Konkurssiin hakeutuneen Kiekko-Laserin riveistä Kärppien sopimuspelaajiksi siirtyvät hyökkääjä Tomi Ståhlhammar ja maalivahti Petteri Similä. Similän sopimus on loppukaudeksi ja Ståhlhammarin tammikuun puoleenväliin, jossa on optio loppukauteen.
Kaksikosta Ståhlhammar pelasi viime kaudella kahdeksan ottelun ajan Kärppien riveissä. Espoossa uransa alkuvuodet pelannut laituri kerkesi nakuttaa Kiekko-Laserissa tällä kaudella 27 Mestis-ottelussa 12 (4+8) pistettä.
Maalivahti Similä on ollut tällä kaudella Kärppien mukana varamaalivahtina, mutta pelattuja pelejä oululaislähtöiselle veräjänvartijalle ei ole vielä merkattu. Similä pelasi alkukauden aikana Kiekko-Laserin maalilla 20 ottelua torjuntaprosentin ollessa 92,2%.
Edellä mainitun kaksikon lisäksi myös hyökkääjä Harri Pälve on kantanut pelivermeensä pois K-Laserin kopista ja siirtynyt Kärppien A-nuorten vahvuuteen.
– Pälve halusi jäädä kaupunkiin, joten hän pelaa loppukauden A-nuorissamme. Myös Similä voi pelata yli-ikäisenä vielä nuorten joukkueessa, joten hän täydentää maalivahtiosastomme. Ståhlhammar on edustusjoukkueemme mukana jo keskiviikon Ilves-ottelussa, kommentoi Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho sanomalehti Kalevalle.