisen 26. maaliskuuta ja loput kaksi seuraavat seuraavalle kaudelle.