Arkisto - MAAJOUKKUE

Hakutulokset 2540 - 2560 / 11519

Timanttikuva

Täällä Leijonia ulkoilutetaan

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 14:51 | Samuli Huikuri
Leijonat ja muut joukkueet ovat puhuneet läpi MM-turnauksen siitä, kuinka he pääsevät hotellioloissa ulkoilemaan vain pienelle, aidatulle alueelle. Aidattu alue todella on pieni.
Koronavirus
Uutinen

Saksa ja Ruotsi juniorikisojen järjestäjiksi ensi vuonna

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 14:10
Kansainvälinen jääkiekkoliitto teki MM-kisojen yhteydessä päätöksiä tulevista kisaisännistä juniori- ja divisioonatasolla.
Saksa U18
Haastattelu

Mikko Manner odottaa MM-välierää kuin jouluaattoa: "Näistä hetkistä unelmoi salaa ennen turnausta"

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 12:34 | Lassi Seppä
Leijonavalmentajan oma fiilis oli välieräottelupäivänä odottava. Manner painotti luottamusta omaan tekemiseen ja joukkueen yhteistyöhön.
Suomi, Mikko Manner
Uutinen

Leijonat tällä kokoonpanolla välierään suomalaisvalmennuksen Saksaa vastaan

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 12:13
Suomi ja Saksa tuo välierien iltaotteluun ripauksen vahvaa tunnetta, sillä Saksan valmennusryhmässä on Toni Söderholm ja Ville Peltonen. Jatkaako Leijonat vai saksalaiset loppuotteluun?
Suomi, Saksa, Leijonat, iihfworlds, mmkisat
Kolumni

Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 11:13 | Matti Liljaniemi
Kun Leijonat on valmis marssimaan kaukaloon, ei kapteeni Kaarn... Anttilan tarvitse sanoa muuta kuin "Mennäänpäs mokoman Saksan yli, että heilahtaa".
Suomi
Haastattelu

Kalervo Kummola harmittelee MM-kisojen miljoonatappiota − "Latvian pääministeri on ollut vähän meidän Kiuru tässä"

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 9:00 | Lassi Seppä
Kummolan mukaan kaikki ovat olleet sitä mieltä, että MM-kisojen pitäminen vain Riiassa oli hyvä ratkaisu.
Kalervo Kummola, Koronavirus, IIHF, Latvia, riika
Haastattelu

Leijonien luottavainen puolustajakaksikko Sund ja Koivisto toivovat tuomarilinjan pitävän välierässä − "Ei varmaan tuohon osaa valmistautua"

MAAJOUKKUE | 5.6.2021 7:00 | Leo Runsas, Lassi Seppä
Suomen puolustajat Tony Sund ja Miika Koivisto uskovat Leijonien omaan tekemiseen ja siihen, että sillä voidaan päästä päätyyn saakka.
Suomi, Tony Sund, Miika Koivisto
Haastattelu

Iiro Pakarinen oli pitkään pois maajoukkueesta perheen vuoksi − "Muutaman kerran tuli pyyntö"

MAAJOUKKUE | 4.6.2021 17:37 | Lassi Seppä
Leijonia MM-kisoissa edellisen kerran 2014 edustanut Iiro Pakarinen odottaa Saksan kohtaamista vesi kielellä.
Suomi, Iiro Pakarinen
Uutinen

Naisten MM-kisat ensimmäistä kertaa Albertaan, paikkakunnaksi valikoitui Calgary

MAAJOUKKUE | 4.6.2021 14:51
Naisten MM-kisat jouduttiin siirtämään elokuun lopulle koronapandemian vuoksi. Kisat järjestetään nyt kahdeksatta kertaa Kanadassa, mutta ensimmäistä kertaa Albertan provinssissa.
naiskiekko, Naisleijonat, mm-kisat
Haastattelu

MM-turnauksen tasaisuudesta nauttiva Kalervo Kummola ei uskalla luvata patsasta Leijonakuningas-Jaloselle − "Suomessa ei taideta tehdä eläville patsaita kuin Lahdessa"

