Jukurit jatkoi voittojen teillä

MESTIS / Raportti
Iiro Memonen iski ottelun voittomaalin
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Jukurit kasvatti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi, kun mikkeliläiset onnistuivat kukistamaan kotiluolassaan Lempäälän Kisan. Vähämaalinen ottelu päättyi lukemin 2-1. (1-0, 1-0, 0-1)

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun voittoputkessa. LeKi kolmen ja Jukurit neljän pelin voittoputkessa. Selvää siis oli, että jommalta kummalta joukkueelta putki katkeaa.

Ensimmäinen erä oli varsin tasaista vääntöä. LeKillä oli parikin avopaikkaa laittaa kiekko maaliin, mutta kun ei maistu niin vastustaja usein rokottaa. Näin päätti Jukureissa pelaava SaiPa-laina Tomi Leivo, joka laittoi kiekon verkon perukoille läpiajosta, kun peliä oli ehditty pelaamaan vain kaksi minuuttia.

Toisen erän alussa Jukurit kasvatti etumatkaansa, kun Iiro Memonen iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman. Tämän jälkeen LeKi sortui jäähyilyyn ja Jesse Jyrkkiö lunasti itselleen kaksi minuuttisen sekä koukkaamisesta että poikittaisesta mailasta, ja lähti kaiken kukkuraksi suihkun puolelle saatuaan pelirangaistuksen. Jyrkkiön pelirangaistuksen jälkeen LeKin suuret miehet kävivät lämpöisinä, varsinkin Atte Pentikäinen, joka pyyhki muutamaan otteeseen vastustajien visiirejä puhtaaksi. Myös Jussi Halme kävi jäähyaitiossa erän lopulla istumassa kaksiminuuttisen väkivaltaisuuden takia.

Jukurit ei onnistunut käyttämään mahdollisuuksiaan ylivoimalla, sillä kotijoukkueelta puuttui ylivoimasta mielikuvitus ja vierailijat osasivat lukea vetopaikkoja pois. Lempääläisten maalilla torjunut Ville Kolppanen olikin toisessa erässä suuressa roolissa ja piti joukkueensa vielä pelissä mukana.

Kolmannessa erässä LeKi yritti rimpuilemalla päästä peliin mukaan, mutta Antti Höllin osumaa enempää ei vierailijat onnistuneet maaleja tekemään. Jukurit puolusti lopussa viisaasti pitäen LeKin kulmissa ja laukaukset kotijoukkueen maalilla hoiti mainiosti Petteri Similä. Lopussa LeKi haki vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta loppulukemiksi Mikkelissä jäivät 2-1.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa LeKin valmentaja Miikka Kuuselaa jäi harmittamaan omiensa suoritustaso.

 Jukureiden avausmaali oli harmittava lepsus. Tänään myös nähtiin, mikä on Mestiskärjen taso. He pystyivät voittamaan meidät keskinkertaisella pelillä ja lopputulos oli aivan oikeutettu, Kuusela totesi.

Jukuri-valmentaja Jarno Pikkarainen jäi puolestaan kaipaamaan joukkueeltaan tunnetta lisää sekä parempaa latausta otteluun. Pikkarainen oli kuitenkin tyytyväinen siitä, että joukkueen peli parani ottelussa erä erältä.

Molemmilla joukkueilla pelit jatkuvat lauantaina kotihalleissaan. Jukurit saa vastaansa TUTO Hockeyn ja Lempäälään saapuu pohjoisesta Kajaanin Hokin.

» Lähetä palautetta toimitukselle