Ottelun viihdearvo parani pelin edetessä; aivan huono ei kuitenkaan ollut sen alkukaan. IFK pääsi näyttämään pelätyn ylivoimansa jo 26 sekunnin pelin jälkeen JYPin tehopuolustaja Jari Korhosen otettua koukkaamisjäähyn. Koko ottelun hyvin toiminut JYP-alivoima kesti P-H-K-ketjun juonittelut eikä avausmaalia nähty. Molemmat joukkueet pelasivat ensimmäisen erän kovin varovaisesti ja varsinaiset maalipaikat olivat kortilla.
Ensimmäisen erän paras maalintekopaikka oli kotijoukkueen Janne Hauhtosella 8 minuutin pelin jälkeen, mutta ’Hapan’ kesy yritys typistyi kuitenkin Lundellin suojiin. Tilanteessa IFK:n Ville Viitaluoma päätti kuitenkin siirtää Hauhtosen sylipainiotteella kohti kaukalon kulmaa, mikä ei sopinut päätuomari Timo Favorinin pirtaan ja tämä passitti nuoren petohyökkääjän jäähyaitioon.
Jos oli JYPin alivoimapelaaminen hyvää, antoi myös vierasjoukkue hyvän näytön alivoimaosaamisestaan. Varsinkin kaksikko Turo Järvinen-Kim Hirschovits pelasi pakkopelitilanteet ihailtavalla varmuudella. Ensimmäisessä erässä jäähyjä nähtiin vielä yksi, kun Jyri Marttinen esti mainittua Hirschovitsia joutuen kahden minuutin istunnolle tempustaan. Pärssinen-Harkins-Kuhta ei kuitenkaan saanut kiekkoa ohi loistavasti pelanneen JYP-vahti Tommi Nikkilän, joten erätauolle mentiin lukemissa 0-0.
The heat is on
Toisen erän alussa kaukaloon luisteli kaksi selvästi terävöitynyttä joukkuetta. Ottelussa lähes sataprosenttisesti aloituksensa vienyt Jarkko Immonen laukoi terävästi jo puolen minuutin pelin jälkeen, mutta Jan Lundell piti maalinsa puhtaana. Terhakasti entistä seuraansa vastaan pelannut Carlo Grünn työskenteli kovalla tahdolla ja loi heti perään toisen tilanteen, mutta Lundell kesti myllytyksen. Erän alku oli JYP-hallintaa; avausmaaliinkin tarjottiin hieno tilanne, kun Tuomas Mikkosella oli edessään tyhjä maali ja tilaisuus joko laukoa tai syöttää Harri Sillgrenille tyhjään paikkaan. Mikkosen kädet jäätyivät ja hän syötti kiekon B-pisteeltä keskialueelle…
haastattelu Vertailussa viime hetken sentterihankinnat Lubomir Hurtaj ja Toni Koivunen
[lue lisää] |
Toisen erän alkupuolella molemmat joukkueet hakivat rajusti avausmaalia. Vierailijoiden kapteeni Toni Söderholmin maalinhaku kostautui ajassa 25.57, kun Jyri Marttinen karvasi liian ahnaasti hyökänneeltä kipparilta kiekon ja lähetti kaksikon Uhlbäck-Virtanen 2-1-hyökkäykseen. Jere Karalahden estelyistä huolimatta Uhlbäckin onnistui syöttää kiekko maalin eteen, josta ”Vemmu” Virtanen löi kumilaatan ohi Lundellin.
Avausmaalin jälkeen alkoivat molempien joukkueiden tunteet kuumeta ja erilaisia variaatioita mm. sylipainiotteista nähtiin. Jäähyllä istuivat niin IFK:n Hirschovits kuin JYPin Mikkonenkin, molempien joukkueiden mainio alivoimapeli kuitenkin piti luvut muuttumattomina. JYP oli selvästi opiskellut vierailijoiden ylivoimapeliä, siksi hienosti paine luotiin kiekolliseen pelaajaan, mistä oli tuloksena useissa tilanteissa yllättävä hätäily ja harhasyöttö.
Toisen erän lopussa hallitsijaksi nousi kissapetojen numero 9, Kimmo Kuhta. IFK:n ykkösketju pelasi pitkiä vaihtoja ja loi painetta Nikkilän maalille; lähes jokainen hyökkäys alkoi ja päättyi Kimmo Kuhdan ratkaisuihin. Vierailijoiden käskijä Hannu Aravirta peluuttikin varmasti tietoisesti ykkösketjuaan, toisen tehonyrkin Vopat-Hurtaj-Häppölä vaihdot tahtoivat nimittäin päättyä poikkeuksetta Vopatin ja JYP-pelaajien kahnaukseen. P-H-K-ketjulla tätä ongelmaa ei lämmittämisestä huolimatta esiintynyt; Nikkilä vain kesti IFK:n myllytyksen hienosti, ja kotijoukkueen melko nimetön puolustajakaarti teki rajusti töitä. Toisen erän jälkeen toiveet otteluvoitosta alkoivatkin olla jo korkealla kotiyleisön keskuudessa.
