HPK aloitti ottelun hyvin ja loi paljon maalipaikkoja, mutta Sveitsi kesti. Myös HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen oli tyytyväinen näkemäänsä.
− Ensimmäinen erä meiltä todella hyvä, olimme vastustajaa jopa hieman edellä siinä, Pennanen analysoi.
Lopulta Sveitsin maajoukkue osoittautui vahvemmaksi iskien joka erässä yhden osuman hyvin pelanneen HPK-vahti Antti Karjalaisen taakse.
− Ensimmäinen ja toinen maali harmittavat. Ne olivat liian helppoja. Näissä peleissä ne pitäisi saada kitkettyä pois, Pennanen harmitteli.
− Olen tyytyväinen joukkueen esitykseen, erityisesti ensimmäiseen erään. Ainoastaan ylivoima jäi harmittamaan. Olimme tehottomia. Toki vastustaja pelasi parempaa alivoimaakin. Alueelle pääsy oli hankalaa.
Turnauksen avausottelussa Dinamo Riikaa vastaan HPK:n ylivoima toimi huomattavasti paremmin, mutta Pennasen mukaan Sveitsiä vastaan esimerkiksi Teemu Turusen ja Tommi Santalan poissaoloilla ei ollut suurta merkitystä.
Neljännen osumansa Sveitsi iski tyhjään maaliin. HPK haki kavennusta 3−0-tilanteessa ilman maalivahtia. Pennanen otti Karjalaisen pois maalin suulta jo seitsemän minuuttia ennen kolmannen erän loppua.
− En muista olenko koskaan ottanut noin aikaisin, mutta tilastojen mukaan on parempi ottaa aikaisin kuin myöhään, Pennanen totesi.