Kuten jo usean vuoden ajan, Lappeenrannan turnauksen avauspäivän iltaottelu on ensimmäistä fyysisempi ja tasokkaampi. Tänä vuonnakaan ei tehty poikkeusta, sillä ajoittain peli muistuttikin etäisesti intensiteetiltään runkosarjaottelua. Ilves oli tasaisessa ottelussa tehokkaampi ja SaiPa oli ajoittaisesta hallinnasta huolimatta aseeton maalipaikoissaan.
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
Ottelu sai räväkän alun, kun SaiPan kakkoskenttää johtanut Tero Koskiranta sai kovan taklauksen Ilves-pakki Markus Seikolalta. Koskirannan jalka jäi Seikolan lonkan ja laidan väliin sillä seurauksella, että joukkueen kärkimiehiin kuuluva hyökkääjä joutui jättämään polvivamman vuoksi pelin kesken.
Koskiranta kävi kokeilemassa jalkansa kestävyyttä yhden vaihdon ajan, mutta pään pudistus kertoi pelaamisen olevan mahdotonta. Kotijoukkue lamaantui tästä ja Ilves käytti hetkensä hyväksi. Joukkueen ensimmäinen kunnon laukaus lähti Jussi Pesosen lavasta totutuin seurauksin ja vieraat siirtyivät johtoon. SaiPa sai fyysisen avauserän aikana hyviä tilaisuuksia tasoitukseen muun muassa kahden miehen ylivoimalla, mutta tupsukorvien veräjällä Juha Pitkämäki torjui lähentelyt helposti.
Toiseen erään tuli teräväkyntinen Ilves ja joukkue lisäsi johtoaan jälleen erän alkuun tehdyllä maalilla. Tamperelaisten isokokoinen Marko Anttila oli SaiPalle totutun vaikea pideltävä ja Lempäälän jätti passasi Jarkko Kauvosaaren maalintekoon.
Kavennusta saatiin odotella ottelun puolen välin tienoille. SaiPan kapteeni Ville Koho sai purjehtia vapaasti maalille ja kiekko liukui vastustamattomasti Pitkämäen suojien alta maaliin. Tästä kotijoukkue sai lisäintoa ja ajoittain pelaaminen oli mallikasta. Tasoitus oli syntyä ylivoimalla, mutta Pitkämäki torjui vapaana olleen Anssi Löfmanin lähentelyt.
Kolmanteen erään sputnikit lähtivät tasoitusta hakien ja jälleen esiin nousi Kohon johtama kolmosketju. Koho vapautti puolustajan tontilta nousseen Mikko Pukan puolittain läpi ja Pukka veivaili ensimmäisen maalinsa SaiPa-nutussa.
Tasoituksen jälkeen kotijoukkue haki liiankin innoissaan voittomaalia ja avausmaalin värkännyt Pesonen karkasi Joni Tuomiselta karkuun. SaiPan maalia epävarmasti vartioinut Vladislav Koutsky oli kuitenkin tässä vaiheessa mies paikallaan ja Koutsky otti Pesosen yrityksen komeasti patjallaan. Viisi minuuttia myöhemmin Ville Snellman pääsi nokikkain tsekkivahdin kanssa, mutta Koutsky oli jälleen vahvempi.
Jälkitilanteesta SaiPan Simon Backman lähti kuitenkin jäähylle ja Ilves käytti paikkansa ratkaisuun. Illan ykköspelaaja Anttila lusikoi kiekon maalinedustalta verkkoon ja voittomaali oli syntynyt. Sputnikit saivat vielä hyvän paineen vierasjoukkueen kenttäpäätyyn, mutta typerät jäähyt sotkivat ottelun lopun. Johannes Alanen sinetöi loppulukemat varmasti b-pisteiden välistä.
Aivan ottelun lopussa nähtiin vielä ikävännäköinen tilanne, kun harmittomalta näyttäneen laitaväännön päätteeksi Niko Snellman jäi elottomana jäähän makaamaan. Ilves-hyökkääjä kannettiin paareilla kentältä pois.
- Polveen tuli tälli, mutta vaikea on tässä vaiheessa vielä arvioida kuinka pahasti kävi, arvioi Ilves-valmentaja Heikki Mälkiä ottelun jälkeen.
- Eri pelaajilla on erilaisia kipukynnyksiä, kommentoi Mälkiä Snellmanin vähäistä liikkumista tilanteen jälkeen.
Masi Marjamäki ja Pauli Levokari hukkasivat jatkotilanteessa hanskansa, mutta kunnon tappeluun asti linjamiehet eivät tilannetta päästäneet. Näin loppulukemat Ilvekselle 2-4 ja lauantaina joukkue kohtaa finaalissa Pelicansin. Isäntäjoukkue SaiPa kohtaa puolestaan pronssiottelussa JYPin.
Joukkueiden kokoonpanot ottelun alussa:
SaiPa
Jokila-Löfman-Toporowski
Jouhkimainen-T.Koskiranta-Jasko
Koskinen-Koho-Nöyränen
Mankinen-J.Koskiranta-Kaksonen
Tuominen-Levokari
Backman-Pukka
Nyrhinen-Koponen
Koutsky
(Hostikka)
Ilves
Pesonen-Rask-Määttänen
Anttila-Kauvosaari-Marjamäki
V.Snellman-Pellinen-Salonen
N.Snellman-Korhonen-Alanen
Seikola-Tukio
Bruun-Hulkkonen
Akkanen-Kuukka
Pitkämäki
(Korhonen)