Taistelu tuottaa tulosta
Jos olivat toiveet kotivoitosta korkealla ennen kolmatta erää, pudottiin Hippoksella maanpinnalle lujaa heti erän alussa. Jere Karalahden hieno oivallus keskialueella, syöttö Kimmo Kuhdan lapaan, Kuhta läpi puolustajapari Jari Korhonen – Petri Virolaisen katsellessa vierestä, Nikkilä jäihin ja lukemiksi taululle 1-1, kun vain 34 sekuntia oli ehtinyt kulua ottelun päätöserää.
Kuhdan maalin jälkeen molemmat joukkueet ottivat pienen hengähdystauon pyrkien rauhoittamaan peliään. Turo Järvinen rikkoi rauhallisuuden koukatessaan melko turhaan JYP-pelaajan nurin vaihtoaitioiden edessä ajassa 42.05. Tämä jäähy oli kostautuva vierailijoille. Loistavasti aloittanut Jarkko Immonen otti ns. satanolla-aloitusvoiton Roman Vopatista ja syötti kiekon Jaakko Uhlbäckille, joka tälläsi sydämensä kyllyydestä vastakiekon ohi Lundellin, kun Järvisen jäähyä oli kulunut vain kolme sekuntia.
2-1-maalin jälkeen IFK:lla oli paikkansa tasoittaa ottelu; muun muassa Janne Hauhtosen heikot aloitukset olivat pariin otteeseen kostautua, mutta Nikkilä kesti jälleen tilanteet. IFK:lle tarjottiin tasoituspaikkaa myös ylivoimalla, kun ykkösketju pyöritti Kimmo Pikkaraisen ajatukset solmuun ja miehen jäähylle kiinnipitämisestä. Harkinsin johtama vitja sortui kuitenkin ylivoimapelissään liikaankin hienosteluun eikä laukauksia saatu aikaiseksi, lopulta yritys päättyi vierailijoiden hyökkäyspään kampitusjäähyyn.
Ottelun ratkaisu nähtiin pelin vanhettua 51 minuuttia ja 42 sekuntia. Paremmin maalintekijänä tunnettu JYPin Kanadan-apu Alex Tremblay odotti hienosti tehopuolustaja Korhosen nousua maalintekosektoriin, syötti Wayne Gretzkyn tutuksi tekemältä paikalta maalin eteen ja Korhonen räväytti lujan rannelaukauksen vasemman tolpan juureen. Korhonen siirtyi 3-1-maalillaan Harri Laurilan rinnalle JYPin puolustajien yhden kauden piste-ennätyksen osalta. Kaukalopallon ja mm. Diskoksen kautta liigakiekkoon kasvaneella tehopakilla on tältä kaudelta koossa 17+15=32 tehopistettä.
IFK aloitti raivoisan takaa-ajon, muttei ykkösvitjaansa lukuun ottamatta saanut merkittäviä tilanteita JYP-maalille. Reilun 55 minuutin pelin jälkeen nähtiin Kimmo Kuhdalta lapsuuden jääkiekkokirjoista tuttu yritys; Kuhta yritti heittää maalin takaa Hullu-Bill Warwickin tavoin kiekkoa Tommi Nikkilän selän kautta maaliin. Kiekko kuitenkin putosi hieman ohi Nikkilän eikä kavennusmaalia syntynyt.
Jälkitilanteesta seuranneen JYP-rangaistuksen aikana Aravirta käski Lundellin maalinsa suulta vaihtoaitioon ja IFK yritti kavennusta 6-4-ylivoimalla, kuitenkin tuloksetta. Hienosti pelannut JYPin maalivahti Tommi Nikkilä kruunasi iltansa vielä koppaamalla tulisen Jere Karalahden maskivedon varmasti hanskaansa. Vierailijat yrittivät lisätä maalitiliään vielä viimeisen minuutin aikana kuudella kenttäpelaajalla; lopputuloksena tästä oli kuitenkin vain JYPin nelossentteri Juha-Pekka Hytösen kaksi tolppalaukausta kohden tyhjää maalia. Taiston tauottua taululla seisoivat jyväskyläläisittäin iloiset loppulukemat 3-1.
Ottelun jälkeisiä kommentteja
Voittomaalin tehnyt JYPin Jaakko Uhlbäck oli tyytyväinen kotijoukkueen esitykseen.
- Hyvä palautuminen heti eilisen pelin jälkeen ja heitettiin se peli narikkaan. Se oli hyvä peli sekin, mutta karvan verran jäi puuttumaan; tänään pystyttiin pelaamaan paremmin ja tulos oli tämä.
- HIFK tuli yllättävän passiivisesti alussa ja saatiin ehkä senkin takia hyvin peli käyntiin. Kaikilla oli myös kova halu näyttää, että pystytään voittamaan ja hallissa oli hieno tunnelma.
Uhlbäck oli myös mielissään voittomaalistaan.
- Ainahan se on makea tehdä tuollaiseen paikkaan maali. Immoselta tuli tänään niin paljon hyviä aloituksia, että pakostakin niistä jo joku uppoaa.
