Maple Leafs nousi otteluvoitoissa tasoihin, Sundin teki kaksi maalia

NHL / Uutinen
Perjantaina oli vuorossa vain yksi NHL:n pudotuspelikamppailu, kun Toronto Maple Leafs ja Philadelphia Flyers kohtasivat Air Canada Centressä Torontossa. Ottelun parhaimpiin onnistujiin kuuluivat kotijoukkueen maalivahti Ed Belfour sekä kapteeni Mats Sundin.

Maple Leafs – Flyers 3-1

Sundin oli yksi ottelun hahmoista, kun ottelusarjassa jo voitoin 2-0 tappiolla ollut Leafs tasoitti toisella peräkkäisellä kotivoitollaan voitot 2-2:een. Kahden maalinsa lisäksi ruotsalainen oli muun muassa erittäin tehokas aloitusympyrässä, jossa hän voitti 16 aloitusta 22:sta.

Belfour oli normaali itsensä. Hän jätti toisessa ottelussa peräkkäin Flyers-vahti Robert Eschen varjoonsa. Etenkin ottelun alussa Belfour oli mies paikallaan, kun Flyers puski päälle vieden laukaukset selvästi 8-2. Kaiken kaikkiaan hän torjui ottelussa 28 kertaa. Saman verran torjui myös Esche.

Leafs pelasi samalla kokoonpanolla kuin edellisessäkin ottelussa, mutta Flyers oli tehnyt muutoksia. Loukkaantunutta kättään parannellut puolustaja Kim Johnsson palasi Flyers-kokoonpanoon ja hän korvasi hyökkääjä Todd Fedorukin, joka sai seurata peliä katsomon puolelta. Puolustajana muutamat viime ottelut pelannut Sami Kapanen palasi tutumpaan rooliin laitahyökkääjäksi Keith Primeaun ketjuun.

Flyersin Simon Gagne teki ottelun avausmaalin vajaan kahdeksan minuutin pelin jälkeen. Leafs voitti aloituksen omalla alueellaan ja Bryan McCabe sai kiekon, mutta menetti sen hallinnan oman maalinsa edessä. Gagne kiitti ja iski 1-0-osuman.

Hetki myöhemmin Flyers oli siirtyä 2-0-johtoon, kun Primeau sai Belfourin jäihin, mutta Belfour onnistui torjumaan kiekon mailallaan. Sundin tasoitti pelin onnekkaasti 1-1-lukemiin myöhemmin erässä. Sundinin veto osui Flyers-pakki Marcus Ragnarssoniin ja meni hänen kauttaan ohi Eschen.

Toista erää oli pelattu lähes kahdeksan minuuttia, kun Sundin teki toisen maalinsa. Sundin nousi laitaa pitkin sisään Flyersin puolustusalueelle, b-pisteen yläkaaren kohdalla kääntyi maalille päin ja vetäisi rystyltä kiekon helponnäköisesti Eschen jalkojen alta maaliin.

Leafsin Darcy Tucker iski ottelun viimeisen maalin heti kolmannen erän alussa, kun hän ohjasi McCaben vedon maalin edestä ohi Eschen.

Sundinin maalit olivat hänen 67. ja 68. pisteensä Leafs-paidassa NHL:n pudotuspeleissä ja hän nousi toiseksi Leafsin kaikkien aikojen listalla ohi Dave Keonin. Doug Gilmour teki Leafsin riveissä 77 pudotuspelipistettä.

Leafsin Aki Berg pelasi vajaat 13 minuuttia. Flyersin Sami Kapaselle kertyi peliminuutteja 17 ja puoli minuuttia, kun taas Joni Pitkänen pelasi Flyers-ryhmästä vähiten, reilut kahdeksan minuuttia.

Ottelusarjan viides ottelu pelataan sunnuntaina Philadelphiassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle