Lehtonen torjui toisen voittonsa, Nieminen pääsi jälleen pisteille

NHL / Uutinen
Kuuden ottelun NHL-kierroksella Ville Nieminen oli suomalaisista ainoa pisteille päässyt pelaaja. Lisäksi toisen NHL-ottelunsa pelannut Atlanta Thrashersin Kari Lehtonen voitti jälleen. Thrashersin riveistä löytyivät myös kierroksen tehokkaimmat pelaajat Robert Petrovicky ja Patrik Stefan.

Thrashers – Capitals 3-2

Puolustaja Daniel Tjärnqvist piti 3-2-voittomaalillaan yllä Atlanta Thrashersin epätoivoista playoff-haavetta. NY Islanders ei saisi enää saada pistettäkään ja Thrashersin pitäisi voittaa kaikki jäljellä olevat viisi otteluaan selviytyäkseen pudotuspeleihin.

Robert Petrovicky laukoi toisen erän alussa kiekon Washington Capitalsin maalilla pelanneen Matthew Yeatsin jalkojen välistä sisään. Petrovicky oli osallisena myös Capitalsin tasoituksessa, kun Matt Pettingerin maalin eteen heittämä kiekko kimposi Petrovickyn mailasta ohi Kari Lehtosen. Patrik Stefan vei erän lopulla Thrashersin 2-1-johtoon.

Capitalsin Brian Willsie tasoitti reboundista kolmannen erän puolivälissä, mutta Tjärnqvist vetäisi helponnäköisesti voittomaaliksi jääneen 3-2-osuman muutama minuutti myöhemmin.

Lehtonen torjui ottelussa 23 laukausta. Uransa ensimmäisen NHL-ottelun aloittaneelle Yeatsille merkittiin 30 torjuntaa.

Petrovicky ja Stefan saalistivat kumpikin tehot 1+2.

Turek torjui Coyotesin tehottomaksi

Coyotes – Flames 0-4

Kaksi edellistä otteluaan hävinnyt Calgary Flames turvautui taas Jarome Iginlaan palatakseen voittojen tielle. Iginla teki maalin ja syötti yhden, kun Flames kukisti Phoenix Coyotesin selvästi 4-0. Nollapelin pelannut Roman Turek torjui 22 kertaa.

Flamesin Marcus Nilson laukoi ottelun avausmaalin Ville Nieminen syötöstä ensimmäisessä erässä ja Craig Conroy iski 2-0-osuman toisessa erässä. Kolmatta erää oli pelattu 41 sekuntia, kun Iginla rynni Coyotes-pakki Radoslav Suchyn ja laidan välistä Coyotesin alueelle ja laukoi Flamesin 3-0-johtoon. Martin Gelinas teki ottelun neljännen maalin kolme minuuttia myöhemmin.

Coyotes on voittanut vain kerran viimeisissä 17 ottelussaan. Kuudentena oleva Flames on seitsemän pistettä edellä St. Louis Bluesia, joka on yhdeksäntenä pudotuspeliviivan alapuolella.

Myös Nash jahtaa maalikuninkuutta

Blue Jackets – Wild 2-0

Columbus Blue Jacketsin teinihyökkääjä Rick Nash vei kauden 39. maalillaan kotijoukkueen kahden maalin johtoon Minnesota Wildia vastaan. Samalla hän nousi tasoihin Thrashersin Ilya Kovalchukin ja Flamesin Jarome Iginlan kanssa NHL:n maalipörssin kärkeen.

Ottelun molemmat maalit syntyivät toisessa erässä. Wildin maalilla pelannut Dwayne Roloson onnistui torjumaan Andrew Casselsin vedon, mutta Aaron Johnson iski reboundista ottelun avausmaalin. Erää oli jäljellä kaksi sekuntia, kun laidan vierestä ja pienestä kulmasta laukonut Nash yllätti Rolosonin helponnäköisesti vieden kotijoukkueen 2-0-johtoon.

Blue Jacketsin maalivahti Marc Denis torjui kauden viidennen nollapelinsä. Hän nappasi kiinni 20 Wild-vetoa. Roloson torjui 21 kertaa.

Guerin rankaisi Oilersia taas jatkoajalla

Oilers – Stars 3-4 ja.

Kaikki kanadalaisjoukkueet ovat selviytyneet pudotuspeleihin viimeksi vuonna 1986. Muiden kanadalaisjoukkueiden pudotuspelipaikka on jo varmistunut tai viimeistä silausta vaille varma, mutta Edmonton Oilers käy vielä kiivasta taistoa. Oilersin kannalta on hyvä, että ainakaan Dallas Stars ei tule joukkueen avauskierroksen vastustajaksi, jos joukkue pudotuspeleihin selviää.

Keskiviikkona Oilers johti Eric Brewerin ja Fernando Pisanin maaleilla 2-0 avauserän jälkeen. Stars tuli toisen erän loppupuolella reilussa minuutissa tasoihin, kun David Oliver ja Lubomir Sekeras onnistuivat maalinteossa.

Pisani vei illan toisella maalillaan Oilersin 3-2-johtoon, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaat seitsemän minuuttia, mutta Starsin Brenden Morrow tasoitti pelin 54 sekuntia ennen loppua. Jatkoaikaa oli pelattu reilut kolme minuuttia, kun Valeri Bure antoi syötön maalin edessä olleelle Guerinille, joka iski voittomaalin.

Guerin oli tehnyt voittomaalin myös joukkueiden edellisessä kohtaamisessa helmikuun lopulla, kun Stars oli noussut 4-1-tappioasemasta 5-4-jatkoaikavoittoon.

Oilers on saanut vähintään yhden pisteen viimeisistä 14 pelaamastaan ottelusta. Edmontonilaiset ovat seitsemännellä sijalla Läntisessä konferenssissa, mutta vain kaksi pistettä edellä St. Louis Bluesia, joka on pudotuspeliviivan alapuolella yhdeksäntenä.

Joukkueet ovat kohdanneet pudotuspeleissä kuudesti vuodesta 1997 lähtien ja Stars on voittanut sarjan viisi kertaa.

Canadiens jäi ilman pistettä

Sabres – Canadiens 2-1

Buffalo Sabres nappasi 2-1-voiton Montreal Canadiensista, joka tarvitsee yhden pisteen pudotuspelipaikan varmistamiseen. Sabres pitää voitollaan pudotuspelihaaveitaan elossa. Sabresilla on kuusi ottelua jäljellä ja kahdeksantena olevalla NY Islandersilla on kuuden pisteen etumatka.

Sabresin JP Dumont veti ranteella kiekon komeasti ylänurkkaan, kun toista erää oli pelattu kuusi minuuttia. Muutama minuutti myöhemmin Adam Mair iski Sabresin 2-0-johtoon. Canadiensin Michael Ryder kavensi rystylaukauksella kolmannen erän lopulla.

Sabresin Martin Biron pysäytti kiekon 24 kertaa. Canadiensin maalilla torjunut Mathieu Garon teki 31 torjuntaa.

Vain Cooke onnistui

Canucks – Kings 1-0

Vancouver Canucks katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa kaatamalla Los Angeles Kingsin maalein 1-0. Dan Cloutier palasi Canucksin maalinsuulle kahden ottelun levon jälkeen ja torjui 15 kertaa pelatessaan kauden viidennen nollapelinsä.

Avauserän puolivälissä Marek Malik antoi syötön Matt Cookelle, joka harhautti komeasti Kings-vahti Cristobal Huet’n ja teki ottelun ainoaksi jääneen osuman.

Canucks on voittanut vain kahdesti viimeisissä yhdeksässä ottelussaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle