Minnesota Wild kukisti kotijoukkue Buffalo Sabresin erikoistilanteillaan. Wes Walz iski alivoimalla, Alexandre Daigle ja Andrew Brunette pehmeäkätisinä ratkaisijoina puolestaan onnistuivat ylivoimalla. Buffalon ainoan maalin 1-3 tappiossa viimeisteli puolustaja Dimitri Kalinin.
Buffalon viimeiset pelit olivat sujuneet hyvin. Erityisesti maalivahti Martin Biron ja joukkueen ylivoima olivat ratkoneet joukkueelle tärkeitä pisteitä. Nyt vähäiset ylivoimatilanteet koituivat kohtaloksi. Walz rankaisi ylivoimaspesialisti Andy Delmorea riistämällä tältä siniviivalla kiekon ja karkaamalla maalintekoon. Minnesotan kurinalainen peli piti Buffalon ylivoimat vähissä, ja Sabres saikin maistaa omaa lääkettään, sillä Wildin ylivoimateho oli 2/4. Wildin maalilla torjuntavuorossa oli Manny Fernandez.
Buffalon kotisaldo on surkea: yks voitto ja kolme tappiota. Vieraissa on kulkenut sen sijaan vahvasti. Voitto oli Minnesotalle vasta kolmas tällä kaudella. Antti Laaksonen osallistui maalisyötöllä tähän urotekoon.
Bergeron toteutti kostounelmansa
Montrealissa Bostonin quebeciläiset rankaisivat omiaan. Kesällä varattu ja yllättäen NHL-valmiiksi kasvanut Patrice Bergeron iski maalin ja maalivahti Felix Potvin piti nollan, kun Boston kukisti vieraissa Montrealin 2-0. Ottelussa kohtasi kaksi hyvässä vireessä ollutta joukkuetta. Erityisesti Boston on ollut vieraspeleissään pysäyttämätön.
Montreal sen sijaan jäin toisen kerran peräkkäin nollille, joten edes Mathieu Garonin hyvä peli ei auttanut Montrealia. Saku Koivua kaivataankin jo jäille. Sen sijaan 18-vuotias Bergeron nautti olostaan.
-Kasvoin vihaten Montrealia. Olen Quebec Citystä, joten hurrasin aina Nordiquesille. Jo 10-vuotiaana tahdoin Quebecin voittavan Montrealin.
Bostonin 2-0-maalin iski Mike Knuble. Maali oli laiturin kauden viides, joten viime kauden sensaatio jatkaa hyviä otteitaan. Bostonin valmentaja Mike Sullivan on kauden avanneen New Jersey-pelin jälkeen voinut nauttia vahvasta tulokaskaudesta. Illan tähdeksi Sullivan nosti Potvinin, jonka koko kauden otteita mies ylisti.
Bostonin Sandy McCarthy ja Montrealin Darren Langdon tappelivat ottelussa poikkeuksellisen pitkän matsin.
Burns kehui omansa!
NY Islandersin fanit saivat todistaa kotijoukkueen limboilua New Jersey Devilsiä vastaan. Stanley Cup-voittajat poistuivat 4-0-voiton kanssa, ja Islanders jatkoi vaihtelevia otteitaan. Bostonin tavoin Devils on ollut ilkeä vieras. Kotona taas ei ole kulkenut.
Devils-vahti Martin Brodeur pääsi maalillaan kohtuullisen helpolla. Islanders-päädyssä nuori veskari Rick DiPietro sähelsi avausmaalissa purkukiekon epäonnistuttua, mutta torjui vastaavasti muutaman vaarallisen paikan. New Jerseyn Hannu Jortikka Pat Burns kehui yllättäen joukkueen koko kauden otteita, ja lisäsi joukkueen saaneen vihdoin myös onnettaren mukaansa.
Janne Niinimaalle ottelu oli vaikea. Mies jäi kaksi maalia miinukselle, ja oli vahvasti syyllinen Jamie Langenbrunnerin maaliin. Sean Bergenheim pelasi kymmenisen minuuttia, ja jäi yhden maalin pakkaselle.
