Lightning – Canadiens 4-0
Montrealista kotoisin oleva Lecavalier ja Quebecissä Laval-nimisessä kaupungissa syntynyt Martin St. Louis kurittivat kotiprovinssinsa joukkuetta Canadiensia. Lightning-tähdet olivat juonimassa ottelun kolmea ensimmäistä maalia. Lecavalier teki tehot 2+1 ja St. Louis syötti kolme osumaa.
Lisäksi kotijoukkueen maalivahti Nikolai Khabibulin pelasi jo pudotuspelien neljännen nollapelinsä torjuen kaikki 21 Canadiens-laukausta. Vieraiden maalilla aloittanut Jose Theodore torjui 24 kertaa ennen kuin hänet vaihdettiin pois maalilta minuutti Lightningin 4-0-maalin jälkeen. Hänet korvannut Mathieu Garon pysäytti kuusi laukausta.
Lightning oli ottelun ensimmäisistä sekunneista lähtien parempi joukkue, mutta Theodore piti ottelun maalittomana aina toisen erän alkuun saakka. Tuolloin Lecavalier karvasi Canadiensin puolustusalueella kiekon pois Mike Ribeirolta, kiekko päätyi St. Louis’lle, joka antoi syötön b-pisteen kaarelle ja Ruslan Fedotenko pamautti 1-0-osuman.
Erän lopulla Lecavalier ohjasi St. Louis’n vedon ohi Theodoren ja kolmannen erän alkupuolella Lecavalier iski toisen maalinsa. St. Louis vippasi kiekon keskialueelta kulmaan, Fedotenko ja Lecavalier painuivat perään. Lecavalier sai kiekon itselleen, nousi kulmasta Theodoren maalille ja vetäisi 3-0-osuman.
Muutama minuutti myöhemmin Canadiens möhli kiekon kanssa omalla alueella ja Lightningin Tim Taylor pääsi käsiksi kiekkoon. Hän vippasi sen maalin eteen Dimitry Afanasenkoville, joka harhautti Theodoren ja pisti kiekon neljännen kerran Canadiens-maaliin.
Ottelun viimeisellä minuutilla Canadiensin Joe Juneau taklasi Fedotenkon rajusti laitaan ja Juneau sai tilanteesta kahden minuutin rangaistuksen. Lightning ei Juneaun tempusta pitänyt, vaan taklauksen jälkeen joukkueet tönivät ja työnsivät toisiaan hetken ajan. Lisäksi Canadiensin Sheldon Soyray ja Lightningin Cory Sarich ottivat yhteen nyrkein. Tappelu päättyi lyhyeen Sourayn paukautettua Sarichia keskelle naamaa, minkä seurauksena Sarich tipahti jäähän.
Ottelusarjan toinen ottelu pelataan sunnuntaina.