MAAJOUKKUE | 4.6.2021 14:36 | Lassi Seppä
Kummola on tyytyväinen siihen, miten 2021 MM-kisat ovat menneet. Erityisesti hän on nauttinut tasaisista otteluista ja Leijonien menestyksestä. Mahdollisen kunnianosoituksen päävalmentajalle hän jättää muiden harteille.
Kalervo Kummola, kummola, IIHF, IIHF:n hallitus, Jukka Jalonen
Kuvakooste

Sinivalkoinen leijona punavalkoista vahvempi

MAAJOUKKUE | 4.6.2021 7:30 | Samuli Huikuri
Suomi oli piirun verran Tšekkiä parempi pienten marginaalien illassa. Jere Innalan maaliin laukoma paluukiekko oli 60 minuutin täyttyessä ainoa hyväksytty maali, joten sinivalkoinen leijonalauma jatkaa turnausta lauantaina välierässä Saksaa vastaan.
Suomi, Tshekki
Haastattelu

Jussi Olkinuora ylisti Leijonien kokonaissuoritusta: "Ei tämä ole pelkästään minun ansiotani"

MAAJOUKKUE | 4.6.2021 7:00 | Leo Runsas
Maalivahti Jussi Olkinuora kuului Suomen ehdottomiin ykköstähtiin Tšekki-puolivälierässä. Olkinuora torjui kaiken ja valoi rauhallisuutta puolustuspeliin työskentelyllään. Pelin jälkeen hän jakoi kunniaa laajemmalti.
Suomi, Jussi Olkinuora
Haastattelu

Leijonien hylätty maali herätti ihmetystä vaihtopenkillä − "Turunen ja kumppanit sanoivat, että kiekko on verkossa"

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 23:28 | Lassi Seppä
Leijonaluotsi Jalonen sanoi, että olisi ollut tyytyväinen, vaikka joukkue olisi hävinnytkin nähdynlaisella pelillä.
Suomi, Teemu Turunen, Jukka Jalonen, Suomen Jukka Jalonen
Haastattelu

Anton Lundell lähtee innolla turnauksen toiseen Saksa-peliin: "Pienenä olen seurannut heitä paljon"

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 23:17 | Lassi Seppä
Lundell odottaa innolla kunnioittamiensa HIFK-legendojen kohtaamista.
Suomi, Anton Lundell
Uutinen

Välieräjoukkueet kolmatta kertaa samasta lohkosta

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 22:54
Kaikki MM-kisojen välieriin selvinneet joukkueet pelasivat turnauksessa samassa alkulohkossa. Nykyisellä järjestelmä kyseessä on ensimmäinen kerta, mutta vanhan jatkolohkosysteemin aikana sama nähtiin kahdesti.
Suomi, Saksa, Kanada, USA
Uutinen

Tässä ovat MM-kisojen välieräparit

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 22:44
Välierät pelataan lauantaina, joten perjantai on joukkueille jälleen keskiviikon tapaan välipäivä.
Suomi, Venäjä, USA, Saksa
Raportti

Leijonat marssi välieriin – Tšekki nurin kliinisen tylyllä esityksellä

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 22:40 | Riku Isokoski
Suomi kaatoi Tšekin puolivälierässä Jere Innalan maalin ja Jussi Olkinuoran nollapelin myötä.
Suomi, Tshekki
Raportti

Venäjä kotimatkalle, Kanada välierään trillerin jälkeen

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 22:39 | Matias Lahtinen
Kanada voitti nopeatempoisessa ottelussa Venäjän jatkoajan jälkeen 2–1-lukemin.
Venäjä, Kanada
Haastattelu

Toni Söderholm oli liikuttunut Saksan voitosta: "On selvää, että tämä oli iso voitto"

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 21:58 | Leo Runsas
Saksa onnistui kaatamaan puolivälierässä Sveitsin voittomaalikilpailun jälkeen 3−2. Päävalmentaja Toni Söderholm säteili tyytyväisyyttä pelin jälkeen ja ylisti niin joukkuettaan kuin taustajoukkojaankin.
Saksa, Toni Söderholm
Uutinen

Video: Leijonat oli lähellä maalia avauserän lopussa − osuma hylättiin pitkän videotarkistuksen jälkeen

MAAJOUKKUE | 3.6.2021 21:02
Ottelun tuomaristo katseli tilannetta useita minuutteja videolta ennen tuomiotaan.
Suomi, Iiro Pakarinen

Sivut