Carolina löytänyt tehoketjun
Yön NHL-kierroksen nollapeliputkea jatkettiin Carolinassa. Tällä kertaa kotijoukkue Hurricanes kesytti jo ennestään kiltin San Josen hailauman 3-0. Viime aikoina liekkeihin syttynyt tutkapari Josef Vasicek- Jeff O´Neill järjesteli kaikki maalit. Tshekki Vasicek teki hattutempun. Danny Markov syötti maaleista kaksi.
Hattutemppu oli Vasicekille uran ensimmäinen, ja jopa ensimmäinen kolmen pisteen peli. Carolinan maalissa Kevin Weekes torjui lyhyen ajan sisään toisen nollapelin. Heikosti aloittanut Carolina on nyt kääntänyt tiukat pelit voitoiksi tai tasapeleiksi. Joukkue ei ole hävinnyt kuuteen otteluun, tosin nyt tullut voitto oli vasta toinen. Edellisessä pelissä San Josea vastaankin riehunut Vasickein ketju ja Weekes olivat pääosassa.
Ottelu kuumeni kuuden tappelun illaksi törkeyksien takia. Poliisihommissa kunnostautui erityisesti Carolinan Jesse Boulerice, joka matsasi kahdesti. Eräässä vaiheessa San Jose tappoi seitsemän minuutin alivoiman Wayne Primeaun hankittua 32 minuuttia huitomisesta.
San Josen maalilla torjui kohtuullisesti Vesa Toskala. Sharks on pelannut kuusi voitotonta ottelua putkeen, ja voittoja on yhdeksästä pelistä yhteensä yksi. San Jose tuli otteluun vahvasti, mutta doiminointi ei tuottanut tulosta ensimmäisessä erässä.
Anaheimilla uusi valttikortti maalilla
Pieneen menestysputkeen päässyt NY Rangers palasi maanpinnalle häviämällä kotonaan Anaheimille 3-1. Anaheimin sankari oli sveitsiläisvahti Martin Gerber, joka saa yhä enemmän luottamusta Jean-Sebastien Gigueren kustannuksella. Gerber torjui 38 Rangers-laukausta. Rangersin ilonaihe oli Alexei Kovalevin kauden ensimmäinen osuma. Anaheim taas juoni kaksi ylivoimamaalia, ja on surkean alun jälkeen hävinnyt viidestä viime pelistä vain kerran. Johtotähti Sergei Fedorov alkaa sopeutua, taituri syötti tällä kertaa kaksi maalia. Anaheimin onnistujat olivat Sandis Ozolinsh, sekä ylivoimalla maalanneet Niclas Hävelid ja Rob Niedermayer.
Fedorov näki ottelussa hyvää ja huonoa:
-Kun oma maalivahti estää viisi tai kuusi hyvää tekopaikkaa, se antaa joukkueelle kummasti voimia. Nyt pelaamme 40-45 minuuttia hyvin. Meidän pitää keskittyä, jotta onnistuisimme pelaamaan koko ottelun hyvin.
Rangers ei ole onnistunut vieläkään tekemään yhtä ainutta ylivoimamaalia! Ottelun jälkeen Glen Sather kehui joukkueen laukauksien määrää. Pienestä on ilo irti revittävä Rangers-leirissä. Brian Leetchin paluuta odotetaan innokkaammin kuin joulua.
Johnson vastaan Vokoun
Nashville Predators kärsi neljännen peräkkäisen tappion, tällä kertaa St. Louisissa. Kotijoukkueen voittoon riitti loukkaantumisten jälkeen paluun tehneen Scott Mellanbyn maali. Nashville voitti laukaukset, mutta maalivahtien mittelössä Brent Johnson voitti Tomas Vokounin.
Nashville-luotsi Barry Trotz on kovan paikan edessä. Joukkue kamppaili urheasti, mutta pisteitäkin pitäisi saada:
-Valitettavasti emme voittaneet. Käteen jäi vain eräänlainen moraalinen voitto. Mutta moraaliset voitot eivät auta meitä pudotuspeleihin.
Johnson torjui ottelun ratkaisuhetkillä mm. Marek Zidlickyn ja Jordin Tootoon tekopaikat. Kimmo Timonen urakoi totutut 25 minuuttia Nashvillen puolustuksessa.
