Naisten maajoukkueen viimeiset olympiaviritykset Vierumäellä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Jouko Lukkarilan luotsaama naisten maajoukkue emännöi marraskuun alussa kolmen maan turnausta Suomessa, jonka pääkallonpaikkana toimii Vierumäki. Tämä turnaus toimii joukkueelle viimeisenä virittelymahdollisuutena olympiakisoja silmällä pitäen.

Naiset urakoivat reilun viikon sisään peräti kuusi ottelua, sekä Kanada että Ruotsi kohdataan kolmasti. Vierumäen lisäksi otteluita pelataan Hämeenlinnassa, Tampereella, Mikkelissä sekä Vantaalla. Tästä ryhmästä löytyy Suolajärven kisoihin suuntaavan joukkueen runko ja tavoitteena on hitsata naisista yhtenäinen joukkue kisoja varten.

Testissä ovat myös maalivahdit. Kokeneelle Tuula Puputille haetaan aisaparia lopulliseen joukkueeseen. "Haluamme tässä turnauksessa testata näitä nuoria maalivahteja ja heidän lisäkseen mukana on tietysti Tuula Puputti, joka on pelannut erittäin vahvan alkukauden Pohjois-Amerikassa", Lukkarila kommentoi ryhmänsä maalivahtitilannetta.

Suomen joukkueen runko on yhä kasassa edellisistä Naganon olympialaisista, mutta paljon on muutoksiakin tapahtunut. "Tässä joukkueessa on mukana nyt noin kymmenisen pelaajaa edellisten olympialaisten 28 pelaajan ryhmästä, joten vaihtuvuus on ollut melko suurta. Tosin iso osa tästä on ihan luonnollista poistumaa eli pelaajia on lopettanut – jos ei vielä kiekkoilua kokonaan, niin kuitenkin siirtynyt pois kansainvälisiltä jäiltä", Lukkarila kertoi ryhmänsä koostumuksesta. Mukana on paljon kokeneita pelaajia, mutta myös naisia joilla arvokisakokemusta on vielä rajallisesti.

Naisten maajoukkue on ottanut tänä syksynä käyttöönsä myös alueellisia valmistautumisryhmiä, jotka harjoittelevat yhdessä maajoukkuepelejä silmällä pitäen. "Näistä alueellisista tehoharjoitteluryhmistä on ollut meille todella suuri apu. Tampereen ja Helsingin seudulla meidän maajoukkuehdokkaisiin kuuluvat pelaajat ovat päässeet yhdessä harjoittelemaan kerran viikossa", päävalmentaja kertoi uudesta kuviosta, jonka tavoitteena on edistää yhteispelin toimivuutta ja joukkueen helpompaa rakentamista.

Koska turnauksen pääasiallinen tavoite on valmistaa naisia olympiakisoihin, niin aivan uusi tulokkaita ryhmässä ei ole kuin yksi. "Tässä ryhmässä Oona Parviainen on ainoa aivan uusi tulokas ja varalla on sitten vielä Riina Jernvall, joka on tämän syksyn uusi löyty. Tämä 15-vuotias tyttö onkin ollut meidän mukana jo kertaalleen", Lukkarila kertoi.

Naisten maajoukkueen kokoonpano:

Maalivahdit:

1 Anna-Kaisa Piiroinen JyHC

19 Tuula Puputti Minnesota-Duluth

30 Heidi Wiik Blues

Puolustajat:

2 Elina Haikonen Tappara

3 Päivi Halonen Blues

4 Saija Sirviö Kärpät

5 Pirjo Ahonen JyHC

6 Terhi Mertanen Blues

12 Hanna Kuoppala Blues

17 Emma Laaksonen Ohio State Univ.

20 Kirsi Hänninen Kärpät

22 Päivi Salo Kärpät

24 Suvi Vacker JyHC

Hyökkääjät:

7 Merita Bruun K-Kissat

8 Marjo Voutilainen IHK

9 Suvi Seppälä Tappara

10 Sari Fisk Ilves

11 Oona Parviainen Blues

13 Riikka Nieminen JyHC

14 Vilja Lipsonen IHK

15 Eveliina Similä Ilves

16 Tiia Reima IHK

21 Petra Vaarakallio Blues

23 Hanne Sikiö Minnesota-Duluth

25 Marja-Helena Pälvilä Blues

26 Henna Savikuja Kärpät

27 Henna-Maija Turunen Tappara

29 Karoliina Rantamäki Blues

» Lähetä palautetta toimitukselle