Myös kotijoukkueen päävalmentaja Matti Alatalo oli tyytyväinen peliin ja ennen kaikkea joukkueensa asenteeseen.
- Joo, tänään oli hyvä esitys, tahtopeli meiltä. Loppuun asti punnerrettiin vaikka oli vaikeitakin hetkiä ja IFK:n ykköskenttä oli vahvassa vireessä. Ajoittain [IFK:n ykkösketju] järjesti melkoisia hyökkäyksiä; kohtuullisen hyvin kuitenkin puolustettiin heitäkin vastaan ja pystyttiin nekin hetket sitten selvittämään. Muuten hyvä kamppailu, loistava yritys meidän joukkueelta.
Erityisesti maalivahti Tommi Nikkilä, puolustaja Tuomo Kortelainen ja hyökkääjä Alex Tremblay saivat päävalmentajan kehut.
- Nikkilä tuli pitkän tauon jälkeen takaisin. Vaatii kovaa henkistä kanttia palata vahvaa joukkuetta vastaan, mutta Tommi osoitti taas kerran että pystyy pelaamaan tätä liigaa hyvällä tasolla.
- Tuomo Kortelaiselta oli vahva comeback. Kortelainen on ollut meillä aika paljon sivussa; nyt tarjoutui mahdollisuus pelaavaan kokoonpanoon ja Tuomo täytti tonttinsa hienosti.
- Tremblay syötti ensimmäisen maalisyöttönsä todella mallikkaasti, sehän oli loistavasti odotettu tilanne. Loistavaa pelinäkemys, odotti Korhosen sisääntulon ja antoi napakan syötön.
Alatalo ei halunnut selitellä joukkueensa runsasta jäähymäärää, vaan totesi sen olevan normaalia tällaiselle ottelulle.
- Tunnelataus on aika voimakas tällaisissa peleissä. Olen huomannut, että kovin paljon ei kannata jäähyilemiseen puuttua; kun on tunne pelaamisesta ja kova taistelu, niin jäähyjä vaan tulee ja ne pitää yrittää tappaa. Kovalla kädellä jos siihen puuttuu, niin lähtee uskallus tehdä jotain. Tänään pelattiin hyvin alivoimaa.
JYPin sarjatilanteeseen ja playoff-mahdollisuuksiin Alatalo suhtautui maltillisesti.
- Meillä on kova loppuohjelma, ei kai se tuon kovempi edes voisi olla. Kova ilme pitää olla ja tahto edelleen samanlainen.Ei tässä pudotuspeleistä kannata puhua, mennään peli kerrallaan; kaikki muutkin on tässä vireessä ja muutkin napsii pisteitä. Kaikki ajatus ja huomio on huomisessa päivässä, ensin harjoitellaan hyvin ja lauantaina lähdetään seuraavaan peliin.
Vierailijoiden käskijä Hannu Aravirta moitti omiensa lähtöasennetta.
- Kyllä meillä asennekäyrä parani koko ajan, mutta ei oltu riittävän vahvoja ottelun alussa. Meillä on ollut vähän helpompia pelejä, Pelicansia ja Ässiä, ja sitten Bluesia vastaan alkoi koveta, mutta ei vielä oltu hereillä siihen, mitä vaaditaan, kun pelataan näistä panoksista, mistä tällä hetkellä pelataan. Me pelataan selkeästi kotiedusta pudotuspeleissä ja samanlainen viiva on JYPillä 10. ja 11. välissä, eli panokset on äärimmäisen konkreettiset.
- Pelattiin lopussa hyvin, mutta en ole alkuun ollenkaan tyytyväinen. Osa porukkaa tuli ihan puolilla valoilla tänne. Ei kevään aikana riitä jos puoli joukkuetta pelaa, pitää löytää 20 kenttäpelaajaa ja 2 maalivahtia.
- Toivottavasti oli meille hyvä näpäytys, mitä tämä tuleva jakso tulee olemaan.
Itse ottelun kulun Aravirta kiteytti lyhyesti.
- Alussa oli erittäin tarkkaa, ensimmäinen erä varsinkin. Toisessa erässä alkoi tapahtua, tilanteita luotiin loppua kohti, mutta pari virhettä ratkaisi. Hävitty aloitus ja suoraan syöttö vastustajan lapaan; tiedettiin Korhosen nousut. Ratkaisut olivat nopeita kolmannessa erässä, vaikka pelattiin pelillisesti paras erä.
- Ei lauottu tarpeeksi ylivoimissa. Haettiin syöttöjen kautta hienoa ratkaisuja, ei ollut riittävän raakaa ja suoraviivaista meininkiä; kun laukaukset puuttuivat niin maalitkin puuttuivat. JYP peitti tietyt syöttölinjat hyvin, ja kun ei ollut ihan paras ote maskipelissä, maalille menossa ja kiekon pistämisessä sinne, niin ylivoimat jäivät hyödyntämättä.
- Maalivahtivalinta oli tehty jo maanantaina; kyllä tässä kaksi pelituntumaista maalivahtia tarvitaan. Jannehan pelasi ihan hyvän pelin, ei häntä voi syyttää noista maaleista.