Ville Nieminen ja Igor Radulov maalin makuun
Arizonassa kotijoukkue Phoenix Coyotes tasasi pisteet Chicagon kanssa. Kolmen voiton jälkeen Phoenix on jatkanut kuudessa pelissä kolmella tasapelillä ja kolmella tappiolla. Sen sijaan Chicagolle viime ottelut ovat olleet vähintään kohtuullisia.
-Saimme vieraskiertueella kahdeksasta pisteestä viisi, mikä on paras vieraskiertueemme viiteen tai kuuteen vuoteen. Silti emme ole tyytyväisiä. Kehitystä on siis tapahtunut, sanoi Chicagon valmentaja Brian Sutter.
Chicagon Ville Nieminen oli tehokkaana kooten maalin ja syötön. Niemisen maalin alusti ylivoimalla Steve Sullivan. Chicagon ensimmäisen maalin iski Igor Radulov. Phoenixkin Ossi Väänänen ajettiin ottelusta ulos hänen taklattuaan Scott Nicholia. Ottelun jälkeen Väänänen oli tuomiosta vahvasti eri mieltä. Phoenixin maalit kirjattiin Chris Grattonille ja Branko Radivojevicille, joka harhautti koko Chicagon puolustuksen high light-maalissaan. Tuomo Ruutu pelasi intiaanipaidassa perushyökkääjän minuutit, Lasse Kukkonen ei ollut kokoonpanossa.
Coloradolla yllätyspyssy
Kun tähdet sortuvat, rivimiehet nousevat esiin. Silti Jim Cummins yllätti pahemman kerran ratkaistuaan Calgaryn ja Coloradon kohtaamisen Coloradon eduksi. Tappelija-Cumminsin ensimmäinen maali kahteen ja puoleen vuoteen oli voittomaali, kun kotijoukkue voitti Denverissä 4-2 ilman Paul Kariyaa ja Teemu Selännettä. Selänteen pelaamisen estäneestä vammasta on ristiriitaisia tietoja liikkeellä.
Cumminsin ketjussa pelasivat sellaiset tähdet kuin Travis Brigley ja Charlie Stephens, jotka saivat ensimmäiset NHL-tehopisteensä. Calgaryn Martin Gelinas teki Calgaryn molemmat maalit. Alex Tanguay taas jatkoi Coloradon riveissä huimaa virettä. Silti Cumminsin ohella ottelun tähti oli Patrick Roy, jonka pelinumero jäädytettiin ottelun alun seremoniassa.
Chubarov penkiltä ratkaisijaksi
Markus Näslund kasasi tehot 2+2 ja Artem Chubarov onnistui myös kahdesti kun Vancouver Canucks kukisti Columbus Blue Jacketsin 3-6 kotonaan.
Columbuksen alamäki on hurja, joukkue hävisi viidennen pelin peräkkäin. Samoin joukkue on hävinnyt kaikki viisi vieraspeliään, kun taas Vancouver on menettänyt vain yhden pisteen kotonaan.
Columbuksen tehomiehinä häärivät David Vyborny ja Rick Nash, joka kiskaisi kauden kuudennen maalinsa. Sinitakkien peli meni kuitenkin heti alusta väärään suuntaan, kun Vancouver karkasi muutaman minuutin päästä 2-0-johtoon. Freddie Brathwaite suri esitystään maalilla:
-Petin joukkueeni. Muutamat maaleista olivat helppoja. Tuollaiset maalit vievät joukkueelta taistelutahdon.
Joukkuekaveri Todd Marchant sen sijaan piti joukkueen esitystä Brathwaiten maalilla huonona.
-Annoimme Vancouverille toisia ja jopa kolmansia mahdollisuuksia.
Chubaroville maalit olivat makeita, sillä venäläinen istui edellisessä pelissä pressikatsomossa. Suomalaisista Sami Salo urakoi huikeat minuutit, ja myös Jarkko Ruutu pääsi kokoonpanoon. Lasse Pirjetä syötti yhden Columbuksen maaleista.